Oppositio yritti SDP:n johdolla selvittää eduskunnan kyselytunnilla onko hallitus sittenkin leikkaamassa eläkeläisten asumistuesta, vaikka hallitus on toista kertonut.
Hallitus ilmoitti sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylän (ps) suulla, että mitään leikkausta ei olla tekemässä, mutta asumistukikulut pidetään jatkossa vuoden 2015 tasossa. Opposition mielestä tämä tarkoittaa samaa kuin leikkaus.
Mäntylän vastaus ei tyydyttänytkään oppositiota, mutta varsinaisen suuttumuksen aiheutti Mäntylän varsin omituinen jatkovastaus. Mäntylä alkoi täysin yllättäen moittimaan ammattiyhdistysliikkeitä vuokra-asumisen hintatasosta.
- Tuoreessa uutisessa kerrotaan, että ay-liike on saanut viiden vuoden aikana lähes 50 miljoonaa euroa VVO:n vuokraosinkoja. Ammattiliitot ovat kuitanneet vuokratuloista verovapaat osingot, Mäntylä totesi.
Hän myös muistutti, että SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne on istunut ammattiliittojen omistaman, valtakunnallisen vuokra-asuntoyritys VVO:n hallituksessa päättämässä osingoista.
Mäntylän puheenvuoro sai salista vastaansa totaalisen tyrmistyksen. Salista kuului yleisen älämölön keskeltä huutoja kuten "käsittämätöntä!", "voiko olla totta!" ja "mitä ihmettä!".
Huuto salissa yltyi niin kovaksi, että puhemies Maria Lohela (ps) puuttui tilanteeseen.
- Pyydän salia nyt rauhoittumaan, Lohela vetosi paukuttaen puhemiehen nuijaansa.
Puhemies joutui samalla keskeyttämään ministeri Mäntylän puheenvuoron, koska huutelun vuoksi puhe kävi mahdottomaksi ja ministeri oli myös ylittänyt hänelle varatun ajan.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.