Kristityille !

Kyllä monet muut yhdistykset esim. punainen risti, ja muut poliittiset puolueet pystyy yhteistyöhön jopa maailman laajuisesti ja pystyvät hyvinkin hyvin, hoitamaan työnsä menestyksekkäästi. Mutta miksi ei lainmukaista, (totuuden ja oikeuden mukaista) kristillistä elämää, vääryydeltä ja valheellisuudelta puolustavat, ei menesty kristillisyyttä tunnustavassa yhteiskunnassa. Siitäkään huolimatta että heillä olisi oikeus takanaan ja tukenaan, jopa koko totuuden ja oikeuden lähde. Jos sitä vain pyytäisivät ja Hänelle suostuisivat kunnian ja kiitoksen kaikesta antamaan. Olisiko nyt nöyrtymisen ja tutkistelun paikka. Kysyä julkisesti Jumalan seurakunnalta mitä sanoo Herra.

Kysymyksiä voisi esittää vaikka täällä foorumilla. Eli miksi ei menestytä. Vaikka kaikki mahdollisuudet on tarjolla. Mitä olemme hyljänneet mitä laiminlyöneet, missä olleet välinpitämättömät, missä kaikissa asioissa taipuneet pimeyden ruhtinaan puolelle, Kristusta Jeesusta ja Hänen omiaan vastaan, silloin totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, silloin laillisuutta vastaan silloin esivaltaa ja esivallan asettajaa vastaan, joka on Jumalan sana, Jeesus Kristus.
2122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tavalliset ihmiset = tavalliset kristityt eivät hyväksy raamatun käyttämistä lyömäaseena eivätkä uskonnon sotkemista maallisiin asioihin = politiikkaan ja jokapäiväiseen arkeen.

Äänestä
  • On ihan oikein että Suomessa on edes yksi puolue joka uskaltaa sanoa ääneen, että sen yhteiskunnallisen toiminnan pohjana on kristinuskon arvot. Ei se ole Raamatulla päähän lyömistä, jos sanoo että Sanan mukaan elävä ihminen ei varasta, ei tapa eikä tee huorin.

    Eikä ole väärin 'sekoittaa' uskontoa ja politiikkaa, jos se merkitsee sitä, että pyritään pitämään lainsäädäntö ja hallinto sellaisina että täällä esimerkiksi autetaan köyhiä, sairaita ja puolustetaan heikkoja, ja säilytetään uskonnonvapaus.

    Jos ihminen on kristitty, hän on sitä myös työpaikalla (ei varasta aikaa eikä tavaroita työnantajalta jne.) ja toimiessaan yhteiskunnan luottamustehtävissä (hoitaa nekin rehellisesti ja tasapuolisesti). Ei usko ole mikään kaapu jonka voi riisua eteisen naulaan, kun mennään 'politikoimaan'.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tutkikaa kirjoitti:

Kyllä monet muut yhdistykset esim. punainen risti, ja muut poliittiset puolueet pystyy yhteistyöhön jopa maailman laajuisesti ja pystyvät hyvinkin hyvin, hoitamaan työnsä menestyksekkäästi. Mutta miksi ei lainmukaista, (totuuden ja oikeuden mukaista) kristillistä elämää, vääryydeltä ja valheellisuudelta puolustavat, ei menesty kristillisyyttä tunnustavassa yhteiskunnassa. Siitäkään huolimatta että heillä olisi oikeus takanaan ja tukenaan, jopa koko totuuden ja oikeuden lähde. Jos sitä vain pyytäisivät ja Hänelle suostuisivat kunnian ja kiitoksen kaikesta antamaan. Olisiko nyt nöyrtymisen ja tutkistelun paikka. Kysyä julkisesti Jumalan seurakunnalta mitä sanoo Herra.

Kysymyksiä voisi esittää vaikka täällä foorumilla. Eli miksi ei menestytä. Vaikka kaikki mahdollisuudet on tarjolla. Mitä olemme hyljänneet mitä laiminlyöneet, missä olleet välinpitämättömät, missä kaikissa asioissa taipuneet pimeyden ruhtinaan puolelle, Kristusta Jeesusta ja Hänen omiaan vastaan, silloin totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta, silloin laillisuutta vastaan silloin esivaltaa ja esivallan asettajaa vastaan, joka on Jumalan sana, Jeesus Kristus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu