Ja mies lähti taas piilojuopottelemaan

Vähissä on vinkit mikäli tosissas haluat selvitä juopon kanssa, eli haluat jakaa elämäsi edelleen alkoholistin kanssa. Puolison juominen todennäköisesti ei tule vähenemään - päinvastoin, ja sitä myöten ongelmatkin lisääntyvät. Hienovarainen syyllistäminen jatkuu ja sinä ja lapset alatte pian itsekin uskoa siihen, että te olettekin todellisia syypäitä juomiseen.
Juominen aiheuttaa enenevää pahaa oloa ja juopon on pakko purkaa tätä pahaa oloaan johonkin. Ja helpointahan sitä on tietenkin purkaa omaan (syyttömään) perheeseen.
Juopon lupauksiin et voi luottaa, vaikka se krapulaisin silmin vannottu "nyt se on loppu, nyt en enää juo" onkin rehellinen lupaus joka tulee suoraan sydämestä. Mutta kun alkoholisti ei itselleen mitään voi, niin juominen jatkuu kuitenkin taas pian.
Alkkis on mestari vaatimaan itselleen oikeuksia ja etuuksia. Mutta kaikki etuudet ja kaikki apu mitä juopolle tarjotaan, kääntyy aina lopulta palvelemaan itse juomista. Jokainen alkoholisti tarvitsee ns. mahdollistajia, eli ihmisiä jotka mahdollistavat juomisen. Tämä mahdollistaminen tapahtuu eri tavoin kuten pitämällä pystyssä perhekulissia, syöttämällä, pyykkäämällä, kuskaamalla, rahoittamalla, terapoimalla, valehtelemalla ja salailemalla juopon puolesta jne...
Ilman näitä mahdollistajia alkoholisti joutuisi hyvin pian törmäämään todellisuuteen, eli joutuisi myöntämään itselleen että on alkoholisti, ja että ei pärjää yksin ilman ulkopuolista apua. Eli jos minulla olisi puoliso joka juo, niin minä lopettaisin kaiken tuon mainitun mahdollistamisen, ja antaisin juopon kokata itse ja pyykätä itse ja selvittää pomolle ja sukulaisille sotkunsakin itse. Ja on yksi asia mikä saa alkoholistin todella havahtumaan, nimittäin se kun herää aamulla krapulassa ja huomaa olevansa yksin. Kun ei tiedä missä perhe on ja onko mahdollisesti tapahtunut jotain...?
Tällaisia vihjeitä syntyi alkoholistin päästä, mutta onneksi minun ei tarvitse enää juoda vaan voin keskittyä muistelemaan miltä se juominen tuntui.
Et muuten ole yksin, sillä sinulla on kohtalotovereita muutama satatuhatta, ja on kuulemma erittäin suuri apu kun saa puhua ongelmastaan sellaisen ihmisen kanssa joka on joko kokenut saman tai elää parasta aikaa samanlaisessa elämäntilanteessa.

Ex-juoppo on oikeassa. Totta joka sana. Piilojuopon kanssa elämä on vaikeaa. Vaihtoehdot ovat: joko lähdet tai jäät - annat anteeksi, siedät, jaksat, et välitä. Annat vuosien kulua, hiljaa kärsien.

Kiinnitä huomiota miehesi vihamielisyyteen ja lyhytpinnaisuuteen: selvät merkit alkoholin liikakäytöstä. Valitettavasti niin kauan kuin miehesi ei itse havahdu (säikähdä, hätkähdä, pelästy, tms. kriisitilannetta avioliitossanne) näkemään selvästi etenevää alkoholismiaan, niin asiat eivät muutu.

Sinä olet vastuussa omasta hyvinvoinnistasi. Mikäli lähteminen/ero on mahdottomuus, kehotan sinua löytämään oman elämän, itsenäisyyden, omat jutut, harrastukset, kaverit, jne. avioliitossasi ilman miestäsi. Se on ainoa tie, että jaksat. Että selviät itse henkisesti tasapainoisena alkoholismiin sairastuvan rinnalla. Muista, että mitä tahansa ei pidä sietää: henkinen väkivalta on eräs väkivallan muoto. Huolehdi lapsistasi hyvin: heillä ei ole toista luotettavaa vanhempaa. Älä jätä heitä henkisesti yksin.

Jos tilanne menee tosi, tosi raskaaksi, niin ota yhteyttä perhetyöntekijään. Suomessa on suuret joukot, usein naisia, jotka joutuvat syyttä suotta kärsimään juopon miehensä vuoksi. Olet uhri. Myös lapsesi ovat.

Itse kasvoin piilojuopon lapsena. (Eikä aina niin "piilo-": joskus isäukko ryyppäsi keskellä päivää kylänmiesten kanssa keittiössä, kun tulin ala-asteelta kotiin. Kello noin yksi, kaksi päivällä. )Ulkoisesti perheen asiat kunnossa, talousmenestystäkin. Sisäisesti rikki, ahdistunut, peloissaan oleva puoliso ja lapset. Hymyttömät, ilottomat, totiset lapset. Ainoastaan isän poissa olessa pystyi hengittämään ja nauramaan, olemaan vapautunut ja huoleton.

Henkistä pahaa oloani olen vasta viime aikoina työstänyt jouduttuani itse kriisitilanteeseen - yllätys, yllätys - sala-alkoholismini vuoksi. Paitsi alkoholistin lapsi, olin myös juova puoliso. Semmoinen musta varjo, musta möykky eli alkoholin väärinkäyttö on heijastunut minuun koko ikäni - ja minkä itse olen aiheuttanut - on nyt väistymään päin. En alkuun edes tajunnut, että oman alkoholismini taustalla on lapsuuden perheen alkoholin aiheuttama "varjo". Paitsi isäni, myös suku ryyppäsi. Ei ensimmäistäkään juhlaa ilman viinaa. Ristiäisistä hautajaisiin, koko kirjo. Ja tuhannet muut "syyt" juoda. Keskellä päivää konjakkia, jne. Tyhjiä viinapulloja löytyi sieltä täältä.

Ensimmäistä kertaa elämässäni elän siten, ettei alkoholi millään lailla määrää tai vaikuta päivieni kulkuun. Ensimmäistä kertaa alkoholin tukahduttava, tappava vaikutus on kadonnut/katoamassa. En ole edes tiennyt, millaista elämä on ilman alkoholia! Normaali perhe-elämä ilman vihamielisyyttä, ärtyneisyyttä, hymyttömyyttä, lyhytpinnaisuutta. Että alkoholi ei kuulu joka tilanteeseen. Että alkoholi ei kuulu arkeen. Että pulloa ei korkata työpäivän jälkeen joka ainoa päivä. Alkoholin väärikäytön aiheuttama varjo, musta sumu, on ollut pitkä ja raskas. On vaikuttanut suuresti mm. työelämääni - työn puutteeseen, jne. Elämä (mm. perhe-elämä ja lapset) ilman alkoholia on minulle on kirjaimellisesti uusi ensikertakokemus.

Äitini oli/on piilojuopon vaimo. Hän kesti tilanteen keskittymällä tiukasti omiin juttuihinsa. Uranainen, jolla monta rautaa tulessa; harrastuksia, menoja, kokouksia, ystäväpiirejä. Seurauksena meille lapsille henkisesti yhä tyhjempi koti. Nykyään hän vähentäneen alkoholistin vaimo. Ovat yhä yhdessä. Mutta silloin tällöin vieläkin vanhoilla päivillään joutuu kärsimään ja itkemään alkoholin väärinkäytön vuoksi. Se on minulle liikaa. Olen surullinen isäni piilojuoppoudesta, mutta en anna sen vaikuttaa omaan hyvinvointiini enää. Olen antanut anteeksi hänelle. Alkoholismi on sairaus.

Kiitos. Tosi syväluotaava kirjoitus. Laittoi miettimään tilannetta.