Apua! Mikä koirarotu sopisi minulle?

Olen 23-vuotias nuori nainen ja olen harkitsemassa uutta koiraa, mutta en millään tahdo löytää itselleni sopivaa ja itseäni miellyttävää rotua. Kaikki netin "Mikä koirarotu sopisi..." -testit on tehty, mutta tulokset eivät oikein niin sanotusti nappaa.

Rotu saisi olla joko keskikokoinen tai suuri, mieluummin suuri.
Turkin pituudella ei sinänsä ole väliä, mutta trimmattavaa tai turkin kannalta todella vaikeaa rotua en halua. Turkin tulisi kuitenkin olla riittävä, jotta koira kestää edes lyhyitä lenkkejä pakkasellakin ilman, että se jäätyy heti ulko-oven avatessa.
Koiran tulisi pääsääntöisesti tulla toimeen vieraidenkin koirien kanssa, vieraisiin ihmisiin saisi suhtautua pidättyväisesti muttei kyräillen tai liian epäluuloisesti (ainakaan silloin kun itse omistajana olen paikalla). Puolustushalua saa olla, mutta ei liikaa, eikä se ole välttämätöntä. Reviiriä saa vahtia, mutta sen liiallinen puolustaminen ei ole tarpeellista.
Olen itse perusluonteeltani yleensä hyvin rauhallinen ja perus positiivinen, sekä huumorintajuinen. Lenkeilläkin etenen ennemmin hissukseen maisemia ihastellen kuin juosten tukka putkella pitkin pusikoita ja toivoisin tulevan koiranikin olevan rotunsa puolesta samanlainen: Rauhallinen ja hiljainen pohdiskelija, joka osaa ottaa rennosti missä tahansa ja milloin tahansa ilman tarvetta painaa menemään jatkuvasti.

Koirien kanssa olen ollut tekemisissä koko ikäni, mutta omia koiria minulla on ollut vasta kaksi. Tai on edelleenkin, 1.5-vuotias huskymix, naaras, sekä 11.5-vuotias partacollie, leikattu uros. Partiksella alkaa kuitenkin olla jo huonot nivelet ja liikkuminen kankeaa, joten varmaan pian alkaa olla vehreämmät niityt edessäpäin.
Asun rauhallisella taajama-alueella rivitalossa, jossa on oma etu- ja takapiha. Vieressä on järvi uimarantoineen, erilaisia lenkkipolkuja sekä metsä, jossa koiria voi huoletta juoksuttaa vapaanakin (meillä ulkoillaankin pääasiassa metsässä, irti). Ulkoilemme koirien kanssa 1-5 tuntia päivässä päivästä, omasta fiiliksestä ja säästä riippuen, pari kolme kertaa vuodessa käymme myös vaeltamassa milloin missäkin, jolloin saatamme olla liikkeellä koko päivän aamu yhdeksästä ilta yhdeksään.
Erityisestä harrastamisesta tavoitteellisesti en ole kiinnostunut, en siis etsi harrastuskoiraa vaan pääasiassa karvaista perheenjäsentä ja kaveria perus arkeen.

Ehdotuksia? :)
4196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miten olisi joku sveitsiläinen paimenkoira? Perinteisen bernin lisäksihän sieltä löytisi appenzellinpaimenkoira, entlebuchinpaimenkoira ja isosveitsinpaimenkoira.

Äänestä

labradorinnoutaja

Äänestä

Osta käyttölinjainen malinois. Ne parhaita koiria.

Äänestä

Leonberginkoira sopisi kuvailuun aika hyvin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


papamei kirjoitti:

Olen 23-vuotias nuori nainen ja olen harkitsemassa uutta koiraa, mutta en millään tahdo löytää itselleni sopivaa ja itseäni miellyttävää rotua. Kaikki netin "Mikä koirarotu sopisi..." -testit on tehty, mutta tulokset eivät oikein niin sanotusti nappaa.

Rotu saisi olla joko keskikokoinen tai suuri, mieluummin suuri.
Turkin pituudella ei sinänsä ole väliä, mutta trimmattavaa tai turkin kannalta todella vaikeaa rotua en halua. Turkin tulisi kuitenkin olla riittävä, jotta koira kestää edes lyhyitä lenkkejä pakkasellakin ilman, että se jäätyy heti ulko-oven avatessa.
Koiran tulisi pääsääntöisesti tulla toimeen vieraidenkin koirien kanssa, vieraisiin ihmisiin saisi suhtautua pidättyväisesti muttei kyräillen tai liian epäluuloisesti (ainakaan silloin kun itse omistajana olen paikalla). Puolustushalua saa olla, mutta ei liikaa, eikä se ole välttämätöntä. Reviiriä saa vahtia, mutta sen liiallinen puolustaminen ei ole tarpeellista.
Olen itse perusluonteeltani yleensä hyvin rauhallinen ja perus positiivinen, sekä huumorintajuinen. Lenkeilläkin etenen ennemmin hissukseen maisemia ihastellen kuin juosten tukka putkella pitkin pusikoita ja toivoisin tulevan koiranikin olevan rotunsa puolesta samanlainen: Rauhallinen ja hiljainen pohdiskelija, joka osaa ottaa rennosti missä tahansa ja milloin tahansa ilman tarvetta painaa menemään jatkuvasti.

Koirien kanssa olen ollut tekemisissä koko ikäni, mutta omia koiria minulla on ollut vasta kaksi. Tai on edelleenkin, 1.5-vuotias huskymix, naaras, sekä 11.5-vuotias partacollie, leikattu uros. Partiksella alkaa kuitenkin olla jo huonot nivelet ja liikkuminen kankeaa, joten varmaan pian alkaa olla vehreämmät niityt edessäpäin.
Asun rauhallisella taajama-alueella rivitalossa, jossa on oma etu- ja takapiha. Vieressä on järvi uimarantoineen, erilaisia lenkkipolkuja sekä metsä, jossa koiria voi huoletta juoksuttaa vapaanakin (meillä ulkoillaankin pääasiassa metsässä, irti). Ulkoilemme koirien kanssa 1-5 tuntia päivässä päivästä, omasta fiiliksestä ja säästä riippuen, pari kolme kertaa vuodessa käymme myös vaeltamassa milloin missäkin, jolloin saatamme olla liikkeellä koko päivän aamu yhdeksästä ilta yhdeksään.
Erityisestä harrastamisesta tavoitteellisesti en ole kiinnostunut, en siis etsi harrastuskoiraa vaan pääasiassa karvaista perheenjäsentä ja kaveria perus arkeen.

Ehdotuksia? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu