Tuossa aiemmin aloittamassani pyöräilijän väistämiseen liittyneessä ketjussa nousi esiin keskustelu pyörätien jatkeen juridisesta merkityksestä ja eräs osallistuja esitti, että kääntyvän auton ei tarvitsisi väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää, ellei paikalla ole pyörätien jatketta. Nähdäkseni asia ei näin ole eli pyöräilijän toiminnan laillisuus ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen tässä, koska kääntyjän väistämisvelvollisuus on säädetty ilman ehtoja.
Mutta laajentaisin aihetta ylipäätään siihen, missä määrin tienkäyttäjä ylipäätään saa tehdä valintoja toisen osapuolen toiminnan perusteella tai perustaa toimintansa siihen, mitä tietää tai olettaa liikennemerkeillä tms. toiselle määrätyn. Minun nähdäkseni se, että toinen osapuoli rikkoo sääntöjä, ei vapauta toista niitä noudattamasta, ellei se ole tarpeen onnettomuuden välttämiseksi. Ei esimerkiksi saa ajaa ylinopeutta karistaakseen puskurissaroikkujan.
Ja toisaalta tienkäyttäjän on perustettava toimintansa HÄNELLE suunnattuihin liikennemerkkeihin, ei tietoon tai oletukseen siitä, mitä muille on määrätty. Yleinen varovaisuusvelvoite jo yksin aiheuttaa tämän. Toisin sanoen ei saa ajaa päälle, jos voi sen välttää, vaikka tietäisikin (tai uskoisi) toisen osapuolen olevan väärässä.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Olen kanssasi tismalleen samaa mieltä.
Olen tehnyt täällä viestin aloituksen: Harmaa taustaiset liikennemerkit.
Niitä on aika paljon, harmaa taustaisia liikennemerkkejä, ne on tarkoitettu vain niille keille ne on suunnattu.
Liikennesääntöjen rikkominen ei anna toiselle osapuolelle oikeutta vahingoittaa häntä ajamalla esimerkiksi päin mutta kuinka liikenne sujuisi jos kaikki tekisi mitä haluaisi.
Kyllä huomaa tietyissä paikoissa että vasemmalta tulevat luulevat heillä olevan etuajo-oikeus, esimerkiksi konalan motonetin vieressä on tälläinen risteys.
https://goo.gl/maps/2kjprcd5s172
Sekä oikealta kyttäläntielle kääntyvät oikaiset niin paljon että siitäkin olisi monesti saanut kolarin.