Lääkärin uutinen, että läheiselläsi on syöpä on raju ja traaginen diagnoosi potilaalle ja kaikille hänen läheisilleen.
En voi edes kuvitella, kuinka raskas ja lohduton se oli isälle, jolla syöpä todettiin.
Isäni sairastui lymfoomaan ja syöpähoitojen alkaessa kerrottiin, että hyvästä hoidosta huolimatta ei ehkä syöpää saada parannettua.
Siinä vaiheessa vielä elätteli toivoa, että syöpä saadaan hoidettua ja hoito auttaa.
Hoidot auttoivatkin määrättyyn vaiheeseen saakka ja syöpäkasvain lähes katosi, mutta hoidot eivät kuitenekaan enää parantaneet isääni.
Syövän armottomuus on, että ei näin olisi pitänyt käydä.
Syöpä ei ole kuin jokin toisen sairaus tai vaiva, jossa sairastetaan oma aika ja seuraavana päivänä herätään terveenä ylös ja jatketaan elämää terveenä.
Sen jälkeen, kun syöpää ei voida enää parantaa, ei ole enää myöskään toivoa paremmasta.
Ei, syöpä ei ole armollinen, vaikka edellinen ilta nukkumaan käydessä olisi ollut oireeton, niin seuraavana aamuna asia voi olla aivan toinen.
Seuraavana aamuna voi kipua aiheuttaa uusi kasvanut etäpesäke, pahoinnin alkaminen, johon eivät lääkkeetkään auta, tajuttomuus tila ym.
Se avuttomuuden ja epätoivon tunne, kun et läheisenä pysty auttamaan ja syöpä etenee hallitsemattomasti, koska ei ole parannuskeinoa.
Epätoivon tunne on valtava ja mahdoton hyväksyä sitä, että ei tämän pitänyt näin päättyä.
Se on kuin painajaisunta, josta haluaisi herätä ja heräämisen jälkeen todeta, että se oli vain pahaa unta ja nähdä läheinen jälleen terveenä, mutta joudut toteamaan, että kaikki on totta ja painajaismaista.
En voi edes kuvitella, kuinka raskas ja lohduton se oli isälle, jolla syöpä todettiin.
Isäni sairastui lymfoomaan ja syöpähoitojen alkaessa kerrottiin, että hyvästä hoidosta huolimatta ei ehkä syöpää saada parannettua.
Siinä vaiheessa vielä elätteli toivoa, että syöpä saadaan hoidettua ja hoito auttaa.
Hoidot auttoivatkin määrättyyn vaiheeseen saakka ja syöpäkasvain lähes katosi, mutta hoidot eivät kuitenekaan enää parantaneet isääni.
Syövän armottomuus on, että ei näin olisi pitänyt käydä.
Syöpä ei ole kuin jokin toisen sairaus tai vaiva, jossa sairastetaan oma aika ja seuraavana päivänä herätään terveenä ylös ja jatketaan elämää terveenä.
Sen jälkeen, kun syöpää ei voida enää parantaa, ei ole enää myöskään toivoa paremmasta.
Ei, syöpä ei ole armollinen, vaikka edellinen ilta nukkumaan käydessä olisi ollut oireeton, niin seuraavana aamuna asia voi olla aivan toinen.
Seuraavana aamuna voi kipua aiheuttaa uusi kasvanut etäpesäke, pahoinnin alkaminen, johon eivät lääkkeetkään auta, tajuttomuus tila ym.
Se avuttomuuden ja epätoivon tunne, kun et läheisenä pysty auttamaan ja syöpä etenee hallitsemattomasti, koska ei ole parannuskeinoa.
Epätoivon tunne on valtava ja mahdoton hyväksyä sitä, että ei tämän pitänyt näin päättyä.
Se on kuin painajaisunta, josta haluaisi herätä ja heräämisen jälkeen todeta, että se oli vain pahaa unta ja nähdä läheinen jälleen terveenä, mutta joudut toteamaan, että kaikki on totta ja painajaismaista.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Vaimollani havaittiin yhden tyypin verisyöpä 52-vuotisena. 4 aivohalvausta. Syöpätyypin selvittämiseen meni puoli vuotta. Koska alusta alkaen oli selvää, ettei teoriassakaan ole parannuskeinoa, niin tunnelmat olivat sen mukaiset.
Ensimmäisen vuoden sytostaattipiikit aiheuttivat pahoja sivuoireita. Vaihto kapseleihin muutti tilanteen.
Tuon ekavuoden jälkeen olemme eläneet tavallista elämää 14 vuotta.
Tiedämme, että oireiden ilmetessä elämää on jäljellä 2 - 3 kuukautta.
Oma peräsuolisyöpäni paljastui kun wc-pytty värjäytyi punaiseksi ilman ennakkovaroitusta. Tapahtui vajaa 5-vuotta sitten. Pakoputken lyhennys jatkotoimineen joista viimeinen oli viime vuoden lokakuun leikkaus.
Tänä syksynäkin olen ollut verikokeissa, suolen tähystyksessä, vatsan ultrauksessa, kahdesti tietokonetomografiassa joista viimeisen tulosta odottelen parhaillaan. 07.12. on seuraava verikoe.
En tunne olossani mitään outoa. Voimatason hiipuminen liittynee ikääntymiseen. Täytän pian 72v ja 71v vedin esimerkiksi maasta 180kg johon tuskin on enää paluuta.
Kaikkinensa, on asioita joihin ei voi vaikuttaa ja asioita jotka ovat omassa vaikutupiirissä. On turha puristella kiveksiään ensin mainittujen kanssa.
Vaimoni syövän elinikäennuste oli 3 - 12 vuotta. Nyt on pian 16-vuotta täynnä. Heti alkukuukausina teimme kaikki mahdolliset testamentit ja muut järjestelyt joten enää ei ole muuta murhetta kuin vinttikomeron ja autotallin inventariot.