Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Yksinäinen lapsi surettaa

huolestunut_äiti

Ekaluokkainen käy niin sääliksi, taas lähti yksin pihalle. Kysyi voisinko soittaa kenellekään vanhemmalle, että tulisiko joku meille leikkimään.

Olen tehnyt kaikkeni; soittelen tutuille ja pyydän kyläilemään lapsen kanssa tai ilman, yrittänyt tutustua harrastuksissa (no sieltä löytyikin pojalle ystävä, mutta asuvat kaukana), rohkaissut poikaa itsekin soittamaan/käymään hakemassa kavereita, mutta ei ole ollut kovin menestyksekästä.

Olemme muuttaneet tänne alkuvuodesta, ja poika käy koulua kauempana (ei siis lähikoulu), joten ei tutustu alueen ikätovereihin sitä kautta. Ne pari, jotka lähistössä asuvat, samanikäisiä poikia, ovat yleensä kahdestaan eivätkä halua kolmanneksi, poika on varakaverina silloin jos toinen ei ole lomalla.

Tuntuu vain lapsen puolesta niin pahalta!

Pojalla on miestissit, siitäkö kaikki johtuu?

4

55

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Provoilet

      Äidin välipitämättömyydestä se johtuu koska olet syöttänyt pojallesi miestissit.

    • jalehmätlentää

      Olet typerä lehmä etkä osaa edes lentää häpeä juttujas.

      • 466456753677563

        Häpeäisit itse omiasi.


    • Hörhöjä.on.moneksi

      Taas sen saman miestissihörhön provoja. Jostain kuullut tuollaisen sanan ja jäänyt kiertämään samaa uraa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe