sande selvittää.

Ainoa maa, jota Yhdysvallat ei ole vielä miehittänyt, on Suomi. Se hetki on tulossa, hyvällä tai pahalla, ja sitä operaatiota valmistelevat jotkut poliitikot ja upseerit. Toiminta on tietenkin maanpetoksellista jo lähtökohdistaan, mutta näin toimitaan. Virallisesti kyse on Nato-jäsenyydestä. Todellisuudessa kyse on USA:n sotilasvallankaappauksesta tässä maassa.

Jos joku kuvittelee ettei amerikkalaisilla sotilastukikohdilla tehdä politiikkaa siinä maassa missä niitä on, voi kysyä itseltään kuinka Saksan kävi, kun se vaati Washingtonia palauttamaan valtionsa kullan takaisin. Aivan. Mitä tapahtuikaan, kun Ukrainassa tehtiin vallankeikaus? Maan koko kultavaranto siirrettiin ensitöiksi "turvaan" Yhdysvaltoihin ja USA:n varapresidentin pojasta tuli Ukrainan suurimman energiayhtiön kakkospomo.
_______________
http://www.yhdysvallat.eu/uutisia/suomen-kultavarannot/

Missä menevät Suomen kultavarannot? Saksa, kuten moni muukin maa, lähetti kultansa toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin Neuvostoliiton hyökkäyksen pelossa. Kun Saksa vuonna 2013 vaati Yhdysvalloissa "turvassa" olevista kulta-varannoistaan 50% takaisin, Yhdysvallat kieltäytyi. Kun Saksa vaati päästä tarkastamaan Yhdysvalloissa olevat kultavaransa, Yhdysvallat kieltäytyi tästäkin vaatimuksesta. Kun Bundespankin tarkastajille vihdoin sallittiin New Yorkin Fediin pääsy, näytettiin heille vain kourallista kultaharkkoja. Jotkut ovat spekuloineet että kulta ei enää ole Fedin hallussa vaan että se olisi käytetty takuuna rahoittamaan aseteollisuuden investointeja ja Yhdysvaltojen maailmanvalloitusta ja että sen takaisin saaminen on käytännössä mahdotonta aiheuttamatta "lumipalloefektiä" valuuttamarkkinoilla.
_____________________________________
kun pakenee karhua tulee susi vastaan.
10<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suomihan on jo miehitetty. Stubbin hallitus möi alueemme naton sotavoimille viime syksynä. Sopimus on paperilla ja sitova. Korkeintaan asiasta voi käydä muodollisia neuvotteluja mutta nato tulee jos niin tahtoo.

Äänestä
  • Sopimus oli laiton. Stubbilla ei ollut mandaattia.

    Äänestä

  • Suomi miehitettiin 90-luvulla se tehtiin Keskustan ja sen rahoittajan Nokian toimesta. Kaikki muutkin puolueet olivat mukana pelissä joka johti EU-jäsenyyteen ja itsenäisyyden menetykseen amerikkalaisille keinottelijoille. Nokia oli amerikkalaisten omistama firma ja lopuksi se kaapattiin pois suomalaisilta johtajien ahneuden johdosta.

    Äänestä

Suomen kultavarantoa on myös USAssa "turvassa" tai sitten se on jotenkin kummasti kadonnut.
Jos katsotaan television ohjelma tarjontaa, niin suurin osa mita sielta tulee on jenkkien valmiiksi naureutua roskaviidettä tai poliisisarjoja joissa pääasta on murhaaminen ja sen kiinni saaminen, Kuinkahan tuo vaikuttaa katsojiin jotka seuraavat näitä vuosikymmeniä.

Äänestä

Jaha, salaliittosivusto joka tietysti kuuluisi salaliittoteoria-palstalle ei tänne.

Suomen kultavarannot ja niiden sijannit tiedetään oikein hyvin ja se reilu neljänes niistä on annettu Brysseliin.

Äänestä
  • Kulta ei elätä. Varat olisi pitänyt laittaa suomenhevosten kasvatukseen. Sen näette vielä joskus.

    Äänestä

90 prossaa tv-sarjoista tulee USA:sta. Niistä valtaosa on väkivaltaviihdettä tai yhdistetty kierojen ihmisten yhteiskuntaan. Lisäksi...Niitä esitetään uusintana vähän päästä. Katsojalle tulee kuva, ettei muualla maailmassa tehdä elokuvia.

Äänestä

Nato on torjuttava kaikin keinoin!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


menetettykulta kirjoitti:

Ainoa maa, jota Yhdysvallat ei ole vielä miehittänyt, on Suomi. Se hetki on tulossa, hyvällä tai pahalla, ja sitä operaatiota valmistelevat jotkut poliitikot ja upseerit. Toiminta on tietenkin maanpetoksellista jo lähtökohdistaan, mutta näin toimitaan. Virallisesti kyse on Nato-jäsenyydestä. Todellisuudessa kyse on USA:n sotilasvallankaappauksesta tässä maassa.

Jos joku kuvittelee ettei amerikkalaisilla sotilastukikohdilla tehdä politiikkaa siinä maassa missä niitä on, voi kysyä itseltään kuinka Saksan kävi, kun se vaati Washingtonia palauttamaan valtionsa kullan takaisin. Aivan. Mitä tapahtuikaan, kun Ukrainassa tehtiin vallankeikaus? Maan koko kultavaranto siirrettiin ensitöiksi "turvaan" Yhdysvaltoihin ja USA:n varapresidentin pojasta tuli Ukrainan suurimman energiayhtiön kakkospomo.
_______________
http://www.yhdysvallat.eu/uutisia/suomen-kultavarannot/

Missä menevät Suomen kultavarannot? Saksa, kuten moni muukin maa, lähetti kultansa toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvaltoihin Neuvostoliiton hyökkäyksen pelossa. Kun Saksa vuonna 2013 vaati Yhdysvalloissa "turvassa" olevista kulta-varannoistaan 50% takaisin, Yhdysvallat kieltäytyi. Kun Saksa vaati päästä tarkastamaan Yhdysvalloissa olevat kultavaransa, Yhdysvallat kieltäytyi tästäkin vaatimuksesta. Kun Bundespankin tarkastajille vihdoin sallittiin New Yorkin Fediin pääsy, näytettiin heille vain kourallista kultaharkkoja. Jotkut ovat spekuloineet että kulta ei enää ole Fedin hallussa vaan että se olisi käytetty takuuna rahoittamaan aseteollisuuden investointeja ja Yhdysvaltojen maailmanvalloitusta ja että sen takaisin saaminen on käytännössä mahdotonta aiheuttamatta "lumipalloefektiä" valuuttamarkkinoilla.
_____________________________________
kun pakenee karhua tulee susi vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu