Ruotsin kuninkaalliset vajonneet rappiolle!

Jo on aikoihin eletty.
Ensin väännetään lapsia maailmaan urakalla kuin työläisperheessä.
Ja nyt paljastui uusi piirre Kalle-Kustaan perhe-elämästä:
Koko hoviväki on vaipunut niin alas, että ei viitsitä talon isännälle laskea kylpyvettä valmiiksi tämän reissuilla.
Herra Iso-Herra joutuu nöyrtymään ja saa ihan itse plutrata vetensä vannaan!
Kohta ollaan jo siinä tilanteessa, että Kuningas saa voidella leipänsä ja pätkiä Falukorvinsa aivan omakätisesti.
Onko tämä nyt ihan oikein?
Kalle-Kustaa veti heti herneen suureen aatelisnokkaansa ja haluaa kieltää kylpyammeiden käytön tyystin.
Mutta jos seuraavan kerran hän on pakoitettu vessareissullaan pyyhkimään omakätisesti Ruotsin Kruununjalokiven, hävitetäänkö silloin kaikki vessanpytyt maailmasta?

Ei se ole herkkua herroillakaan.
Vaikka sitä niin luulisi.
11102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Kalle Kustaa alkaa olla jo siinä iässä, että hänelle on voinut käydä niin vaarallinen tilanne, ettei ole päässyt ilman apua ylös ammeesta. Siitä hän päätteli, että nämä ovat vaarallisia tällaiset pienet altaat. Kaikilla pitäisi olla sellainen isompi uima-allas lämmitetyllä vedellä, mielellään pore-.

Äänestä

Suomalaisia käyttää tuo 5 %:n jäänne edelleen hyväkseen,
"kaikenmaailman Liliukset " ynnä muut rahtaavat rahat pois Suomesta,
ettei verottaja saa niistä laillista osuuttaan.

Miten emme osaa pörpäyttää heitä alas niskoiltamme?

Äänestä
  • " suomalaisten_taakka "

    olet enenmmän kuin oikeassa,
    kaikki nämä liliukset, valtion lailistetut rosvot on pistettävä ruotuun,
    yhdellekkää EI enää älyttömiä palkkoja, poonuksia, optioita,
    kaikkien omaisuus takavarikkoon valtion omaisuudeksi,
    -
    hulluus muutaminen entisten ja nykyisten j o h t a j i e n palvonta ON loputtava suomessa,
    -
    kaikkien entisten ja nykyisten johtajien eläkkeet palkat sun muut tulot joilla on 50 000 euroa kuukaudessa
    ON KYLMÄSTI kohtuulistettava,
    jokaiselle RIITTÄÄ 5000 -8000 euroa kk, EI yhtää enempää,
    seki on liikaa kun oikein katsotaan,
    ON TÖRKEÄÄ että hallituksesamme on istunu, on OLLU oikeusministereitä jotka ovat mahdollistaneet valtion riiston, ryöstön, lailistetun valatavan varkauden valtion omaisuutta ja rahaa vain omaan taskuunsa, veronmaksajien kustannuksella,
    ennen tämmöset rosvot pantiin oikeuteen valtiopetoksesta,
    nämä muutamat olivat tehneet valtiopetoksen siis suuren rikoksen yhteiskuntaamme kohtaan,
    heidät ON pantava omalla omaisuudellaan vastuuseen toistaan,
    -
    MIKSI lailistettuja ROSVOJA SUOJELLAAN,,, onki suuri hyvä kysymys,,,
    -
    oliski hyvä jos joku alkaisi keräämään kaikkien nimet listaan,
    jotka ovat vaikuttaneet ja mahdollistaneet lailistetun riiston, rosvouksen, varkaudet valtion firmoista,
    sekä kaikkien johtajien nimilista myös julkisuuteen jotka ovat hyötyneet lailistetusta riistopolitiikasta,
    veron maksajat on saanu tarpeekseen HUIJAU POLITIIKASTA,
    -

    VALTION riistopolitiikalle ja ROSVOUKSELLE ON TULTAVA LOPPU !

    Äänestä

..............

Äänestä

Ruotsin prinssin hampaat...ei ole viitsinyt edes niitä itse hoitaa!



Huomasin tässä kuvia vertaillessani että prinssi Carl Philiphin hampaissa on kuoret, yms.

Ihan inhimillistä että ettei kuninkaallisen hampaat olekaan helmirivi syntyjään.

Vertasin Seiskassa olevaa teinikuvaa nykyiseen kuvaan. Ihan eri hamput on.

Eikä se miestä pahenna. Päin vastoin.

Äänestä
  • Mitäh? Onko hunksz kuninkaallinen, häähä hää laitatti leegot.

    Äänestä

Bättre folk- , kuninkaallisuus ja "aateluus" ovat puhdasta rasismia.

Mitä ansioita pinsseillä, prinsessoilla, kuninkailla tai aatelisilla on

sen nimen ansaitakseen?

Vain se, että ovat syntyneet, eikä sekään ole heidän oma ansionsa.

- - -

Kaarle Kustaan sisaret ovat raivoissaan: "Kenestä vain voi nykyään tulla prinsessa"



Kuninkaan kolme sisarta syyttää häntä liian auliista prinssien ja prinsessojen tittelien jakamisesta. Siksi he loistivat poissaolollaan prinssi Nicolasin ristiäisissä.

Prinssi Nicolasin ristiäisiä juhlittiin lokakuun 11. päivä. Kuninkaan sisaret puuttuivat juhlista täysin, mikä toi ilmi kuninkaallisten ristiriidan.

Äänestä

TODELLISTA raakaa RASISMIA on AATELISEN syntyperän palvominen.

Äänestä
  • Taidat asua Ruotsissa.

    Äänestä

Alotus on tyhmä, HÄPEÄ !
-
suomalaiset seuraa suurella mielenkiinnolla ja rakkaudella ruotsin kuninkaalisten elämää,
varsinki nyt kun sinne syntyy uusia pikku prinsejä ja prinsessoita,
lämmöllä ajautksia ruotsiin,
ruotsin kuninkaalliset ovat suomenki kuninkaalisia,

Äänestä

Turhuuden ylistystä koko kuningashuone. On se hyvä , että mokomaa elättilaitosta ei meillä ole , vaikka kovasti porvarit sen olisivat halunneet, ja kai se olisi ehkä toteunut , mutta Saksa meni häviämään 1. m.sodan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hoviväkivittuilee kirjoitti:

Jo on aikoihin eletty.
Ensin väännetään lapsia maailmaan urakalla kuin työläisperheessä.
Ja nyt paljastui uusi piirre Kalle-Kustaan perhe-elämästä:
Koko hoviväki on vaipunut niin alas, että ei viitsitä talon isännälle laskea kylpyvettä valmiiksi tämän reissuilla.
Herra Iso-Herra joutuu nöyrtymään ja saa ihan itse plutrata vetensä vannaan!
Kohta ollaan jo siinä tilanteessa, että Kuningas saa voidella leipänsä ja pätkiä Falukorvinsa aivan omakätisesti.
Onko tämä nyt ihan oikein?
Kalle-Kustaa veti heti herneen suureen aatelisnokkaansa ja haluaa kieltää kylpyammeiden käytön tyystin.
Mutta jos seuraavan kerran hän on pakoitettu vessareissullaan pyyhkimään omakätisesti Ruotsin Kruununjalokiven, hävitetäänkö silloin kaikki vessanpytyt maailmasta?

Ei se ole herkkua herroillakaan.
Vaikka sitä niin luulisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu