Kun meikä-äijällä on ylivilkas mielikuvitus, niin teen muutaman kysymyksen:
- Onko postin lakkoselkkaus yleispoliittisen selkkauksen, kriisin, aloituspaukku, siis yhteiskunnallisen kaaoksen suunnitelmallinen käynnistys?
- Onko ennen viime huhtikuun eduskuntavaaleja maata "hallinnut" sinipunainen imperiumi aloittanut vastaiskun, minkä tarkoituksena on vaihtaa valta maassa?
- Onko operaation ykkösvaiheena nähty Perussuomalaisten vastainen ryöpytys niin mediassa kuin eduskunnassakin jo tuottanut puolueelle pysyvän kannatuksen hupenemisen?
- Eikö Keskusta tiedosta, että jos Perussuomalaisten muodostama kannatuksellinen tukijalka pettää, silloin hupenee kannatuspohja koko hallitukselta?
- Missä vaiheessa Kokoomus kääntää peukalon alaspäin Sipilän hallituksen suhteen? Onko Kokoomuksella ja SDP:lla salainen sopimus tai sen lisäpöytäkirja uusien vaalien järjestämisestä ja sinipunan paluusta valta-akseliksi?
Tänä aikana eli maanantaina 23. marraskuuta v.2015 vaikuttaa siltä, että Sipilän hallitus toimii Kokoomuksen käsikassarana. Eikö pääministeri ja keskustajohtaja Sipilä tajua, että poliittinen kriisi ja kaaos saattaa olla erittäin lähellä? Tarvitaan vain postin lakon laajeneminen yleiseksi työmarkkinaselkkaukseksi. Sen seurauksena Keskustan kannatus saattaa romahtaa eli sama kohtalo kuin Perussuomalaisilla puolueena. Perinteisestikään eikä myöskään nykyään Keskusta ei ole rutinoitunut työmarkkinoitten osaaja ja vielä vähemmän yhteiskunnallisesti varsin kokematon pääministeri on sitä. Hallituksen elinpäivät ovat täysin Kokoomuksen armeliaisuuden varassa.
Tosiaan inhorealistina ounastelen, että elämme poliittisten juonittelujen aikaa. Mahtaneeko pääministeri-insinöörimme pysyä menon ja meiningin rattailla? Ellei liene jo nyt tippunut kyydistä?
Onko suunnitelmana vallan vaihtaminen?
4
<50
Vastaukset
Tiivistän asetelmaa kahteen mahdollisuuteen:
1. Hallituksessa valtion yhtiöitten vastuuministerinä toimii itse pääministeri. Ymmärtääkseni myös Posti kuuluu siihen toimenkuvaan. Vastuuministerillä lienevät edelleen olemassa valtuudet toimia kuin Heidi Hautala eli saneerata yhtiön johto. Niin menetellen konflikti on ratkaistavissa. Pitäviä perusteita koviin otteisiin on olemassa.
2. Kokoomus pelaa yhteen Postin johdon kanssa ja ellei vastuuministeri pistä palikoita ojennukseen, niin konflikti laajenee ja paisuu kaaokseksi. Kun Keskustan kannatus sitten siitä romahtaa, niin Kokoomus kaataa hallituksen. Uusi hallitus olisi sinipunapohjainen. Ensimmäiseksi romutetaan maakuntahallinnollinen sote. Sitten uusi pääministeri kävelee tasavallan presidentin luokse ja uudet eduskuntavaalit järjestetään ensi vuoden alkupuolella.- murtuvat
Punaniskalinnakkeiden aika on ohi!
- W.Leiriniekka
Aika näyttää...
Tänään maanantaina 30. marraskuuta postilakko päättyi valtakunnansovittelijan laatiman sopimuksen hyväksymiseen. Hyvä näin. Mm. meikä-äijän pelkäämää tilanteen eskaloitumista laajaksi selkkaukseksi ei päässyt tapahtumaan. Jäljelle jää tapahtuneen jälkisyynäys. Erityisesti ihmetyttää Postin hinku rikkurityövoiman käyttöön. Omituista tämä nykyinen ilmapiiri työnantajien taholla. Näillä näkymillä huomiseen ja joulukuun puolelle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432947Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta602819- 422313
- 251773
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251679Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa701566- 481556
- 361226
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771225- 791050