Cartter Hutton

Nashville Predattos kannattaja minulla on täysi oikeus olla närkästynyt Rinteen viime yön otteista joukkueen maalilla.
Se että hän haparoi neljä kiekkoa selkänsä taakse oli surkea esitys. Se että hän pieksi mailansa päreiksi, se kertoo miehestä aivan muuta.Samoja asioita joita esimerkiksi romahdus mm-finaalissa ja aikaisemmat otteet pudotuspeleissä kertovat. Ei siitä nyt enempää.
Joukkueen kannattaja, mutta myös lajista jotain tietävänä asiantuntijana henkilökohtainen mielipiteeni on että Cartter Huttonin on otettava ykkös maalivahdin paikka joukkueessa.
Cartter Hutton on tällä hetkellä jokkueen paras maalivahti.
11133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

En usko, että Hutton on ratkaisu. Tässä tilanteessa kyse saattaa olla myös ylipäätään siitä, että Pekka - kenties yhdessä valmennuksen kanssa, kenties omin päin - antaa välillä siimaa vastustajille, jotta Nashvillen ottelua kohti <0,26 maalia keväällä päästävä maalivahtipeli ei tulisi scoutatuksi turhan tarkoin vielä tässä vaiheessa kautta.

Mikäli maalivahtihuoli alkaa painaa johtoporrasta, niin fiksuinta olisi silloin tarvittaessa treidata seuraan lisää Stanley Cup -tason voittavia suomalaismaalivahteja, kuten esim. Dallas on tehnyt. Näitä veskareita on kuitenkin runsaasti markkinoilla tai irrotettavissa nykyisistä seuroistaan pelaamaan Cup kotiin Predatorsille. Samalla Pekka saisi suomalaiskavereita omaan, johtamaansa seuraan, joiden kanssa organisaation pitkän tähtäimen maalivahtistrategiaa voisi juonia yhteistuumin.

Huttonin rooli tässä tapauksessa voisi olla perinteinen kisällin eli apupojan rooli.

Äänestä
  • Yksikään maalivahti ei anna tuolla tavoin "siimaa" vaan haluaa ehdottomasti torjua jokaisen kiekon, joka kohti tulee. No, voi se motivaatio vähän horjua siinä vaiheessa, jos samassa pelissä on puolitusinaa mennyt taakse.

    Äänestä

  • Taktiset kuviot ovat joukkueen sisäisiä, monesti me ulkopuoliset saamme ymmärtää ne vasta jälkikäteen, osa ei sittenkään.

    Jääkiekko on myös ns. "pehmeä" laji; välillä annetaan kaverille tasoitusta.

    Äänestä

  • Kukaan ei ole väittänyt että Hutton olisi ratkaisu mihinkään. Hän on vain tällä hetkellä Nashville Predattorssin paras maalivahti. Sen suomin valtuuksi hänen kuuluisi antaa pelata enemmän.
    Minä ja monet muut asiantuntijat olemme sitä mieltä että se olisi joukkueelle suunta ylöspäin.
    Ei ratkaisu, mutta oikea suunta kuitenkin.

    Äänestä

  • Tässä saattaa olla taustalla myös sellainen ovela kuvio, että tietyissä asiantuntijapiireissä yliarvostettua Huttonia ei peluuteta, koska hän on itse asiassa siirtymässä kotiotteluissaan pahoihin maalivahtiongelmiin romahtaneen New Yorkin Rangerssin penkille, mahdollisesti Sveitsin liigaan siirtymässä olevan Antti Rantan tilalle?! Kukapa näistä pelaajakuvioista tietää.

    Kuitenkin yksi on selvää: Rinteen asema totuttuna Vezina-suosikkina kauden päästessä vähitellen kunnolla käyntiin.

    Äänestä

  • RinnevillePredators kirjoitti:

    Tässä saattaa olla taustalla myös sellainen ovela kuvio, että tietyissä asiantuntijapiireissä yliarvostettua Huttonia ei peluuteta, koska hän on itse asiassa siirtymässä kotiotteluissaan pahoihin maalivahtiongelmiin romahtaneen New Yorkin Rangerssin penkille, mahdollisesti Sveitsin liigaan siirtymässä olevan Antti Rantan tilalle?! Kukapa näistä pelaajakuvioista tietää.

    Kuitenkin yksi on selvää: Rinteen asema totuttuna Vezina-suosikkina kauden päästessä vähitellen kunnolla käyntiin.

    Minä perustan kommenttini tosiasioihin ja faktoihin. Sinun vouhotuksesi perustuu "kukapa näistä tietää" tyhjänpäiväiseen jaskan jauhantaan mistä totuus puuttuu kokonaan.
    Hyvät naurut mielipuoliset sepustuksesi kuitenkin tarjoavat. Kiitos siitä.

    Äänestä

  • Äläpäs ala vouhottaa epäkunnioittavasti toisia keskustelijoita kohtaan. Tässähän alkavat julistuksesi omasta asiantuntijuudestasikin asettua jo kyseenalaisiksi, jos et pysty hillitsemään itseäsi vaan käyttäydyt kuin asemaansa tyytymätön kakkosmaalivahti. Tyystin epäammattimaista.

    Pidetään keskustelu asiallisena ja faktuaalisena, eikä sorruta mihinkään mielipuolisuuksiin tai muuhun keskenkasvuiseen ulosantiin, jota viimeisimmät kommenttisi ikävä kyllä edustavat.

    Äänestä

  • Ja mitä siis omiin seuratilanneyhteenvetoihini tulee, niin ne perustuvat ainoastaan tarkkaan ja analyyttiseen ajankohtaisten asiantuntijakeskustelujen erittelyihin. Toki käytän ilmaisussa ajoittain myös pientä leikillisyyttä; huhuaiheita ei tarvinne aina rautalangasta vääntäen käydä selittämään, vaan asioita ymmärtävät osaavat päätellä huomiot väljemmistäkin vihjeistä rivien väleistä...

    Äänestä

Pekka Rinne on pitänyt Nashvilleä monesti pelissä mukana aivan uskomattomilla venymisillä eli urheiluruutu torjunnoilla. Predsin puolustus on tökkinyt pahasti muutamissa peleissä ja Rinne joutuu torjumaan paraati pelastuksia joka pelissä. Ja tämä Hutton ei ole tähänkään asti pystynyt olemaan ykkösvahti änärissä eikä tule olemaankaan ainakaan Nashvillessä.

Äänestä

Siitä kai voidaan olla montaa mieltä. Henkilökohtainen mielipiteeni kuitenkin on että maalivahtia, joka riehuu mailansa kanssa ei pidä kentälle päästää.
Ja luulen että olen oikeassa. Kysykää vaikka Josh Grattonilta, jos ette minua usko.
Luulen että Nashvillen tapaisen seuran on vaikea, kenties mahdotonta hankkia stanley cup tason voittavaa maalivahtia.

Äänestä
  • Josh Gratton syyttäköön itseään. Maalivahti on kuningas, joka voi vaikka laskea ilmat pihalle kenttäpelaajasta, joka hänen tontilleen tunkee. Säännöistä pitäisi poistaa kokonaan mahdollisuus antaa veskarille jäähyä. Ja jos veskari jotakuta lyö, niin jäähy lyödylle samoilla periaatteilla kuin kenttäpelaajan lyödessä annettaisiin lyöjälle.

    Grattonille siis 5 20 ja vähintään 10 ottelun pelikielto. Laskeminen alkaa, jos hän joskus tervehtyy pelikuntoiseksi, loukkaantumisaikana väliinjääviä pelejä ei lasketa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


PhallusImpudicus kirjoitti:

Nashville Predattos kannattaja minulla on täysi oikeus olla närkästynyt Rinteen viime yön otteista joukkueen maalilla.
Se että hän haparoi neljä kiekkoa selkänsä taakse oli surkea esitys. Se että hän pieksi mailansa päreiksi, se kertoo miehestä aivan muuta.Samoja asioita joita esimerkiksi romahdus mm-finaalissa ja aikaisemmat otteet pudotuspeleissä kertovat. Ei siitä nyt enempää.
Joukkueen kannattaja, mutta myös lajista jotain tietävänä asiantuntijana henkilökohtainen mielipiteeni on että Cartter Huttonin on otettava ykkös maalivahdin paikka joukkueessa.
Cartter Hutton on tällä hetkellä jokkueen paras maalivahti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu