Oon siis 18-vuotias poika, joka on pikkuhiljaa eristäytynyt muusta maailmasta, enkä oikeen oo enään kavereihin yhteydes. Tulin tänne höpötteleen muuten vaan, koska on tää nyt edes jonkinlainen "yhteys" siihen muuhun maailmaan, ja ihmisiin ylipäätään, vaikkei kukaan vastaiskaan :D
Eli siis mä möllötän nykyään vaan päivät pitkät kotona, ei oo koulutusta tai työtä, ja mulla on masennus, joka on tässä muutamien kuukausien sisällä aika paljon pahentunut yksinäisyyden myötä.
Tavallaan lamaantunut kyky tehdä asioita, mä lahoon siel kotona päivät, yöt, tunnit ja sekunnit, saamatta aikaseks tehdä mitään. Mulla oli ennen tapana treenailla yms, mutta siihenkään ei enään potkua riitä. Se mun normaali energinen "pilke silmäkulmassa" olemus on hiljalleen hiipunut pois. Ei oo tavallaan enään voimia olla oma itsensä. On se aika kauheeta, kun sitä itse jossain kohtaa huomaa, miten sä pikkuhiljaa haihdut ja katoat elämästä pois. Tässä asias mä luotan vaan tulevaisuuteen, siihen et mä joskus vielä löydän kivan tytön, ja oon kykenevä käymään töissä jne.
Sinänsä mä pärjään kyllä yksin eläessä ilman kavereita, mutta kun mä oon luonteeltani aika herkkä ja kauheen hellyydenkipee ja seuranhalunen! Mä kaipaan kauheesti just sitä sellasta "cuddlausta" ja läheisyyttä, sitä, että sä saat luoda tytölle mukavan ja turvallisen olon sun kainalossa. Se on tavallaan mun tapa osoittaa sitä aitoa välittämistä ja rakastamista, että mä saan ottaa sen tytön mun "suojiini", vaikka pitää siinä kainalossa, silitellä hiuksia tai muuta sellasta söpöilyä :D No joo, kuulostaa varmaan kauheen siirappiselta lääppimiseltä :'D
Tää kaikki multa puuttuu elämästä, ja sitä on aika musertavaa ajatella!
Mä oon muutenkin kauheen välittävä ja ihmisrakas, ja yksinolo on tavallaan opettanut mulle, kuinka tärkeetä se ihmisseura ja välittäminen on. Haluan, että mun elämässä mukana olevat ihmiset tietää, että muhun voi luottaa, ja että mä aidosti välitän, ja pidän kiinni. Se vaan on vaikeeta luoda tätä kuvaa, kun ei oikein oo ketään, muutakun tietty sukulaiset! :D Ehkä mä tavallaan kaipaan myöskin sitä tilaisuutta näyttää se mun aito välittäminen jollekin toiselle.
Mun ei auta kun toivoo, että mä saan itseni joskus liikkeelle, koska eihän ne asiat itsestäänkään muutu. Mutta vaikeeta se on kun on näin isot miestissit. :/
Eli siis mä möllötän nykyään vaan päivät pitkät kotona, ei oo koulutusta tai työtä, ja mulla on masennus, joka on tässä muutamien kuukausien sisällä aika paljon pahentunut yksinäisyyden myötä.
Tavallaan lamaantunut kyky tehdä asioita, mä lahoon siel kotona päivät, yöt, tunnit ja sekunnit, saamatta aikaseks tehdä mitään. Mulla oli ennen tapana treenailla yms, mutta siihenkään ei enään potkua riitä. Se mun normaali energinen "pilke silmäkulmassa" olemus on hiljalleen hiipunut pois. Ei oo tavallaan enään voimia olla oma itsensä. On se aika kauheeta, kun sitä itse jossain kohtaa huomaa, miten sä pikkuhiljaa haihdut ja katoat elämästä pois. Tässä asias mä luotan vaan tulevaisuuteen, siihen et mä joskus vielä löydän kivan tytön, ja oon kykenevä käymään töissä jne.
Sinänsä mä pärjään kyllä yksin eläessä ilman kavereita, mutta kun mä oon luonteeltani aika herkkä ja kauheen hellyydenkipee ja seuranhalunen! Mä kaipaan kauheesti just sitä sellasta "cuddlausta" ja läheisyyttä, sitä, että sä saat luoda tytölle mukavan ja turvallisen olon sun kainalossa. Se on tavallaan mun tapa osoittaa sitä aitoa välittämistä ja rakastamista, että mä saan ottaa sen tytön mun "suojiini", vaikka pitää siinä kainalossa, silitellä hiuksia tai muuta sellasta söpöilyä :D No joo, kuulostaa varmaan kauheen siirappiselta lääppimiseltä :'D
Tää kaikki multa puuttuu elämästä, ja sitä on aika musertavaa ajatella!
Mä oon muutenkin kauheen välittävä ja ihmisrakas, ja yksinolo on tavallaan opettanut mulle, kuinka tärkeetä se ihmisseura ja välittäminen on. Haluan, että mun elämässä mukana olevat ihmiset tietää, että muhun voi luottaa, ja että mä aidosti välitän, ja pidän kiinni. Se vaan on vaikeeta luoda tätä kuvaa, kun ei oikein oo ketään, muutakun tietty sukulaiset! :D Ehkä mä tavallaan kaipaan myöskin sitä tilaisuutta näyttää se mun aito välittäminen jollekin toiselle.
Mun ei auta kun toivoo, että mä saan itseni joskus liikkeelle, koska eihän ne asiat itsestäänkään muutu. Mutta vaikeeta se on kun on näin isot miestissit. :/
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hellyydenkipeys ja yksinäisyys on mullakin. :/
Vaikutat oikein unelmamieheltä. Siis juuri sellaiselta joka välittää ja rakastaa ja myös näyttää sen. Ja se miten kaiken kuvailit (joka ei kuulostanut lainkaan siirappiselta ainakaan minulle) :D
Tuollainen läheisyys kelpaisi varmasti monelle muullekin.
Tuleva tyttöystäväsi tulee olemaan taatusti onnellinen törmätessään sinuun! :)
Toivottavasti pääset vielä irroittautumaan kotioloistasi ja saat nähdä mitä elämä tuo tullessaan. Kotona oleilemalla se elämä vain junnaa paikallaan. Kuten olet varmaan huomannut.
Oletko ajatellut aloittaa mitään uutta harrastusta tai muuta mieleistäsi ajanvietettä kodin ulkopuolella?