Syövän armottomuus

ElämäPysähtyi

Lääkärin uutinen, että läheiselläsi on syöpä on raju ja traaginen diagnoosi potilaalle ja kaikille hänen läheisilleen.
En voi edes kuvitella, kuinka raskas ja lohduton se oli isälle, jolla syöpä todettiin.
Isäni sairastui lymfoomaan ja syöpähoitojen alkaessa kerrottiin, että hyvästä hoidosta huolimatta ei ehkä syöpää saada parannettua.
Siinä vaiheessa vielä elätteli toivoa, että syöpä saadaan hoidettua ja hoito auttaa.
Hoidot auttoivatkin määrättyyn vaiheeseen saakka ja syöpäkasvain lähes katosi, mutta hoidot eivät kuitenekaan enää parantaneet isääni.
Syövän armottomuus on, että ei näin olisi pitänyt käydä.
Syöpä ei ole kuin jokin toisen sairaus tai vaiva, jossa sairastetaan oma aika ja seuraavana päivänä herätään terveenä ylös ja jatketaan elämää terveenä.
Sen jälkeen, kun syöpää ei voida enää parantaa, ei ole enää myöskään toivoa paremmasta.
Ei, syöpä ei ole armollinen, vaikka edellinen ilta nukkumaan käydessä olisi ollut oireeton, niin seuraavana aamuna asia voi olla aivan toinen.
Seuraavana aamuna voi kipua aiheuttaa uusi kasvanut etäpesäke, pahoinnin alkaminen, johon eivät lääkkeetkään auta, tajuttomuus tila ym.

Se avuttomuuden ja epätoivon tunne, kun et läheisenä pysty auttamaan ja syöpä etenee hallitsemattomasti, koska ei ole parannuskeinoa.
Epätoivon tunne on valtava ja mahdoton hyväksyä sitä, että ei tämän pitänyt näin päättyä.
Se on kuin painajaisunta, josta haluaisi herätä ja heräämisen jälkeen todeta, että se oli vain pahaa unta ja nähdä läheinen jälleen terveenä, mutta joudut toteamaan, että kaikki on totta ja painajaismaista.

1

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • syöpis

      Vaimollani havaittiin yhden tyypin verisyöpä 52-vuotisena. 4 aivohalvausta. Syöpätyypin selvittämiseen meni puoli vuotta. Koska alusta alkaen oli selvää, ettei teoriassakaan ole parannuskeinoa, niin tunnelmat olivat sen mukaiset.
      Ensimmäisen vuoden sytostaattipiikit aiheuttivat pahoja sivuoireita. Vaihto kapseleihin muutti tilanteen.
      Tuon ekavuoden jälkeen olemme eläneet tavallista elämää 14 vuotta.
      Tiedämme, että oireiden ilmetessä elämää on jäljellä 2 - 3 kuukautta.

      Oma peräsuolisyöpäni paljastui kun wc-pytty värjäytyi punaiseksi ilman ennakkovaroitusta. Tapahtui vajaa 5-vuotta sitten. Pakoputken lyhennys jatkotoimineen joista viimeinen oli viime vuoden lokakuun leikkaus.
      Tänä syksynäkin olen ollut verikokeissa, suolen tähystyksessä, vatsan ultrauksessa, kahdesti tietokonetomografiassa joista viimeisen tulosta odottelen parhaillaan. 07.12. on seuraava verikoe.
      En tunne olossani mitään outoa. Voimatason hiipuminen liittynee ikääntymiseen. Täytän pian 72v ja 71v vedin esimerkiksi maasta 180kg johon tuskin on enää paluuta.

      Kaikkinensa, on asioita joihin ei voi vaikuttaa ja asioita jotka ovat omassa vaikutupiirissä. On turha puristella kiveksiään ensin mainittujen kanssa.

      Vaimoni syövän elinikäennuste oli 3 - 12 vuotta. Nyt on pian 16-vuotta täynnä. Heti alkukuukausina teimme kaikki mahdolliset testamentit ja muut järjestelyt joten enää ei ole muuta murhetta kuin vinttikomeron ja autotallin inventariot.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1563
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe