Herrat hallituksemme ministerit!
Kun te nyt jokainen erikseen ja kaikki yhdessä näytätte olevan aina heti valmiita joka lähtöön, niin kannattaisiko sittenkin ensin miettiä muutamat päivät asioita laajemminkin.
Ns. satulapäätöksillä on huono maine. Sen te jo varmasti jokainen olette havainnut, kun olette nämä hallitustaipaleenne alkukuukaudet toistuvasti peruneet kovalla tohinalla tekemiänne päätöksiä. Päätökset pitää harkita joka kantilta niin pitkään, että niitä ei sitten enää muutella ja vekslata. Mitä sellaisesta johtamisesta tulee, kun mikään ei pidäkään paikkaansa? Siitä ei tule mitään muuta, kuin suuri hämmennys ja sekasorto. Koko valtiokoneisto valmistelevine virkamiehineen menee ymmälle ja sekaisin, ja kansalaiset eivät enää tiedä, mihin he voivat luottaa.
Nyt te olette taas joukolla muuttamassa Suomen lainsäädäntöä pikavauhtia niin, että suomalaisia sotilasjoukkoja voidaan lähettää Ranskan avuksi taistelemaan Isisin joukkoja vastaan!
Olisi syytä miettiä, miksi Suomen lainsäädäntö on nykyisen kaltainen, eli että se ei salli joukkojen lähettämistä. On nimittäin niin, että lait on tehty aikaisemmin huolella ja maamme etuja ja parasta ajatellen. Niiden laatimisiin osallistunut virkamieskunta, asiantuntijat ja lainsäätäjät ovat käyttäneet monipuolista ja vakavaa harkintaa säädöksiä säätäessään. Heidän asiantuntemuksensa ja ammattitaitonsa ovat myöskin olleet korkeata luokkaa.
Tällaisten säädösten kokematon muuttelu, äkkipikaisin satulapäätöksin, johtaa vääjäämättä harhateille.
Ei pidä kuvitella, että nyt esim. Ranska olisi Suomen sotilasavun tarpeessa vähäisimmässäkään määrin. Suomalaisten joukkojen sekaantuminen asioihin ei palvele Ranskankaan etuja, mutta Suomelle ja suomalaisille se on erittäin vahingollista.
EU:ssakin tarvitaan Suomen kaltaisia pieniä maita, jotka eivät ole korviaan myöten tällaisissa sotatoimissa mukana, vaan voivat sen sijaan hakea sotiville osapuolille liennytystä ja sopimisen mahdollisuuksia, aina vähäisimmänkin tilaisuuden tullen.
Selvää on, että näitä konflikteja ei ratkota koskaan pysyvästi sotimalla, vaan aina lopulta sopimalla ja myönnytyksiä molemmin puolin tehden. Sovittelijoista ja rauhanrakentajista on aina huutava pula. Siinä on Suomelle tuhannen taalan paikka toimittavaksi. Ja päinvastoin: sotijoita ja tappelijoita tässä maailmassa riittää sukupolvesta toiseen pilvin pimein aina. Siellä ei enää Suomea tarvita sohlaamassa ja tahraamassa sekä pilaamassa mainettaan.
USA ja sen kokoama koalitio hyökkäsi Irakiin v. 2003. Siitä alkoi Isisin kasvu ja nousu. Koalitioon oli Suomessakin ainakin Paavo Lipposella haluja osallistua, kun hän kävi Yhdysvalloissa kiittelemässä USA:n presidenttiä suuresta johtajuudesta. Keskustapuolueen silloinen pj. Anneli Jäätteenmäki väitteli toistuvasti tästä asiasta Lipposen kanssa, joutuen sitten myöhemmin saman jutun vuoksi eroamaan pääministerin tehtävästä.
Saamme nyt olla Suomessa kiitollisia Anneli Jäätteenmäelle siitä, ettei täälläkin Isis jo iske maamme kansalaisia vastaan, kuten noissa koalitio-maissa. Sotahan on vasta alkutekijöissään. Tämän luulisi vakavasti hillitsevän maamme Nato-intoilijoitakin.
Isisin nousua ja tehovoimaa sekä taistelijoiden vetävyyttä riveihinsä on hyvä pohtia mm. seuraavien tietojen valossa:
Just Foreign Policy -järjestön julkaisema arvio Irakin sodassa kuolleiden irakilaisten määrästä vuodesta 2003 vuoteen 2013 on: 1 455 590 ihmistä, siis liki puolitoista miljoonaa!
Kuolonuhrien lisäksi yli neljä miljoonaa irakilaista on haavoittunut ja osa heistä vammautunut loppuiäkseen!
Lähes viisi miljoonaa irakilaista on joutunut sodan vuoksi lähtemään kodeistaan, puolet heistä ulkomaille!
Yhdysvaltalaisen rauhanaktivistin, David Swansonin, vuonna 2013 julkaisemassa kirjassa, todetaan mm:
Yhdysvaltojen hyökkäys Irakiin perustui tietoiseen valheeseen: Irakilla väitettiin olevan kemiallisia ja biologisia joukkotuhoaseita, ja sen sanottiin uhkaavan maailmanrauhaa, mutta YK:n asetarkastajat eivät löytäneet merkkejä joukkotuhoaseista.
”Jos tuhoaa kokonaisen yhteiskunnan ja palkkaa uskonnollisia kiihkoilijoita hyökkäämään toisten uskonnollisten kiihkoilijoiden kimppuun, seurauksena on helvetti maan päällä”, David Swanson toteaa.
Mitenkä viisas ratkaisu olikaan Suomelta pysyä ulkona tuosta sotaretkestä. Sama viisaus sisältyy siihenkin, että Suomen ei pidä edelleenkään sekaantua sotilaallisesti asiaan maamme rajojen ulkopuolella.
Suomi ei ole ollut aiheuttamassa nykyisiä Lähi-idän tai Afrikan pohjoisosien sotia ja kaaosta, eikä Suomi ole mitenkään velvollinen edelleenkään osallistumaan noiden maiden kauheuksista johtuviin vastaiskuihin.
Suomen tehtävänä tulee olla ankaran voimakas pyrkimys noiden sotaa käyvien maiden rauhoittamisen edistäminen ja niissä mitä vähäisimpienkin rauhanvoimien aktiivinen tukeminen, sekä sodista ja kaaoksesta aiheutuvien tuhojen ja vaurioiden lievittäminen, sekä niistä kärsivien taisteluihin osallistumattomien kansalaisten voimallinen auttaminen ja tukeminen noiden maiden lähialueilla.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.