– En anna sitä ikinä anteeksi, niin pahasti hän loukkasi minua! puhisi eräs ihminen tultuaan julkisesti loukatuksi. Toinen tunsi syvää myötätuntoa loukattua kohtaan ja vakuutti, ettei hänkään vastaavassa tilanteessa antaisi anteeksi.
Toisen julkinen häpäisy tuntuu anteeksiantamattomalta asialta. Opettaahan Luther Isossa katekismuksessa: ”Meillä on yksi aarre, jota ilman emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana.”
Katuvalle evankeliumia
Sunnuntain evankeliumi on lyhyt katkelma Jeesuksen vuorisaarnasta. Juuri ennen tätä evankeliumikatkelmaa Jeesus opetti Isä meidän -rukouksen, jossa on kohta: ”Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa” (Matt. 6:12). Olemme tottuneet lukemaan rukouksen muodossa: ”Ja anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Olen kuullut jonkun sanovan: ”Kyllä minä sen annan hänelle anteeksi, mutta koskaan en sitä unohda.” Mitä anteeksi antaminen oikeastaan on ja miksi pitäisi antaa anteeksi? Anteeksi antaminen ei ole vaativaa. Ketään ei voi vaatia, saati sitten pakottaa pyytämään anteeksi. Anteeksi pyytämisen vaatimus ei kanna hedelmää.
Anteeksi pyytämistä edeltää katumus. Väärin tehnyt huomaa väärintekonsa. Väärin tekeminen alkaa kaduttaa, tulee paha mieli. Jos on toista loukannut tai tehnyt jotain muuta väärää, niin tietää toisellakin olevan paha mieli. Pitäisi pyytää anteeksi.
Anteeksi pyytäminen ei ole helppoa. Se vaatii nöyrtymistä, joutuu ”taittamaan niskan” ylpeältä minältä. Minua puhuttelee ensimmäisen adventtisunnuntain otsikko: Kuninkaasi tulee nöyränä. Jeesus, Jumalan Poika alentui nöyräksi. Hän lähestyi Jerusalemia ratsastaen aasilla eikä ylväällä ratsulla. Korkein kuningas alentui kaikkein alhaisimmaksi sovittaakseen kaikkien ihmisten pahat teot.
Anteeksi ehdoitta
Sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi” (Matt. 6:14). Anteeksi pyytäminen on ylpeälle ihmismielelle vaikeaa. Onko anteeksi antaminen joskus vieläkin vaikeampaa?
Pienet asiat on helppo pyytää anteeksi. Vaikkapa toisen tahaton tönäisy, silloin on helppo sanoa: anteeksi. Siihen on helppo vastata, että eipä mitään. Mutta mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä vaikeampaa on anteeksi antaminen. Pietari kyseli Jeesukselta, kuinka monta kertaa täytyy antaa lähimmäiselleen anteeksi: ”Ihanko seitsemän kertaa?” Tuohon Jeesus vastasi: ”Minä sanon sinulle: Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:21,22.)
Anteeksi antaminen on ehdoitta anteeksi antamista. Anteeksi pyytäminen ei ole kuitenkaan synnin peite. Joskus on tarve keskustella asioista. Väärin tehneen tai loukanneen on syytä varautua myös kuuntelemaan toisen tuntoja. Sopiminen tarvitsee molemminpuolista nöyryyttä. On tarpeen keskustella rukouksen mielellä, että asiat korjaantuisivat.
Eräs tuttavani sanoi sattuvasti: ”On parempi olla onnellinen kuin oikeassa.” Huomasin tuohon hauskaan sanomiseen kätkeytyvän suuren viisauden. Suurin onnellisuuden tekijä ihmisellä on, kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa.
Armoa sydämestä asti
Jeesuksen vuorisaarna alkaa autuaaksi julistuksella. Autuasta voi sanoa myös onnelliseksi, onniteltavaksi. ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” (Matt. 5:7). Katuvalle syntiselle ihmiselle kuuluu armo. Päivän evankeliumi päättyy: ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne” (Matt. 6:15). Syntien ja rikkomusten anteeksi saamiseen siis sisältyy yksi ehto: täytyy itsekin olla valmis antamaan anteeksi.
Jeesus kertoi vertauksen taivasten valtakunnasta kuninkaana. Vertauksessa armollisuutta kerjänneelle velalliselle annettiin jättiläismäinen velka anteeksi. Armahdettu velallinen ei kuitenkaan ollut armollinen kanssapalvelijalleen, vaan heitti velallisin vankilaan. Kuningas vihastui armahdetun armottomuudesta ja niin hänetkin laitettiin vankeuteen. Jeesus päätti vertauksen: ”Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi” (Matt. 18:35).
Toisen julkinen häpäisy tuntuu anteeksiantamattomalta asialta. Opettaahan Luther Isossa katekismuksessa: ”Meillä on yksi aarre, jota ilman emme myöskään voisi tulla toimeen, nimittäin kunnia ja hyvä maine. Tässä on kysymys siitä, ettei kenenkään tarvitse elää ihmisten parissa julkisesti häväistynä ja kaikkien halveksimana.”
Katuvalle evankeliumia
Sunnuntain evankeliumi on lyhyt katkelma Jeesuksen vuorisaarnasta. Juuri ennen tätä evankeliumikatkelmaa Jeesus opetti Isä meidän -rukouksen, jossa on kohta: ”Ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa” (Matt. 6:12). Olemme tottuneet lukemaan rukouksen muodossa: ”Ja anna meille anteeksi meidän syntimme, niin kuin mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Olen kuullut jonkun sanovan: ”Kyllä minä sen annan hänelle anteeksi, mutta koskaan en sitä unohda.” Mitä anteeksi antaminen oikeastaan on ja miksi pitäisi antaa anteeksi? Anteeksi antaminen ei ole vaativaa. Ketään ei voi vaatia, saati sitten pakottaa pyytämään anteeksi. Anteeksi pyytämisen vaatimus ei kanna hedelmää.
Anteeksi pyytämistä edeltää katumus. Väärin tehnyt huomaa väärintekonsa. Väärin tekeminen alkaa kaduttaa, tulee paha mieli. Jos on toista loukannut tai tehnyt jotain muuta väärää, niin tietää toisellakin olevan paha mieli. Pitäisi pyytää anteeksi.
Anteeksi pyytäminen ei ole helppoa. Se vaatii nöyrtymistä, joutuu ”taittamaan niskan” ylpeältä minältä. Minua puhuttelee ensimmäisen adventtisunnuntain otsikko: Kuninkaasi tulee nöyränä. Jeesus, Jumalan Poika alentui nöyräksi. Hän lähestyi Jerusalemia ratsastaen aasilla eikä ylväällä ratsulla. Korkein kuningas alentui kaikkein alhaisimmaksi sovittaakseen kaikkien ihmisten pahat teot.
Anteeksi ehdoitta
Sunnuntain evankeliumissa Jeesus sanoo: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi” (Matt. 6:14). Anteeksi pyytäminen on ylpeälle ihmismielelle vaikeaa. Onko anteeksi antaminen joskus vieläkin vaikeampaa?
Pienet asiat on helppo pyytää anteeksi. Vaikkapa toisen tahaton tönäisy, silloin on helppo sanoa: anteeksi. Siihen on helppo vastata, että eipä mitään. Mutta mitä suuremmasta asiasta on kysymys, sitä vaikeampaa on anteeksi antaminen. Pietari kyseli Jeesukselta, kuinka monta kertaa täytyy antaa lähimmäiselleen anteeksi: ”Ihanko seitsemän kertaa?” Tuohon Jeesus vastasi: ”Minä sanon sinulle: Ei seitsemän, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän.” (Matt. 18:21,22.)
Anteeksi antaminen on ehdoitta anteeksi antamista. Anteeksi pyytäminen ei ole kuitenkaan synnin peite. Joskus on tarve keskustella asioista. Väärin tehneen tai loukanneen on syytä varautua myös kuuntelemaan toisen tuntoja. Sopiminen tarvitsee molemminpuolista nöyryyttä. On tarpeen keskustella rukouksen mielellä, että asiat korjaantuisivat.
Eräs tuttavani sanoi sattuvasti: ”On parempi olla onnellinen kuin oikeassa.” Huomasin tuohon hauskaan sanomiseen kätkeytyvän suuren viisauden. Suurin onnellisuuden tekijä ihmisellä on, kun on synnit anteeksi ja rauha Jumalan kanssa.
Armoa sydämestä asti
Jeesuksen vuorisaarna alkaa autuaaksi julistuksella. Autuasta voi sanoa myös onnelliseksi, onniteltavaksi. ”Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan” (Matt. 5:7). Katuvalle syntiselle ihmiselle kuuluu armo. Päivän evankeliumi päättyy: ”Mutta jos te ette anna anteeksi toisille, ei Isännekään anna anteeksi teidän rikkomuksianne” (Matt. 6:15). Syntien ja rikkomusten anteeksi saamiseen siis sisältyy yksi ehto: täytyy itsekin olla valmis antamaan anteeksi.
Jeesus kertoi vertauksen taivasten valtakunnasta kuninkaana. Vertauksessa armollisuutta kerjänneelle velalliselle annettiin jättiläismäinen velka anteeksi. Armahdettu velallinen ei kuitenkaan ollut armollinen kanssapalvelijalleen, vaan heitti velallisin vankilaan. Kuningas vihastui armahdetun armottomuudesta ja niin hänetkin laitettiin vankeuteen. Jeesus päätti vertauksen: ”Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi” (Matt. 18:35).
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hyvää tekstiä. Anteeksiantaminen voi joskus olla todella vaikeaa. Siihen voi pyytää voimia Jumalalta. Ja sitten pitäisi muistaa, että meillä ihmisillä on myös tunteet, joita emme niin vain voi ohjailla. Vaikka tahdommekin antaa anteeksi, niin voi olla turhaa väittää, että pystyy myös unohtamaan, vaikka niin tahtoisikin.
Tärkeintä taitaa olla, että vaikka "lintu lentää pään yli", niin ei anna sen tehdä sinne pesää, ei siis jää hautomaan tahallaan vanhoja asioita.
Huomautus: Teksti on lainaus Päivämies lehden Usko ja elämä palstalta. http://paivamies.fi/usko-ja-elama/hartauskirjoitukset/sana-sunnuntaiksi/1431/
Kohteliasta on mainita lainatun tekstin lähde ja linkki lähteeseen.
sen lukee, jos lähdettä ei ole mainittu :-)
Ei ole siitä kysymys. Tekijänoikeus rajottaa toisten laatimien tekstien lainaamista.