Yleinen as.tuki vs. eläkk.saajan as.tuki

tarkkana

Toistuvasti pitkin vuotta on saanut kuulla väitteitä siitä miten paljon parempi eläkkeensaajien as.tuki muka on, ja että sehän on peräti väärin. Totta toki on että joillekin eläkeläisille as.tuki olisi saattanut laskea 100 - 200 e/kk mikäli heidät olisi syösty yleiselle as.tuelle.

Mutta yleistä as.tukea saavilla on etuuksia joita eläkeläisillä ei ole!

1.9. lähtien yleistä as.tukea saava on saanut tienata palkkaa max 300 e/kk niin ettei se vaikuta as.tukeen lainkaan. Eli as.tukea laskettaessa palkkatuloista vähennetään ensin 300 e ennen kuin palkka alkaa vaikuttamaan tuen määrään.

Lisäksi yleistä tukea saavalla saa (ainakin nykyään) olla varallisuutta. Tämä minusta kyllä kuulostaa jotenkin väärältä, että ihmisellä voi olla tilillä läjäpäin rahaa ja omaisuutta ja silti hän saa as.tukea. Eläkeläiselle tämä ei ole sallittua.

Miten siis lieneekään "eläkeläisten hulppeiden as.tukien kanssa"?

17

224

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Petu_

      Eniten tuolla on merkitystä niille pienituloisille eläkeläisille joilla ei ole omaisuutta. Ja jos heidät olisi siirretty tasapuolisen kohtelun piiriin yleiselle asumistuelle niin heidän tukensa olisivat tippuneet.

    • tääonniintätä

      Eläkeläiset asuvat ylisuurissa asunnoissa. Itse maksan asumiseni pienestä palkastani- naapurissa asuu eläkemummo kaksiossa YHTEISKUNNAN varoilla. Voin sanoa, että ottaa pattiin. Yleinen asumistuki kaikille, ehdottomasti. Ja leskeneläke myös pois. Onpa kumma etuus jos olet ollut naimisissa ja puoliso kuollut, niin yhteiskunta maksaa leskeneläkettä. Nykyaikana pitäisi maksaa yksinhuoltajille palkkaa siitä, että joutuvat yksin lapsia hoitamaan.

      • tarkkana

        Ei se eläkk.saajan as.tuki niin suuri ole että sillä koko vuokran pystyy maksamaan. Eli tuo naapurisi maksaa osin vuokransa eläkkeestään, ja meinaatko ettei hän ole sitä eläkettään eläissään ansainnut?

        Suuri osa eläkkeestä myös voi mennä lääkkeisiin. Jos tulot, vaikkapa tuo as.tuki, pienenevät, niin pitääkö mummon jättää lääkkensä ottamatta? Jos hän hakee apua lääkemaksuihin sossun luukulta, niin millä tavalla ne sossun rahat ovat jotenkin paremmat kuin as.tuki? Yhteiskunnalta ne sossunkin pennoset tulevat.

        Mutta kaikenkaikkiaan yleisellä as.tuella on ihmisiä jotka voivat vielä yrittää saada töitä. Osa-aikaisesta jos saisi edes sen max 300 e niin aina menee sitten paremmin kuin em. eläkeläisellä, jolla ei ole oikeutta tienata pennin jeniä ilman että as.tuki lähtee laskemaan.

        Tietysti siltä mummolta voi kysyä vaikka suoraankin että mitä teet niin isolla asunnolla... Joissakin asunnoissa eläkeläisillä on tehty erityisiä muokkauksia asuntoon että siellä pystyy vammaisempikin ihminen liikkumaan. Voipi olla että kaksioon ne muutokset herkemmin tehdään kuin nihkeään yksiöön jossa ei mahdu edes liikkumaan raihnaisen kroppansa kanssa.


      • Mummo.omassa

        Erona on se, että eläkkeensaajan asumistuen yläraja on euromääräinen kohtuus, mikä vastaa pienen asunnon vuokraa. Jos eläkeläinen asuu suuressa omistusasunnossa, turha sitä on kadehtia. Hän on sen palkoillaan maksanut ja saa vastikkeeseen tukea. Eläkeläisellä on usein lapsia ja lapsenlapsia, ja jos mummo pakotetaan muuttamaan maksamastaan omistusasunnosta yksiöön, kuka siitä hyötyy? Ei niillä tuilla mitään isoja vuokra-asuntoja maksella.


      • olet.itsekäs

        Tässä kohtaa kyllä pakko kommentoida. Mikäli olet yhtään tietoinen niin ne nykymummot oli kotona hoitamassa jälkikasvua silloin vuosikymmeniä sitten. Heillä ei ollut mitään asiaa töihin vaan mies kävi töissä ja naiset oli siellä kotiliden ääressä. Tästä ei useimmilla ollut asiaa väitellä vastaan. Silloin ei myöskään ollut lähes ilmaisia kunnan päiväkoteja eikä lapsilisätkään olleet samalla tasolla kuin tänään. Millaisia eläkkeitä luulet heidän tällöin saavan. Jos hieman sieltä itsekkyyden tuulitunnelista viitsit vaivautua ajattelemaan ihan aivojasi käyttäen niin todennäköisesti päädyt tulokseen, että sillä mummolla on ihan oikeus siihen eläkkeeseensä ja asumistukeensa. Hän on varmaankin kasvattanut ja hoitanut melkoisen lauman uusia veronmaksajia tähän yhteiskuntaan.


      • leskeneläke

        Asumistuesta en niinkään tiedä, mutta leskeneläkkeeseen pitäisi tulla jotain rajoituksia. Eikö sen alunperin ollut tarkoitus auttaa leskiä, joilla oli alaikäisiä lapsia? En ymmärrä, että vanhat ihmiset saavat leskeneläkettä lähes tuhat euroa. Yksin itsensä elättänyt ja eläkkeelläkin yksin oleva elää saamallaan eläkkeellä, miksei sitten yhdessä omaisuutta keränneen jälkeen elävä.


      • tietoatarjolla

    • tääonniintätä

      Itse olen joutunut aina muuttamaan pienempään kun tulotat ovat pienentyneet. Miksi eläkeläinen saa enemmän asumistukea kuin muut. Ei vaan mene jakeluun. Voin sanoa ettei muuttaminen ole kivaa! Eipä ole kukaan sympatiseerannut kun en ole vanha mummu. Olen joutunut heittämään paljon rakkaita tavaroita pois kun ei ole tilaa säilyttää. Miksi eläkeläisillä on oikeus yhteiskunnan varoilla säilyttää rakkaita muistoja. Ja toisekseen: vuokratukilaiset ihan omiin taloihinsa-ei työssäkäyvien naapuriksi.

      • hfghh

        Eläkeläisillä on usein paljon lääkkeitä ja liikkuvat huonosti, joten lääkärissä käynnitkin pitää tehdä taksilla. Eläkeläinenkin on usein maksanut koko ikänsä veroja . sekä kasvattanut lapsia. Kyllä vanha ihminen ansaitsee arvokkaan vanhuuden.


      • yhdeksänkymmenluku

        Kansalaisaloite: Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi.
        https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1591

        700 - 800 euron kuukausieläkkeellä ei paljon vuokria maksella, ruuasta pitää säästää ja lääkeitä ei kannata ostaa.
        Ollaan turhaan kateellisia eläkkeensaajien asumistuesta. Saan työeläkettä nettona 785,64 euroa. Vuokra on 604,25 euroa. Asumistukea saan 323,90 euroa.
        Jatkuvasti saa kuulla, että muuta halvempaan asuntoon.


      • muistuttaisin.vielä

        Hyvä pointti asiassa on vielä se, että vain ne köyhimmät eläkeläiset (useimmiten vielä ne pienipalkkaiset naiset) saavat sitä asumistukea. Heille se tottavie kuuluukin. On vaan se pieni eläke josta pitää maksaa lääkkeet ja sairaala- sekä lääkärimaksut. Moni kituuttaa jo nyt lähes syömättä että saa ne lääkkeensä. Voi helkkari että suututtaa tällainen.


    • pakkorakoESP

      Mä en tajuu mitä säästöö siitä syntyy kun ne pienituloiset eläkeläiset pakotetaa nyt sossun asiakkaiksi?
      verovaroistahan ne sossun antamat tulee nekin ?
      kun maksaa vuoran, ei olevaraa ruokaa,
      sossuun mentävä ku tuet jäädytetään ja vuokrat ja lämmityskulut nousee
      teltassa ei Suomessa talvella tarkene

      Espanjan lämpöön vissiin mentävä

    • Petu_

      Tästä on paljon täälläkin keskusteltu. Tulos:
      -eläkkeensaajien asumistuki on epäoikeudenmukainen tulonsiirto
      -sitä ei saa muuttaa koska eläkkeensaajia on paljon
      -perustuslainrikkominen jatkuu, miksi?

      • nojoojustjoo

        Turha pelko että eläkeläisten valtava määrä tarkoittaisi automaattisesti valtavaa määrää eläkkeensaajien asumistukia.

        Pitäisi yrittää ymmärtää että tuki on köyhimpiä varten. Millä tavalla köyhä työtön on jotenkin automaattisesti oikeutetumpi as.tukeen kuin köyhä eläkeläinen? Ja miksei se mene jakeluun että työtön voi kuitenkin vielä työllistyä, eli hän ei joudu loppuelämäänsä olemaan as.tuen varassa?


    • ei-kaikki-saa

      Ei kaikki eläkeläiset tukea saa. Muorinkin koko elämänsä opettajan aja 1700€ käteen kuussa ei ja vuokra lähellä terveyskeskusta(joutuu käymään joka päivä)790 20 vesimaksu. Lääkkeisiin ja erilaisiin ihorasvoihin menee 500€ sillä ei ole korvattavia ollenkaan rasvat kuin muutamat jotka ei vaan käy iholle.Siihen päälle sairaala maksut kun noin kuukauden joutuu olemaan sairaalassa a32€ omavastuu päivä=1000€ vuodessa omavastuu 700€ tuosta. Ei siinä kyllä jää mitään juuri tuokaan .
      ,immä työkyvyttömyyseläkkeellä tulot brutto 956€ ja vuokra vain 350 saan asumistukea 102€ muuten laskin paljon yleinen olisi antanut ja saisin 175€ sori vaan minulle olisi sopinut tuo kuten 50 000 muulle.

      • gfddfk

        totuushan on että persut vei taas köyhiltä


    • kukauskooenää

      Miks ne teki niin, eikös pitäny olla päinvastoin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      84
      7132
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      27
      7079
    3. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      117
      6215
    4. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      45
      5414
    5. Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?

      Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik
      Maailman menoa
      84
      5318
    6. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      63
      5225
    7. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      41
      5120
    8. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      27
      4605
    9. Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä

      "Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv
      Maailman menoa
      19
      3555
    10. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      300
      3410
    Aihe