Ranska on itse syypää kun heille kostetaan ei Suomea tarvii vetää mukaan
mutta kun väen väkisin .
mutta kun väen väkisin .
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niinhän oikeastaan koko Islam-ongelma länsimaille on kehitetty muutaman maan toimesta, koko Eurooppaa koskevaksi, ja politikot nielevät syötin purematta, aloittaen kolmannen maailmansodan - joka muuten on "ennustettu" olevan sota Isamin ja kristinuskoisten välillä. Valitettavasti näyttää siltä, että ns. "kristityn" osapuolen päätökset tekevät pini ryhmä politikkoja, enemmistö, siis se joka ei ole koko asiasta, eikä Islamista tai Isaminuskoisten maiden rikkauksien ryöstöstä kiinnostunut, joutuu verellään maksamaan muutamien maiden ahneuden - mikäli kansalaiset eivät herää - ja ilmoita että ei käy !!
Eiköhän tuo ryöstökortti käytetty jo vuosikymmenet sitten. Nykyään kysymys on valtataistelusta islaminuskoisten maiden sisällä. Uudet vallankäyttäjät niissä myisivät rikkauksiaan eli käytännössä öljyä osapuilleen samaan hintaan kuin entisetkin tai sitten olisivat myymättä. Tälläkin hetkellä Isis tekee öljykauppaa maailmanmarkkinahintaan.
Eri asia on, kannattaako länsimaiden puuttua islamilaisten maiden sisäisiin valtataisteluihin ollenkaan. Ainakin Afganistanissa 1980-luvun alussa jenkit valitsivat väärän puolen. Nyt oltiin tekemässä sama Syyriassa. Henkilökohtaisesti historian ystävänä oikeastaan eniten vituttaa, että ääriliikkeet tuhoavat niissä vanhoja kulttuurikohteita.