Yksinasuvat mukaan talkoisiin!

Ehdotankin, että yksinasuvat ja muutenkin todelliseen tarpeeseen nähden liian suurissa asunnoissa asuvat majoittaisivat maahanmuuttajia luokseen kulutaakan ja kotouttamisen helpottamiseksi. Ihminen tarvitsee tasokkaaseen asumiseen tilaa noin 10m2 henkeä kohden - joten perusyksiöönkin voi majoittaa asukkaan lisäksi maahanmuuttajan tai kaksi. Tällä järjestelyllä vähennettäisiin samalla terveydenhuollon kuluja pienentyneinä masennuksen hoitokuluina yksinäisyyden poistuessa. Tutkailkaa ihmiset sydäntänne tässä tilanteessa ja päättäjät - tehkää vapaa-ehtoinen pakkolaki veroporkkanoineen tähän mukaan lähteville!
984
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä ehdotin toisessa keskusteluketjussa vähän samankaltaista ajatusta. Monet ihmiset asuvat suurissa asunnoissa ja ovat halukkaita ottamaan kuntiin pakolaisia. Kunnan ja valtion taakka kevenisi sillä, että kantaväestö majoittaisi koteihinsa esim. yhden pakolaisen. 10 neliötä on minun mielestäni liian pieni yhdelle ihmiselle. Itse asun lapseni kanssa 20 neliön yksiössä ja ahdasta on, mutta varaa ei ole isompaan. Sopu sijaa antaa, mutta myös tilaa pitää olla.

Äänestä

Juu,ja torihaastattelija kyseli,että ottaisitko mamun talkootyöhön. Aika positiivisia olivat heinolalaiset haastatellut, vai oliko ehkä sensuroitujakin haastatteluja...
Koteihin vaan pientä remppaa tekemään terveystarkastamattomat. Kaikki arvoesineet esille ja kannattaa sitten antaa vaikka avain,että remppamies pääsee hyvin sahojen ja vasaroiden kanssa liikkumaan ovesta. Matkakuluja välttääkseen ja kulttuuriimme tutustuttamisen vuoksi voisi majoittaa kotiinsa. Ainakin sellaiset kenellä on murkkuikäisiä tyttäriä. Mummelit voisivat pyytää lapsenlpsiaan tulkkaamaan kesämekoissaan haravoinnin saloja. Kai sitä on muutakin talkootyötä kuin kotiinsa viedä tuiki tuntemattomia. Siivotkoon kaupungin raitteja ja täytelköön tien kuoppia siellä jäteaseman seudulla12

Äänestä
  • JOHAN LOTKAUTIT HELVETIN HYVÄN KIRJOITUKSEN, HYMYILYTTÄÄ JA NAURATTAA VIELÄKIN...

    Äänestä

Ehdotan että mamut menis takasi kotimaihinsa. Suurin osa pakolaisista ei ole sotaa paossa, vaan tulleet loisimaan suomalaisten verorahoilla. Suomalaisilla oikeus asua niin isoissa asunnoissaan kuin haluavat.
Ja yksinasuvat elävät yleensä pienissä yksiöissä/kaksioissa, joten aloittajan ehdotus täysin idioottimainen.

Äänestä
  • ...Ja lisään vielä että kaikkein väljimmin suomessa asuvat suurituloiset vanhemmat pariskunnat isoissa 200m2 omakotitaloissa, joissa on tilaa usealle mamulle.

    Äänestä

  • Joo, jätätte vain niitä kämpän ovia auki ja mamut käy kuin kotonaan, ostatte vain ruokaa ja jätätte taskurahaa pöydälle -
    sit jos ukko haluu pitää vapaaillan niin akalle hoito kyllä löytyy ja kyydit lailla maan tavalla -ukko voikin sitten viedä akan arvauskeskuksen kautta kyttäasemalla ja terapiatuokioon ....

    Äänestä

Edes Suomalaiset eivät voi olla niin hulluja, että ottaisivat kotiinsa pakolaisia asumaan. Pahkähullu idea.

Äänestä
  • Vain sillä lailla heihin voisi lähemmin tutustua. Heissäkin on ihan tavallisia Matteja ja Maijoja.

    Äänestä

Sillä lailla heihin parhaiten voi tutustua. Heissäkin on aivan tavallisia Matteja ja Maijoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi.H kirjoitti:

Ehdotankin, että yksinasuvat ja muutenkin todelliseen tarpeeseen nähden liian suurissa asunnoissa asuvat majoittaisivat maahanmuuttajia luokseen kulutaakan ja kotouttamisen helpottamiseksi. Ihminen tarvitsee tasokkaaseen asumiseen tilaa noin 10m2 henkeä kohden - joten perusyksiöönkin voi majoittaa asukkaan lisäksi maahanmuuttajan tai kaksi. Tällä järjestelyllä vähennettäisiin samalla terveydenhuollon kuluja pienentyneinä masennuksen hoitokuluina yksinäisyyden poistuessa. Tutkailkaa ihmiset sydäntänne tässä tilanteessa ja päättäjät - tehkää vapaa-ehtoinen pakkolaki veroporkkanoineen tähän mukaan lähteville!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu