Eurooppaa ja kristillistä kultuuria pidetään yleisesti ottaen: Pronssina.
Islam on hopeaa ja siten jalompaa. Juutalaisuus on kultaa. Ja Hindulaisuus kultaakin arvokkaampaa.
Yleisesti pyhät kirjoitukset arvelevat jalouden perustana olevan kunnioitus vanhempia kohtaan eli se olisi samaa kuin pitkä ikä siinä maassa, joka on kotimaa.
Eräs syy minkä vuoksi olen arvostanut islamia perustuu siihen, että sitä pidetään hopeana eli jalompana kuin monia muita uskontoja. Järkytykseni oli kuitenkin suuri kun luin Clemensin saarnoista todellisen perustan jalouteen.
Jalous perustuu panokertojen määrään. Nimen jalo saa jokainen joka on 10 000 kertaa suorittanut yhdynnän. Eli jos yhtyisi joka päivä kerran veisi jalouden saavuttaminen aikaa 27 vuotta.
Eli minun pitänee hylätä jalous perusteena valita uskonto. Monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi ja monet viimeiset ensimmäisiksi. Kullan kiilto silmissä ei kannata uskontoa ryhtyä vaihtamaan toiseksi. Siinä käy vain nolosti.
Onko jalouteen oikoteitä?
alfa123om2222
0
51
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä15011392- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565874Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1614704- 144648
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai324321Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas844183- 843477
- 803230
- 481741