Pirjo Pönni syyllistää raiskauksista suomalaisia

Ulosmaasta

12

203

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tekojakaivataan

      Sebastian Tynkkynen
      9 t · Oulu ·

      Lähetin juuri äskeisen sähköpostiviestin maamme pääministerille.

      --
      "Arvoisa Juha Sipilä.

      Kerroitte pääministerinä 5.9. antavanne Kempeleen asuntonne turvapaikanhakijoille vuodenvaihteessa. Tekonne seurauksena Euroopan johtajien ja suurimpien lehtien saattelemana maanosamme ulkopuolella Suomesta puhuttiin turvapaikanhakijoille otollisena kohteena, jossa pääministerikin avaa ovensa heille.

      Sillä oli vakavia seurauksia. Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa ihmissalakuljettivat markkinoivat maatamme lausunnoillanne. Suomen kantokyky ei kestä enää elintasosurffaajia, jotka ovat tulleet useiden turvallisten maiden läpi päästäkseen juuri Suomeen.

      Kansalaisemme ovat kohdanneet väkivaltaa, ryöstelyä ja turvattomuutta. Luottamusyhteiskuntamme on tuhoutumassa pala palalta, kun vuosikymmeniä jatkunut toisiin luottamisemme ja hyväuskoisuutemme valjastetaan näiden maahantulijoiden vääriin tarkoitusperiin. 23.11. on jälleen yksi niistä päivistä, kun Suomi suree tämän kansainvaelluksen karvaita hedelmiä.

      Kotikunnassanne Kempeleessä ulkomaalaiset kävivät käsiksi vasta murrosikäiseen lapseen, ja raiskasivat hänet. Se varmasti pysäyttti teidät. Uskon, että kempeleläiset ymmärtävät tilanteen vakavuuden, eivätkä halua alueelleen lisää ihmisiä, joiden sopeutumisedellytykset ovat huonot - siitäkin huolimatta, että olette ilmoittaneet ottavanne Kempeleeseen heitä lisää kodillisen verran.

      Olette sanoneet, että tuomitsette teon. Mutta se ei varmasti montaa ihmistä tällä hetkellä lämmitä, eikä auta itse tilannetta. Pyytäisin teiltä valtiomiesmäistä tekoa. Pyytäisin, että kannatte vastuun siitä, että teidän vuoksenne Suomesta on oltu tekemässä turvapaikanhakijamagneettia. Te voitte nyt astua esiin, ja ilmoittaa, että turvapaikanhakijat eivät ole tervetulleita teille ja perutte aikaisemman lupauksenne antaa heille kotinne.

      Sen jälkeen viesti siitä, että kantokykymme ja mittamme on täysi, kiirii myös lähtöalueille."

    • juupajuupajuupa

      Tämän kansa tiesi jo ennalta...Kun tuodaan nuoria miehiä kulttuureista joissa ei kunnioiteta naisia tänne Suomeen vetelehtimään kaduille, niin tietäähän sen miten yksin kulkeville koululaistytöille käy....

    • kokoerohuomattava
      • kulttuuria-avustettava

        Itse pönnihän siina videolla peruukkipäässä kotouttaa 27 ;ttä matua aamupäivän aikana,ja iltavuorossa on 50 uutta kotoutettavaa.kyllä pönnillä nyt touhua pisaa niin mahamakkarat senkun hötkyy.


    • tuttuahöpin

      Poliisi: Noin 10 turvapaikanhakijaa epäiltynä raiskauksesta tänä vuonna

      Perjantai 27.11.2015 klo 13.46 (päivitetty klo 14.21)

      Poliisin tietoon on tullut tänä vuonna kymmenkunta raiskausjuttua, jossa epäiltynä on turvapaikanhakija, kerrotaan Poliisihallituksesta.

      Poliisihallitus muutti tämän kuun alussa järjestelmiään niin, että tieto epäillyn taustasta turvapaikanhakijana liitetään rikosilmoitukseen. Turvapaikanhakijoihin liittyvää rikollisuutta on tarkoitus avata tarkemmin seuraavassa osavuosikatsauksessa, joka ilmestyy tammikuun loppupuolella.

      Tällä viikolla on tullut ilmi kaksi erillistä raiskausepäilyä, joissa uhrina on ollut 14-vuotias tyttö. Toisesta epäillään turvapaikanhakijaa. Poliisin mukaan myös toisessa epäilty on ulkomaalaistaustainen. Poliisi ei ole kuitenkaan vahvistanut median tietoja, joiden mukaan hänkin olisi turvapaikanhakija.
      STT

    • oikeusvaltio
    • mnbhgy6
    • vieläkömuuta

      https://youtu.be/GwogfoXnbYY

      45 minuuttia -ohjelma yhdeksän vuoden takaa: Miksi ulkomaalaisrikollisia ei karkoteta? (Video)

      Kysymys on edelleen sama. Videon pituus on 8:28.

      06.12.2015 19:10, 4077 lukukertaa

      InstaCasino antaa uusille pelaajilleen huimat edut. Tarkista tästä!

      Miksi ulkomaalaisia raiskaajia ja ryöstäjiä ei karkoteta?

      MTV:n ohjelmasta 45 minuuttia lyhennettynä julkaistu video on ladattu YouTubeen jo 7. syyskuuta, 2006. Kysymys on täsmälleen sama, kuin yhdeksän vuotta sitten.

    • Riipuyjoristillä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      184
      5055
    2. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      14
      1701
    3. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1605
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      126
      1490
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      9
      1393
    6. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      49
      1100
    7. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      96
      1074
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      299
      957
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      191
      926
    10. Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!

      Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö
      Suomalaiset julkkikset
      7
      770
    Aihe