Häväistyskampanjallaan narsisti tuntee ”antaneensa takaisin samalla mitalla" ja oikeuttaa toimintansa omia moraalikoodeja noudattaen (jos ylipäätään sellaisia on).
Narsisti on sitä mieltä, ettei hän ole tehnyt mitään väärää,(eipä tietenkään) joten ei ole tarvetta pyytää anteeksikaan.
Asiaa ei muuta se, että löydettäisiin vedenpitävät todisteet siihen, että narsisti valehtelee. Musta muuttuu valkoiseksi. Myönnä en, en edes teloituskompaanian edessä.
-----
Tarkoituksellisen ja tavoitteellisen mustamaalauskampanjan alullepanijat ovat hyvin usein jonkin sortin persoonallisuushäiriöisiä. Narsisteja käsittääkseni usein.
Mustamaalauskampanja liittyy usein narsistin loukattuihin tunteisiin (ja loukkauksilla ei tarvitse olla mitään todellisuuspohjaa) tai kampanjalla halutaan saavuttaa jotain uhrin kannalta hyvin epämiellyttävää .
-----
Rauhallinen ja järkevästi jutusteleva näyttää siis uskottavammalta kuin rauhaton, pelokas altavastaaja, joka myös helposti provosoituu ja siten lankeaa narsistin asettamiin provokatiivisiin ansoihin. Narsistin versio tapahtumista alkaa näyttää todemmalta kuin todellisen uhrin. Uhri puolestaan näyttäytyy epävakaalta, ylireagoivalta ja puolustautuessaan tulee itse luokitelluksi valehtelijaksi, kenties hulluksi ja epäluuloiseksi.
-------
Eihän ole savua ilman tulta ja riitaan tarvitaan aina kaksi.
Narsisti on sitä mieltä, ettei hän ole tehnyt mitään väärää,(eipä tietenkään) joten ei ole tarvetta pyytää anteeksikaan.
Asiaa ei muuta se, että löydettäisiin vedenpitävät todisteet siihen, että narsisti valehtelee. Musta muuttuu valkoiseksi. Myönnä en, en edes teloituskompaanian edessä.
-----
Tarkoituksellisen ja tavoitteellisen mustamaalauskampanjan alullepanijat ovat hyvin usein jonkin sortin persoonallisuushäiriöisiä. Narsisteja käsittääkseni usein.
Mustamaalauskampanja liittyy usein narsistin loukattuihin tunteisiin (ja loukkauksilla ei tarvitse olla mitään todellisuuspohjaa) tai kampanjalla halutaan saavuttaa jotain uhrin kannalta hyvin epämiellyttävää .
-----
Rauhallinen ja järkevästi jutusteleva näyttää siis uskottavammalta kuin rauhaton, pelokas altavastaaja, joka myös helposti provosoituu ja siten lankeaa narsistin asettamiin provokatiivisiin ansoihin. Narsistin versio tapahtumista alkaa näyttää todemmalta kuin todellisen uhrin. Uhri puolestaan näyttäytyy epävakaalta, ylireagoivalta ja puolustautuessaan tulee itse luokitelluksi valehtelijaksi, kenties hulluksi ja epäluuloiseksi.
-------
Eihän ole savua ilman tulta ja riitaan tarvitaan aina kaksi.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Eikös se yhdellä pienene huomenissa!
höpö höpö, narsistipulushakin pääpelaaja /-t jatkavat ja sotkevat nappuloita yltä päältä paskaansa. käräjillä jatketaan ihan piakkoin pulunpaskarapsimista.
Pahimmat narsisitit löytyy yllättävältä suunnalta. Kun luette kaikki palstoille kirjoitetut narsistiesittelyt, tai psyk.kirjoja ja mietitte tämänkin hässäkän osapuolia, niin kuvauuksen kohdennus on yllättävä. Samoin uhrit ovat aivan toisaalla, mitä täällä julistetaan.
Kyllä kaup.johtajan kivittäjät on tosi typerää porukkaa.Kuka heittää viimeisen kiven? "Herra Herra anna heille anteeksi sillä he ei tiedä mitä he tekevät"
"Anteesianto" on ollut Pyhäjärveltä unohduksissa pitkään. Viimeisinä vuosina sitä kaipaa Moni ihminen ihan yhteisötaso.
Kyllä jokaisella narssistilla pitää oma nimi olla rekkarissa.
Lopettakaa turha höpöttäminen.
Kyllä, narsisti on lapsi - mutta hyvin nuori lapsi.
Kyllä, hän kykenee erottamaan oikean ja väärän - mutta hän ei piittaa kummastakaan.
He ovat selvillä siitä, mitä he tekevät muille - mutta he eivät välitä.
Toisinaan he piruilevat ja kiduttavat sadistisesti muita ihmisiä - mutta he eivät koe sitä pahaksi - ainoastaan huvittavaksi.
Klassiset narsistit eivät nauti muiden satuttamisesta - mutta he nauttivat rajattoman voiman kokemuksesta ja suureellisten fantasioidensa toteutumisesta, kun he satuttavat muita tai ovat sellaisessa asemassa jossa he voivat tehdä niin. Heitä sytyttää enemmänkin KYKY satuttaa muita kuin itse tapahtuma.
Pyhäjärvi on kuin Euroopan Somalia! Ryvetetyssä kuntapoliitikassa oleville oikeudenmukaisuutta puolustaville naisille ja johtavalle viranhaltijanaiselle niitataan huomenna pikatuomioistuimen päätöksellä somaliaiseen tapaan " nainen, joko pysyt kotona tai olet haudassa".
Mutta mitä laitetaan CV (Curriculum Vitae) eli ansioluetteloon hra Tikanmäelle, nti Piipolle, hra Sarkkiselle ja hra Rapolle?
Ei sinun tartte sitä tehä.
lainaus toisaalta
"Eipä tunnu silti missään ikä eikä se, että ns. nykyhetkijärki kyllä on jättänyt niin omissa kuin yhteisissä asioissa minut pulaan tämän tästä, haittaako se minua ei, koska aion pitää kiinni annetusta valta-asemasta. Puheenjohtajuuksia on useita, sehän minulta käy, kokousten johtaminen, tiedän että minulta lipsahtaa tämän tästä jumin puolelle, ei joka kerta, mutta sinne höpsis-osastolle kuitenkin, mutta kavereita kun ollaan, niin antavat kädellä tai päällä merkin siirtyä etiäpäin asiassa. Pollea kun olen, niin aion silti tunnustaa, että 90 % ajasta menee ihmettelyyn, onko joku saattanut unohtaa itseni lisäksi sen, että minä olen yhä elossa ja pääosassa.
Kahdeksankymmentä vuotta on ollut pitkä ikä ja jos Luoja suo, johdan urheilevaa nuorisojärjestöäkin vielä viisi vuotta. Ei minua voi vielä painaa muu, kuin se ajoittainen paine no. siellä paikoissa."-lainaus kiinni
---
Huomenna 24.11.2015 Hän koettaa nyt olla sitten kärppänä johtamisen kanssa, nyt ei saa haparoida.
Pieneen muotovirheeseen kaatuu suurempikin päämajan suunnitelma. Siis jos Hän ei havaitse jokaista sivustavihjausta ajoissa vaaran uhatessa.
lainaus toisaalta
"Sitä tässä ihmettelen itsekin. Pojat rukoilivat herkeämättä, tule hyvä Veikko, elä tule paha Titta, niin karkeampikin mies siinä tuskanhikikyynelissä heltyy. Ja kukapa se toinen olisi näiden näköalattomien kanssa jaksanutkaan, kun eivät ole koko alkuvuoden aikana nähneet muuta kuin mörköjä joka paperissa, mapissa ja huoneessa. -lainaus kiinni
-------
Kysytäänpä JÄÄVIYDESTÄ (5.8.2015) kaupunginhallituksen puheenjohtaja Asko Kauraselta; oletko ihan ajatellut loppuun asti omaa asemaasi Keskusta ryhmän puheenjohtajana, hallituksen puheenjohtajana ja teknisen ltk puheenjohtajana? Onko missään vaiheessa käynyt mielessä itselläsi tai näillä muilla hallituksen jäsenillä tai ryhmässä, että olet heikoilla jäillä, kun teknisessä paukutat nuijaa
Voitpa pian pudota ja lujaa ja korkealta. Vapaata pudotusta odotettavissa. kaupungin investoinneista, myynneistä ym, mutta hallituksessa et edes ajattele olleesi mukana lautakunnassa asiaa päätettäessä?
Kintuillesi kusasevat sähisevät naapurin kissat ja omat koirat purevat läheltä ja kipeästi.
----------
7.11.2015
Kysytäänpä uppoJÄÄVEILTÄ Paavo Leskinen, Asko Kauranen, Tarmo Rapo, Kauko Tikkanen, Taimi Piippo, Kimmo Sarkkinen ja Jukka Tikanmäki & Veikko Tikkanen; kenelle olitte alun perin suunnitelleet huipputyperässä käsikirjoituksessanne Pyhäjärven kaikkien aikojen nerokkaimman poliittisen konnan osan?
Kenet olette päättäneet uhrata kaikkien puolesta kantamaan kahleita Pyhäjärven imagonromahduksen,-taloudellisen vastuun,-ja henkisen rappion syypäänä? Kuka nostaa kytkintä ensimmäisenä? Kenen kantti kestää vastata henkilökohtaisesti osuudestaan yhden henkilön ajamisesta maanpäälliseen helvettiin henkilökohtaisin tarkoitusperin?
------------
9.11.2015
Ai ketkä hallituksen jäsenistä voivatkaan olla sopimassa lain mukaan kuuluvista korvauksista? Ai, että kas hallitus, jäävit mukanaan, on yhtä jalkaa antanut avoimen mandaatin Kauraselle Pirttikoskelle tehdä kiristyshenkisiä kirjelmiä? Ai, kuinka kauan veronmaksajien nimiin avattu kostonhenkinen laskupiikki on avoimella valtakirjalla jälkien häivyttämisrahastajilla käytettävissä?
-----------
20.11.2015
Antakaa nyt vaan sopimukselle siunaus, sehän tarkoittaa suomeksi sitä, että se on sama kuin " ampuisi satelliitin kiertämään maata" takaisin tulee, korkojen kanssa.
Poistettavien riesojen listalla on välittömästi Henrik Kiviniemi, tästä tyypistä kerta linttuulla tehtiin HEINÄKUISEN viikonlopun aikana virastossa hallitseva juonittelevien poliittinen juoksupoika, hänen vahingokseen, mies vailla tulevaisuutta."-lainaus kiinni
--------
24.11.2015
Nyt on SEMIFINAALI ,tänään, kun todella kunniattomasti alkanut vaalikausi (2013-2016 on kiteytymässä ; illalla on kokeneiden oman lain neuvottelijoiden piirileikkien ja kujanjuoksun semifinaali, jossa kulissisopimuksin, asianajajasopimuksin ja valtuuston myötähyyryllä siunataan "sylttytehtaan uhrin pää lautaselle" kaikkien ajojahtiin sotkeutuneiden korvikkeena.
Onko nolompaa valtakamariherrojen-ja neitien katrillifarssia nähty YHDEN HENKILÖN UUVUTTAMISEKSI Pyhäjärvellä, saati missään muualla Suomessa.
Kuka on/ovat Hän, joka kantaa Rinnevaaran pään lautasella sisään ivallisena valtuustosaliin, mutta kuka on /ovat HÄN, joka kannattelee oman päänsä voitonriemuisena tökeröasian jälkeen ulos valtuustosalissa ?
Kotimaa 24.11.2015 klo 7:30 | päivitetty 24.11.2015 klo 7:56
Tita Rinnevaaran tekemät rikosilmoitukset vielä poliisin tutkittavana
Pyhäjärven kaupunginjohtajaksi palannut, mutta virkansa jättävä Tita Rinnevaara ei ole vetänyt pois poliisilta lukuisia tutkintapyyntöjä. Ne liittyvät hänen kohteluunsa.
ulun poliisilla on selvitettävänään useita Pyhäjärven kaupunginjohtajan Tita Rinnevaaran tekemiä tutkintapyyntöjä.
– Hän ei ole vetänyt niitä pois, vaikka oikeusjutut ovatkin peruuntuneet, rikosylikomisario Tapani Tasanto Oulun poliisilaitokselta kertoo.
Eri oikeusasteissa vireillä olleet kiistat Pyhäjärven kaupungin ja Rinnevaaran peruuntuvat, sillä Rinnevaara ja Pyhäjärven kaupunki ovat tehneet Rinnevaaran virkasuhteen lopettamisesta sopimuksia.
Rinnevaaran tekemät rikosilmoitukset liittyvät hänen kohteluunsa. Hän on pyytänyt tutkimaan muun muassa luottamushenkilöiden toimintaa.
Poliisin tutkittavana on useita rikosnimikkeitä, muun muassa virkavelvollisuuden rikkominen.
– Mikäli siitä rikosnimikkeestä tulisi ilmoitus, että tutkintapyyntö vedetään pois, niin syyttäjä tekee asiasta lopullisen ratkaisun, Tapani Tasanto sanoo.
http://yle.fi/uutiset/tita_rinnevaaran_tekemat_rikosilmoitukset_viela_poliisin_tutkittavana/8475219
Pyhäjärven valtuuston Täysnarsistien lukumäärä on nyt selvillä, se on 17;sta.
Huippujuttu kaikin puolin 17;sta syynkääntäjille, tuntenevat nyt muutaman viikon suurta voittamattomuutta ja uskovat omaavansa yliluonnollisia sopimusneuvottelijain taitoja.
Tähän kohtaan välifaktaa.
17 /27 kunnanvaltuutetusta ovat 24.11.2015 lopullisesti naulanneet kotikutoisen teesin tuleville kuukausille, jopa vuosille pankkiohjelmaansa; "kyllä minä maksan sen kikkelimarkan, jonka olen v.2013 helmikuussa lapsilta lainannut, olettehan ollut kauan näitä vailla, ja tiukasti tuhlattuja markkojanne kaivannut"
"lukumäärä on 17;sta"! Ei saatana, mistä näitä tulee? Kirjoitatko esim. 27;män?
Mutta itse "kieliopiton" asia on tosi. Vai mitä? On se oikein muutenkin, saatana.
Ei ole oikein! Jos lukumäärä ilman sijamuotoa kirjoitetaan, niin sen perään ei laiteta mitään, ei ainakaan puolipisteen kanssa!
Voi sinua höpönassu,markat oli valuuttana 15 vuotta sitten.
Eiköhän tusina (17;sta) persläpi-täysnarsisteista ole samoja, jotka ovat 15- jopa 30 vuotta olleet sössimässä ja sotkemassa paikkakunnan kehitystä oman edun nimiin !
Markka-ajasta euroon, jossa kulisseissa "jallitetulle kaverille" on annettu sopivasti siimaa, mutta tarvittaessa kiristetty tiukalle, jotta kaveri tietäsi, kuka/ketkä ovat isäntiä.
Nyt kireä siima syötti oli Kaurasen Askon kiduksissa ja uuvutettua ja kelattua tulosta äimistellään tovi, samalla Askon siimaa hieman höllennetään, mutta..!!
Asko ilmoitti ottavansa täyden vastuun Tita ulosajosta.onko. Siis yksi mies 17 :sta puolesta.
Pyhäjärvellä päiväksi tuli 24.11.2015, jonka sisäpiireissä leikkineet lapselliset ihmiset tulevat muistamaan " Lempi ei lopulta leikkinytkään"- merkkipäivänä.
Päänahanhinta.n.1milj.
"Kuka kantaa vastuun, kun esittelystä tehty valitus johtaa korvausvaatimuksiin?
-hankala kysymys, kaupungilla on oikeusturvavakuutus, ja palkattu lakimies parhaillaan selvittämässä sitä, että mitä tässä pitää selvittää. Sanoisin kuitenkin, että aina maksajat ovat löytyneet, ellei muualta niin kyllä kansa maksaa.
Pyhäjärven kaupunki haastetaan uudelleen käräjille, kuka edustaa kaupunkia asiamiehenä?
-No, emme ole voineet vielä tehdä lopullisia valintoja, kuka lähtee linnaan kaikkien puolesta. Sillä me tulemme joka tapauksessa valitsemaan tolloista siten, että hän lähtee istumaan meidän muidenkin möhlääjien puolesta, yhdessä on tolskattu, yhdessä vastuu kannetaan. Paitsi, että vain yksi on vara kustantaa telkien taakse"
----
oman suun ilmoituksen perusteella istumaan lähtee ASKO???
Vai että niin suuria rikoksia tehty että linnaan. Onko jääny lääkkeet ottamatta. Kyllä käy proon rouvat kuumana.
Tuskin täällä linnaan lähtijöistä päätetään.
Täällä soitetaan suuta kieli pitkällä hanakasti.
ei tiijäå mitä sana vastuu tarkoittaa