Miksi säästetään varon maksajien rahoja?
No siksi, että rahat säästyvät niihin valtaviin palkkakustannuksiin.
Miksi istutetaan, seisotetaan tai juoksutetaan suurella palkalla lähes 3500 henkilöä.
Laki sitä ja tätä kustannusten pitää nousta vaikka kasvu ja tuottavuus laskee kokoajan.
Kuntatyötekijät sahaavat omaa oksaansa, kohta yksityistetään kaikki, koska se tulee halvemmaksi.
Onhan sitä yksityisiä mollattu kerman ja hillon nuolennasta, mutta kyllä julkinen ala on mitoitettu kustannuksiltaan yli veronkantokyvyn.
Kaikki halukkaat hyvin koulutetut lähtekää nyt sinne ulkomaille töihin, sitähän te olette uhkailleet ainakin 30 vuotta jolloin kerroitte, että kaupunki ei saa enää työntekijöitä.
Huippupalkkalaiset häipykää muualle ajamaan taloutta alas, meillä ei ole enää rahaa jota voisitte valheillanne lypsää.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Satama Venäjän varassa, tuotot laskevat, nyt säästetään kaikista muista paitsi palkkakustannuksista.
Kaukolämpö puhaltaa mustaa savua ja maksut nousevat.
Liberaalikapitalismi jyrää. Suomi ajaa vain ja ainoastaan kansainvälisten suuryritysten etua ja tietenkin kolaa yhä enemmän ja enemmän rahaa kansainvälisten pankkiirien tileille. Silloin ei katuja aurata kun pitää kolata pankkiireille rahaa. Tästä seuraa se, että ketään ei kiinnosta tehdä työtään hyvin, koska milloin tahansa voi joutua kortistoon teki työnsä kuinka hyvin tai huonosti tahansa. Kun tulee lopputili kaduttaa jos on antanut pois potkineelle työnantajalle kaikkensa kun palkaksi saa kengän kuvan perseeseensä, jotta isot johtajat saavat kavatettua edellisvuodesta osinkoansa.
Suomen olisi erottava EU:sta ja rahaliitosta ja alettava valvomaan vain ja ainoastaan omia etujaan, niin talous nousisi kuin sulhasen kyrpä hääyönä.
Kaikki matut ulos. Samoin on haistatteva paskat vihervasemmiston ilmastonmuutos kusetukselle. Hiilineutraali pelleily vei Suomelle hyvin vointia tuottaneet tehtaat Kiinaan ja nyt vihervasemmisto marisee kun rahat eivät riitä mihinkään. Olisivat ajatelleet mitä tekevät kun karkoittivat päästöveroillaan Suomen savupiippu teollisuuden Kiinaan.