Oma sisimpämme on meille kaikkein vaikein asia kohdattavaksi. Joudumme väkisinkin joskus tilanteeseen, jossa joudumme arvioimaan rehellisesti niin vahvuuksiamme kuin heikkouksiammekin. Voimavarojamme ja kipukohtiamme. Hyvien ominaisuuksien kohdalla olemme vahvoilla, mutta kun meidän on kohdattava myös se oma avuttomuus ja keskeneräisyys, viallisuus, niin silloin usein haluaisimme torjua kaiken ja juosta vaan pakoon. Ottaa koville nähdä oma varjonsa, pimeä puolensa ja myöntää se itselleen ja hyväksyä se totuutena omasta itsestään.
Joskus ottaa koville, kun huomaa, että joku toinen ihminen merkitsee toiselle ihmiselle(itselleen tärkeälle ihmiselle) enemmän kuin minä itse. Voi sentään minkälaisia tunnemyrskyjä se sisällämme aiheuttaakaan. Silloin on kova paikka myöntää itselleen, että se toinen ihminen on minua tärkeämpi. Tulee tunne, että minua on ylikävelty, henkisesti tallattu. Asia on jopa niin arka, että siitä ei tohdi edes puhua. Ja jos tunne jatkuu pitkään, se voi ottaa vallan, ja alkaa kokemaan itseään huonoksi ja vetäytyy kuoreensa tai jopa niin että omat tunteet lähtevät täysin lapasesta. Koko skaala on mahdollista tunnetasolla. Ongelman ydin on kuitenkin se, että asiaa ei uskalla ottaa puheeksi, koska se on niin arka aihe.
Se, miten ihminen tällaisessa tilanteessa reagoi, mitä ihmisen mielessä tapahtuu on erittäin oleellista siksi koska siitä selviää, miten ihminen siitä selviää vai selviääkö siitä ollenkaan. Omien ikävien tunteiden jopa vihan tunteisiin tutustuminen ja niiden hyväksyminen avaa kuitenkin tietä omien oikeiden voimavarojen löytämisessä ja hyödyntämisessä. Se voi olla avain siihen, että vähitellen pääsee omien hankaleiden tunteittensa yli ja uskaltaa jopa kenties puhua niistä tai pystyy jättämään niitä taakseen. Torjumalla ja kieltämällä ahdistusta ja vihaa herättäviä tunteita emme koskaan pääse niistä eroon, emme pääse niiden yli, joten silloin ei voida myöskään päästä elämässään eteenpäin.
Se, että ei juokse omien ahdistaviensa tunteita pakoon vaan jää kuuntelemaan ja tunnustelemaan niitä on rohkeutta. Joskus joutuu jäämään pitkäksikin ajaksi pahaan oloonsa kellumaan, mutta kyllä se jossakin vaiheessa alkaa helpottamaan, mutta se vaatii sitä, että on kivussa läsnä eikä pakene sitä.
Ihminen voi joskus vihata jopa itselleen tärkeimmän ihmisen, ihmistä jota rakastaa. Vihaan on aina syynsä vaikka se muiden mielestä ei olisi edes vihaamisen arvoinen asia tai vaikka se ei edes oikeuttaisi vihaan. Mutta ihmisen oma kokemus ratkaisee, jos itse kokee tulleensa väärin kohdelluksi tai petetyksi, se on oma aito ja oikea tunne, eikä sitä voi muut kyseenalaistaa. Syvällä sisimmässämme tiedämme kuitenkin, että syyttäessämme toisia, kiukuttelemme oikeastaan itsellemme. Joskus rakkaan ihmisen vihaaminen voi olla tulkittavissa niin, että se on keino päästä toisen luo. Toinen on niin tärkeä ja rakas, että häntä yrittää tavoittaa vaikka sitten vihaamalla. Vihan tunne voi ilmaista joskus toisen tärkeydestä. Jos jotakuta voi vihata niin paljon, ehkä häntä myös voi myös rakastaa vielä enemmän. Vasta tunteen kohtaaminen ja läpikäyminen vapauttaa ihmisen vihasta.
Joskus ottaa koville, kun huomaa, että joku toinen ihminen merkitsee toiselle ihmiselle(itselleen tärkeälle ihmiselle) enemmän kuin minä itse. Voi sentään minkälaisia tunnemyrskyjä se sisällämme aiheuttaakaan. Silloin on kova paikka myöntää itselleen, että se toinen ihminen on minua tärkeämpi. Tulee tunne, että minua on ylikävelty, henkisesti tallattu. Asia on jopa niin arka, että siitä ei tohdi edes puhua. Ja jos tunne jatkuu pitkään, se voi ottaa vallan, ja alkaa kokemaan itseään huonoksi ja vetäytyy kuoreensa tai jopa niin että omat tunteet lähtevät täysin lapasesta. Koko skaala on mahdollista tunnetasolla. Ongelman ydin on kuitenkin se, että asiaa ei uskalla ottaa puheeksi, koska se on niin arka aihe.
Se, miten ihminen tällaisessa tilanteessa reagoi, mitä ihmisen mielessä tapahtuu on erittäin oleellista siksi koska siitä selviää, miten ihminen siitä selviää vai selviääkö siitä ollenkaan. Omien ikävien tunteiden jopa vihan tunteisiin tutustuminen ja niiden hyväksyminen avaa kuitenkin tietä omien oikeiden voimavarojen löytämisessä ja hyödyntämisessä. Se voi olla avain siihen, että vähitellen pääsee omien hankaleiden tunteittensa yli ja uskaltaa jopa kenties puhua niistä tai pystyy jättämään niitä taakseen. Torjumalla ja kieltämällä ahdistusta ja vihaa herättäviä tunteita emme koskaan pääse niistä eroon, emme pääse niiden yli, joten silloin ei voida myöskään päästä elämässään eteenpäin.
Se, että ei juokse omien ahdistaviensa tunteita pakoon vaan jää kuuntelemaan ja tunnustelemaan niitä on rohkeutta. Joskus joutuu jäämään pitkäksikin ajaksi pahaan oloonsa kellumaan, mutta kyllä se jossakin vaiheessa alkaa helpottamaan, mutta se vaatii sitä, että on kivussa läsnä eikä pakene sitä.
Ihminen voi joskus vihata jopa itselleen tärkeimmän ihmisen, ihmistä jota rakastaa. Vihaan on aina syynsä vaikka se muiden mielestä ei olisi edes vihaamisen arvoinen asia tai vaikka se ei edes oikeuttaisi vihaan. Mutta ihmisen oma kokemus ratkaisee, jos itse kokee tulleensa väärin kohdelluksi tai petetyksi, se on oma aito ja oikea tunne, eikä sitä voi muut kyseenalaistaa. Syvällä sisimmässämme tiedämme kuitenkin, että syyttäessämme toisia, kiukuttelemme oikeastaan itsellemme. Joskus rakkaan ihmisen vihaaminen voi olla tulkittavissa niin, että se on keino päästä toisen luo. Toinen on niin tärkeä ja rakas, että häntä yrittää tavoittaa vaikka sitten vihaamalla. Vihan tunne voi ilmaista joskus toisen tärkeydestä. Jos jotakuta voi vihata niin paljon, ehkä häntä myös voi myös rakastaa vielä enemmän. Vasta tunteen kohtaaminen ja läpikäyminen vapauttaa ihmisen vihasta.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Rakkaudesta voi valehdella toisille, muttei koskaan itselleen.
Viisaita ajatuksia. Ei vain osunut itseeni tällä kertaa. Monesta voin itseäni syyttää, ja moni minua, muttei tuosta. Ei ole minulle rakasta joka rakastaisi toista siten että siitä kantaisin kaunaa. En välitä kuin yhdestä tällä hetkellä ja tiedän ettei minulla ole häneen mitään oikeuksia, niin sanotusti. Yhtä kohtaan tunsin aiemmin vihaa, mutta se oli pelkkää vihaa ja katkeruutta, eikä sivunnut missään vaiheessa rakkautta. Nykyään hän on täysin yhdentekevä minulle ja toivon hänen löytävän uuden onnensa jonkun toisen kanssa.
Viisaita ajatuksia mielestäni myös, mutta sama täällä, ei osunut omalle kohdalle. Vihan ja katkeruuden sijaan saatan olla joskus murheellinen. Olen aina pyrkinyt pois katkeruudesta. Järkeilen asiat niin, ettei katkeruutta synny, sillä katkeruus on tunteista pahimpia.
Nyt on siis joku joka välittää, mutta sillä jokulla on toinen, joka on tärkeämpi.
Voi olla, että kun jokin asia tapahtuu ihmiselle ensimmäistä kertaa, tunteet saattavat yllättää. Toista kertaa ei sitten enää tulekaan, sillä ensimmäisen tarkoitus oli opettaa jotain.
Ei osunut, mutta paha saa palkkansa.
Hyvä kirjoitus, kiitos siitä! Tuliko tuo kaikki sinusta vai lainasitko tekstin jostain?
Joskus on vaikeinta käsittää tiettyjä asioita ja sietää ettei niihin saa vastauksia. Eli tavallaan joutuu toisen vuoksi kamppailemaan omien tunteiden kanssa ja vaikka kaiken ydin on aina oma itse, toisen käytös saattaa vaikeuttaa sitä tietä. Mutta sekin tie vie eteenpäin, joskus käy niin että rakkaus alkaa kuolemaan ja muuttuu ensin suuttumukseksi ja siitä tyhjyydeksi. Sieltä ei aina ole paluuta.
Jos jollain on vastaava tilanne, suosittelen hoitamaan asioita kuntoon niin kauan kuin vielä on mahdollista ja toisen tunteet ovat vielä siellä plussan puolella.
Rakkautta pitää tuhlata mutta sitä ei kannata tuhlata ulottumattomiin.
Puhdas rakkaus on mittaamattoman arvokas, vaalikaa sitä jos sen löydätte tai saatte sitä joltain.
Kiitti ope ;)
Niin totta omallakin kohdallani, lukuun ottamatta tuota viha-juttua. Vihaa ja katkeruutta en koskaan ole tämän asian tiimoilta kokenut.
Mutta niin se vaan on, "It hurts and hurts and hurts and it keeps on hurting. And then it heals." (Isabel Kliegman)
Ehkä emme aina edes tunnista vihaamme. Mutta jotta pystyy käsittelemään jonkin tunteen rakentavaksi voimaksi, on ensin tunnistettava se, ja sen jälkeen voidaan alkaa tunnustelemaan tunne niin, että saadaan siitä vapautumaan energiaa positiiviseen ja hyvään tarkoitukseen. Kun kohtaa jokaista tunnetta sellaisenaan kuin se näyttäytyy, katkeruudelle ei ole, eikä tule, sijaa ihmisen mielessä. Silloin ihminen pystyy nauttimaan hetkestä, tarttumaan hetkeen, iloita siitä ja myös luopua siitä hyvällä mielellä. Silloin hymyilemme aidosta sydämestämme itsellemme ja toisillemme. Osaamme iloita toistenkin ihmisen puolesta ja ojentaa auttavan kätemme niin, että se saa autettavankin loistamaan. Osaamme nöyrtyä ja ottaa myös vastaan muidenkin ihmisten antaumuksia itsellemme niin että koemme siitä iloa ja saamme siitä voimaa.
Kaikki tunteemme, koko ihmisen tunneskaala kertoo meille tärkeitä viestejä sisäisestä todellisuudestamme, joita emme välttämättä edes tiedosta, mutta me voimme oppia tunnistamaan ja tiedostamaan niitä ja käyttämään niitä tunnistettuja tunteitamme positiiviseksi voimavaraksi. Alkulähteen tunteistamme jalostuu uusiutuvaa bioenergiaa käytettäväksemme! Ei huono vaihtoehto kalliiseen ja kuluttavaan ydinenergiaan tai/ja fossiiliseen polttoaineisiin, jotka kuluttavat ihmisen loppuun enemmin tai myöhemmin. Näin minä uskon, ja olen jopa suorastaan vakuuttunut asiasta. Ihminen on osa luontoa eikä se loppujen lopuksi eroa juurikaan mekanismeiltaan muista luonnonvaroista. Samat lainalaisuudet koskevat kaikkia luonnonvaroja. Näin ajattelen.
Ajattelet ja saarnaat liikaa. Näin mknä ajattelen. Etkä taatusti ulospäin näe ihmisestä onko hän käsitellyt sisäiset tunteensa vai ei.
Ajattelen varmasti liikaa, mutta tarkoitukseni ei ole saarnata vaan purkaa tunteitani ja ajatuksiani. Helpottaa, kun saa kirjoittaa anonyymina, niin sitä voi jotenkin suoremmin ja kainostelematta kirjoittaa, mitä juuri ajattelee/tarkoittaa. Niin hullulta kuin kuulostaakin, niin täältä voi tulla myös hyviä ajatuksia:) vaikka ei ihan äkkiseltään uskoisi:) Kirjoitan lähinnä omista tuntemuksistani ja kokemuksistani, mutta III-persoonan muotoon piiloutumalla. Silloin se ei tunnu niin henkilökohtaiselta, joten on helpompi kirjoittaa rehellisemmin. En kovinkaan aktiivisesti analysoi toisten ihmisten tunteiden käsittelyjä tai käsittelemättömyyksiä. Sen sijaan yritän lukea toisten ihmisten tunnetiloja, jotta voin mahdollisimman hyvin huomioida kanssa ihmisiäni. Aina en siinäkään onnistu, mutta yritys hyvä kymppi.
Vähän asiaa sivuten tuli tuosta mieleen seuraavaa...
Minusta vihan tunne on alkeellisin tunne. Asioita älyllistävämmät,osaa pilkkoa tunteet osiin ja huomaa ettei se ehkä olekaan vihaa, vaikka sellainen fiilis voi alkuunsa itsellekin tulla.
Itsellä on saattanut viha olla ensin päällimmäisenä, mutta kun sitä lähtee pilkkomaan huomaakin että se on monen eri tunteen sekoitusta. Pettymystä, surua, pelkoa, ahdistusta.
Olen joskus ollut vakavassa väkivallan vaarassa. Minua on uhattu puukolla, lyöty, potkittu, kuristettu, heitelty huonekaluja ja seiniä päin..solvattu ja uhkailtu samalla.
Osoitin tilanteessa näkyvästi vihaa, vaikka todellinen tunteeni oli pelko. Olin aivan kauhuissani,mutta ulospäin vihaisen oloinen.
Minulle myös toisinaan käy sellainen hassu juttu että, saatan alkuun osoittaa vihaa, mutta sitten se kääntyy nopeasti masennukseksi ja ahdistukseksi. Usein myös liian vihaisena vain itken. Viha muuntautuu itkuksi, suoran vihan sijaan.
Tunne ei siis aina ole sitä miltä se aluksi voi näyttää ja tuntua. Pilkkoessa huomaakin ettei se olekaan ehkä ollenkaan se tunne, minkä sen on luullut olevan...
Omia tunteita kannattaa tarkastella syvällisemmin. Pureutua ytimeen asti. Pilkkoa ja eritellä. Lisää itsetuntemusta.
Noin se on, osaan itsekin. Mutta aloittaja yrittää vakaasti selittää että viha onkin rakkautta. En voi mitään mutta väkisinkin tulee sellainen olo, että nyt joku ei kestä toisen (tai omaa) vihaa vaan koettaa väkipakolla selittää sen rakkaudeksi. Ehkä pitääkseen toisen otteessaan, en tiedä. Joskus rakkaus oikeastikin vain kuolee eikä siinä selitykset auta. Silloin pitää molempien osata päästää irti. Tai jos on yksipuolisesti rakkautta jäljellä, ei sitä saa purkaa toiseen vihana.
Rakastaminen on laaja-alainen asia. Sen sisälle mahtuu monenlaista tunnetta ja vihaisuus ja vihaaminen on kaksi eri asiaa.
Itsellä on joitakin parisuhteita takana päin ja voin kyllä rehellisesti myöntää että olen sekä rakastanut että vihannut. En muista tarkkaan että vihasinko silloinkaan sitä ihmistä vaan enemmänkin hänen tekojaan. Taustalla oli pettymys kun oma rakas johon eniten maailmassa luotti, petti luottamuksen. Olin pettynyt, vihainen, loukattu. Minulta särkyi hänestä luomani kuva täysin. Ihminen joka sanoi rakastavansa satutti niin paljon. Se hämmennys ja pettymys toi mukanaan vihaa sitä omaa rakastaan kohtaan. Vihasin sitä että vaikka tunsin vihaa niin myös rakastin enemmän kuin omaa elämääni sitä ihmistä. Vihasin omia tunteitani ja raivostuin kun minun rakkaani toisteli rakastavansa minua. Se oli kuin puukon iskuja suoraa minun sydämeen ja ne sanat satutti silloin..
Tarina jatkui.. niin että otin etäisyyttä, halusin taukoa suhteesta ja muutin yksin asumaan. Vihaa kesti 7 kk ja sinä aikana en pystynyt samassa huoneessakaan ex-rakkaani kanssa olemaan sovussa. Asioista keskustelu päättyi riitaan. Emme saaneet asioita puitua. 7 kk:n tauon jälkeen kuitenkin yritimme uudelleen... vaikka minua kirveli edelleen viha siitä mitä rakkaani oli tehnyt ja rakastani kirveli se että olin "jättänyt" hänet ja elänyt omaa vapaata elämääni sen tauon ajan.
Rakkaus silti sai meidät palaamaan toistemme luo ja yrittämään selvittää asioitamme.
Joskus rakkaudessa tunnetaan myös vihaa..ja sen vihan takana on luottamuksen menetystä, pettymystä, surua tapahtuneesta..
Sinä se jaksat analysoida ja ottaa puheeksi, mies. Toi jatkuva analysointi tekee susta kuvottavan
En ole ap....mut kiinnostaa.. Mitä noin kamalaa sulle on sattunut että sinusta on tullut tuollainen toisten vihaaja ja haukkuja? Arvostelet aika kovaan äänene toisia ihmisiä huonoiksi ja oksettaviksi. Millaisena näet itsesi? Ilmeisesti ainakin muita parempana ja sinun lähellä ei ilmeisesti muut tarvitse pahoinvointilääkettä?
Onko itsessäsi mitään kuvottavaa vai onko kaikki muut kuvottavia mutta sinä ainoa miellyttävä?
Sattunut ja tapahtunut on paljonkin, mutta kaikki kamaluus niin kuin ihanuuskin on suhteellista. Valitettavasti tai onneksi, ihan miten vain, kirjoitan itsestäni ja omista tuntemuksistani, en muiden vihasta tai vihaamattomuudesta. Eli en koe itseni kovinkaan "erityis" yksilöksi, mutta kehityskelpoisena kylläkin. Ja niin kauan kuin henki pihisee niin kauan on toivoa, ja varmasti vielä sata vuotiaanakin haluan kehittyä, jos elän. Matka jatkuu. Tarkoitus ei ole pahoittaa kenenkään mieltä, mutta kaikki ajatukset ovat tervetulleita. Siksihän tänne kirjoitin, että saisin uusia näkökulmia aika "alastomaan" tekstiini. Tämän kaltaisia tekstejä on niin paljon helpompaa kirjoittaa anonyymisti, ja jos vaikka joku tunnistaisikin, aika vaikea mennä "kertomaan sitä yksilöitynä totuutena", koska silloin saattaisi törmätä kysymykseen, että "mistä sinä sen tiedät". "Suomi24" ei kuulosta kovin vakuuttavalta vastaukselta, joten aika vaikea lähteä kenenkään ruotimaan asia muille ainakaan kohdistettuna se johonkin tiettyyn ihmiseen. Totuus ei ole aina kaunista luettavaa edes itsestään ja itseltään.
Aiheeton viha ei liity rakkauteen vaan on ihmisen omaa kyvyttömyyttä sietää rakkauden tunteet
Mutta aiheellinen viha on ihan oikea tunne eikä liity rakkauteen.