Pistänpä tähänkin osioon:
Olen muutaman päivän mietiskellyt hiukan erikoista pyörätietapausta. Sattui muutama päivä sitten asiaa Käpylään, Ilmattarentielle. Siinä on mielenkiintoinen paikka: Ilmattarentien pohjoisreunaa pitkin kulkee pyörätie, joka jatkuu erillisenä kevyenliikenteenväylänä Ilmattarentien itäpuolella. Minua alkoi askarruttaa, pitääkö Koskelantieltä Ilmattarentielle kääntyvän auton väistää ko. pyörätietä kulkevaa polkupyörää?
Lakihan sanoo näin: "Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa." Mutta tuo paikka on sillä tavalla vähän erikoinen, että mielestäni voi väittää pyörätien kohdalle tulevan auton jo poistuneen Koskelantien ja Ilmattarentien risteyksestä eikä siis enää olevan "risteyksessä kääntyvä ajoneuvo", vaikka hän toisaalta onkin vielä Ilmattaren tien ja Keijontien risteyksessä, mutta ei siinä risteyksessä käänny mihinkään.
Jos se pyörätie kulkisi Koskelantien ja Ilmattarentien välissä, olisi väistämisvelvollisuus selvä.
Tällä palstalla siis varoittaisin pyöräilijöitä, ettei kannata luottaa autojen väistävän siinä kohdassa. Ja Ilmattarentietä pitkin kohti Koskelantietä tulevan etenkään.
Epämääräinen väistötilanne
6
56
Vastaukset
- Kui_täh
Tarkoitat siis tätä paikkaa (?)
https://www.google.fi/maps/@60.2077208,24.9405179,3a,75y,340.84h,75.49t/data=!3m6!1e1!3m4!1sjgzI2lHoZ_HIIryBqNTWxA!2e0!7i13312!8i6656
Miten perustelet väitteesi siitä, että erityisesti Ilmattarentietä kohti Koskelantietä tulevia pitäisi erityisesti varoa? Heillähän on ainoa täysin selkeä suunta, he tulevat kärkikolmion takaa pyörätien jatkeelle.- 10-14
Väitteeni oli virheellinen, koska siellä tosiaan on kolmio, jota minä en ollut havainnut paikan ohi ajaessani (tulin Koskelantieltä päin ja vastakkaisen suunnan liikennemerkkeihinhän ei juuri kiinnitä huomiota) enkä ensimmäisellä katsomisella google-kuvassakaan. Eli todellakin se Koskelantieltä Ilmattarentielle tuleva auto on vaarallisempi.
Kuten jo toisella palstalla kirjoitin, tuo "pyörätien jatke" on merkityksetön käsite väistämistä ajatellen.
Mutta paikan juridiikka tuli siis selväksi, autoilija väistää pyöräilijää. Pyöräilijöiden kannattaa silti oman terveytensä vuoksi huomata, että Koskelantieltä tulevan auton kuljettajan on hyvin vaikea tuossa kohdassa hahmottaa olevansa kääntyjä ja siten väistämisvelvollinen. - 37män
Jos laajennettaisiin mielenkiintoista juttua niin, että tuo bussipysäkille menevä suojatie olisikin jatke. Sehän ei ole risteyksen vieressä, vaan muutamien metrien etäisyydellä ja ainakin henkilöauto kerkeää kääntyä uuteen suuntaaan.
Missä vaiheessa kääntyvä auto muuttuu kääntyneeksi ja onkohan sillä merkitystä väistämisvelvollisuuksien suhteen? - mietintäää
37män kirjoitti:
Jos laajennettaisiin mielenkiintoista juttua niin, että tuo bussipysäkille menevä suojatie olisikin jatke. Sehän ei ole risteyksen vieressä, vaan muutamien metrien etäisyydellä ja ainakin henkilöauto kerkeää kääntyä uuteen suuntaaan.
Missä vaiheessa kääntyvä auto muuttuu kääntyneeksi ja onkohan sillä merkitystä väistämisvelvollisuuksien suhteen?Eikö tuohon asiaan vaikuta ensinnäkin risteyksessä mahdolliset "kärkikolmiot". Kärkikolmion takaa tuleva pitää väistää myös jälkimmäisen pyörätien jatkeen kohdalla (http://2.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5Ysjbb9tI/AAAAAAAAAPo/KIma9suxhd4/s1600/risteys2.png).
Lisäksi se vaikuttaa onko pyörätien jatke vielä osa risteystä vai ei. Tähän liittyy tämä tapaus. https://liikenteessa.wordpress.com/2012/06/08/rajakadun-ja-sepankadun-risteys-pyorailijan-kannalta/ - 37män
Tuo viimeisempi, https://liikenteessa.wordpress.com/2012/06/08/rajakadun-ja-sepankadun-risteys-pyorailijan-kannalta/, vastaa oikeastaan kysymykseeni, mutta monikohan kiireinen autoilija tuon tietää. Meniköhän tuo kuitenkaan oikeuteen asti, vai jäikö vain liikkuvan poliisin tulkinnan varaan?
Tuossa esimerkissä otettiin kantaa myös pensaiden leikkaamiseen.
Turhan usein leikkaajilta unohtuu, että pyöräilijän pää on paljon korkeammalla kuin kävelijän ja niinpä pyöräilijän silmät ovat riippuvien oksien takia vaarassa. Käyttäkää siis suojalaseja.
Rauhallista Joulua - tättärää_pippijuuu
37män kirjoitti:
Tuo viimeisempi, https://liikenteessa.wordpress.com/2012/06/08/rajakadun-ja-sepankadun-risteys-pyorailijan-kannalta/, vastaa oikeastaan kysymykseeni, mutta monikohan kiireinen autoilija tuon tietää. Meniköhän tuo kuitenkaan oikeuteen asti, vai jäikö vain liikkuvan poliisin tulkinnan varaan?
Tuossa esimerkissä otettiin kantaa myös pensaiden leikkaamiseen.
Turhan usein leikkaajilta unohtuu, että pyöräilijän pää on paljon korkeammalla kuin kävelijän ja niinpä pyöräilijän silmät ovat riippuvien oksien takia vaarassa. Käyttäkää siis suojalaseja.
Rauhallista Joulua"Meniköhän tuo kuitenkaan oikeuteen asti, vai jäikö vain liikkuvan poliisin tulkinnan varaan?"
Tuohon tapaukseen on olemassa KKO:n ennakkopäätös R84/438, jonka mukaan pyörätie katsottiin tiehen kuuluvaksi, koska risteävällä tiellä ollut "kärkikolmio" oli asetettu ennen kevyenliikenteen väylää, vaikka pyörätien ja ajoradan väliä oli 12 metriä. Tuohon päätökseen perustui varmaankin poliisin kanta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1211771
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill391477Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1231446Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461260
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521251- 521198
- 591138
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.531029