Ei kuntouttavalla työtoiminnalla

saa ihmistä kuntoon. Ihminen on se, mikä on eikä muuksi muutu. Jotkut ovat painaneet hommia jo vuosikausia eikä kunto ole yhtään kohonnut. Paremminkin se huononee, kun ikää kertyy.
10351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mä teen pönttöjä puusta.

Äänestä
  • Ja ne ilmaiseksi tehdyt linnunpöntöt myy Tokmanni hyvällä voitolla. Hinta hintalaputkin lyödään pohjaan jo valmistus vaiheessa, ettei Tokmannin tarvitse hinnoittelijoille erikseen maksaa.

    Äänestä

Pahinta on kuitenkin, ettei tuolta ajalta kerry edes eläkettä eikä pääse ansiosidonnaiselle, kun ei enää jaksa hommia painaa. sillä yhdeksän euron päiväpalkalla.

Äänestä

Onhan se perseestä että sinne pakotetaan vastentahtoisia ikä-ihmisiä. Joillekin harvoille apua voi olla työkyvyn ylläpitämisessä ja nuorilla käden taitojen oppimisessa mutta muiden kohdalla on kyse lainvastaisesta pakkotyöstä.

Jokainen tapaus pitää katsoa erikseen.

Äänestä

Tuonkin ovat varmaan kilpailuttaneet, ja yllätys yllätys se porukka voittaa kellä on ilmainen työvoima. Itse asiassa valtio maksaa kuntoutujista Apilalle/kaupungille, eli tuloja tulee kummastakin suunnasta työntekijä vaan jää nuolemaan näppejään. Eikä tonne huonokuntoisia otetakkaan, kuin pari silmän lumeeksi. Suurin osa tervettä työväkeä. http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3451250/Paimion Sdp teetti vaalimainoksia tyottomilla yhdeksan euron paivapalkka ihmetytti

Äänestä

Ei sillä olekkaan tarkoitus saada ihmistä kuntoon.

Tarkoitus on laittaa työttömät ilmaiseen työhön, orjatyöhän. Sitä se tarkoittaa.

Ja hyvin on sipilä saanut ihmiset orjahommiin, käyhyys senkun lisääntyy ja maksuvaikeudet.

Äänestä

Yli 20 vuotta mukana työelämässä. Hyvin koulutettu. Sitten vaan alettiin laittaa porukkaa pihalle. Minä yhtenä lähtijöistä. Tuli täyteen 500 päivää. Tuli päälle 300 päivää työttömänä.
Iski päälle tempputyöllistämiskonstit. Viimeistään tuossa kohtaa oivalsin, ei minusta enää ole mihinkään. Ei minun kannata enää itse yrittää mitään, ei haaveilla mistään. Ei minusta ole enää mihinkään.
Viimeistään nyt, kun tyrkytetään kolmenkuukauden palkatonta työkokeilua karenssin uhalla, olen valaistunut. Minä olen täysin turha. Täysin hyödytön - näin kauniisti sanottuna.

Ainoastaan harmittaa se, että tuli tehtyä tuo reilu 20 v työura. Kerättyä pikkasen mammonaa. Omistusasunto. Nyt en ole oikeutettu mihinkään yhteiskunnan tukeen, en avustukseen, jos en aloita auton myynnistä. Kiinteistön kun vielä myy, niin kymmenessä vuodessa - ehkä - pääsee kunnan vuokrataloon ja sosiaalitomi/kela ottaa tukihakemukset huomioon.

Huvittavaa tuo auton myynti. Samalla kun edellytetään, että on oltava valmius lähteä töihin 80 km päähän, ei työttömällä, ei ainakaan pitkäaikaistyöttömällä ole oikeutta autoon, mikä lähtee startista käyntiin. Näillä nurkin ajaa yksi koululaisbussi aamuisin ja sama takaisin iltapäivisin. Ei sillä kyydillä työmatkoja hoideta.

Älkää ikinä tehkö päivääkään työtä, jos on pienikin epäilys, että ikinä joudutte työttömäksi.

Äänestä

Monen kunto nousee, kun pääsee eläkkeelle.
Saa tehdä omia juttuja omaan tahtiin. Nousta ylös, kun herää. Nukkua, kun nukuttaa. Syödä, kun maistuu. Tehdä juttuja, kun voimaa on.
Ei kellon orjana hyppiä ylös, ulos, syömään, kotiin, töihin, syömään, pesulle, nukkumaan.

Monen elämän pilaa lopullisesti viranomaisten paine. Työkkäri ja Kela ahdistaa. Yhtään yötä ei uskalla nukkua. Joko huomenna iskee karenssi? Joko huomenna on pakko lähteä sinne, tänne taikka tuonne? Jättikö posti tuomatta kirjeen, minkä vuoksi olisi jo pitänyt tehdä sitä ja tota? Rahat evätään kuitenkin.

Ahdistelunajan on loputtava.

Äänestä
  • Tuoreen tutkimuksen mukaan jopa alkoholinkäyttö lisääntyy, kun pääsee eläkkeelle. On ikäänkuin enemmän aikaa ryypätä ja irtonaista rahaakin käytettävissä, kun ei tarvii enää bensaa ostella joutaviin työmatkoihin näennäispalkalla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kunnonvuoksi kirjoitti:

saa ihmistä kuntoon. Ihminen on se, mikä on eikä muuksi muutu. Jotkut ovat painaneet hommia jo vuosikausia eikä kunto ole yhtään kohonnut. Paremminkin se huononee, kun ikää kertyy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu