Kirjoitin joskus vuosi sitten tänne, että olen tullut tieni päähän. Minulla oli silloin todella lohduton tilanne ja kuoleman toiveet olivat voimakkaina mielessäni. Olin jo vuosi sitten todella lähellä kuolemaa, sillä olin alkanut käyttäytymään itsetuhoisesti ja varomattomasti. Vuosi sitten uhmasin henkeäni kiipeämällä mm. parvekkeen ulkopuolelle ja tasapainottelemassa paikassa, jonne en todellakaan normaalisti uskaltautuisi. Kaverini olivat kauhuissani, mutta kun olin niin loppu, etten jaksanut. Käytin tuota itsetuhoavaa viettiä myös muihin vaaralliselta vaikuttaviin tempauksiin, koska mulle oli aikalailla saman tekevää, mihin lopputulokseen touhuiluni päättyisi.
On eletty vuosi eteenpäin. Samoissa vaikeuksissa kompuroihin yhä, jopa paljon vaikeammissa. En ole saanut tarpeeksi tiivistä apua. Itsetuntoni on tällä hetkellä pohjamudissa. En uskalla, enkä välitä toimia enää kavereiden nähden itsetuhoisesti. Olen käpertynyt itseeni. Olen vaimentunut. En jaksa puhua. Joudun pienestäkin asiasta ihan lukkoon. Ja tästä on seurannut lisävaikeuksia. En jaksa kertoa tässä sen kummemmin, mihin kaikkeen tämä lukkoon joutumiseni on vaikuttanut. Näen tulevaisuuteni todella huolestuttavana, enkä usko enää, että pääsisin enää jaloilleni edes parhaallakaan hoidolla. Jumala loi minusta hylkiön.... Niin huonon, etten enää jaksa luottaa Jumalaan, saatikka uskoa siihen. Olen ihan hakoteillä.
Ja nyt olen ajautunut todella tukalaan tilanteeseen. Heikon päätöksentekokykyni vuoksi olen tehnyt sopimuksia, jotka olen jumittavan pääni vuoksi unohtanut, tai olen suoriutunut niistä todella surkeasti. Olen alkanut toimimaan vastuuttomasti ja nyt saan maksaa siitä kovaa hintaa. En usko enää, että selviän näistä kaikista, kun aivotkin ovat ihan jumissa. Ja seuraava aika psykiatriselle sairaanhoitallekin vasta kahden viikon kuluttua. Edellisestä on kuukausi aikaa.
Sanokaa te, onko minun järkevää jatkaa enää elämää. Olen huomannut, että tukalissa ja vaikeissa tilanteissa olen paennut todellisuutta musiikkiin. Raskaaseen musiikkiin, mutta mitä enemmän jätän asioita hoitamatta, sitä suuremman kaaoksen tulen edestäni löytämään. Ja se edessäni oleva kaaos on jo melkoisen valtava vuori.....
Miksi Jumala ei luo kaikille ihmisille kykyjä selviytyä elämästä?!!
Jos aivoni olisi aina toimineet hyvin, olisin eteen tulevista ongelmista selvinyt paljon paremmin. Jos aivoni toimisivat tilanteessa, kuin tilanteessa, ei mun tarvitsisi paeta vaikeita asioita... Nyt näen edessäni suuren suuren vuoren. Ylitsepääsemättömän. Olisi vain helppo edelleenkin ottaa ne luurit korvaan, sulkea silmät ja jäädä kuuntelee musaa. Mutta kun vastuu on otettava elämästä! En ole tahallani itseäni tähän jamaan päästänyt. Mulla ei ole ollut välineitä ratkoa ongelmiani... Ja ammattiapuakin liian vähän tarjolla.
Tänään on tuhannen taalan paikka!!! Teenkö sen lopullisen paon todellisuudesta??!!! Jos turruttais ensin tajunnan johonkin litkuun ja sitten jättäis lopulliset jäähyvästit tälle ajalle...
On eletty vuosi eteenpäin. Samoissa vaikeuksissa kompuroihin yhä, jopa paljon vaikeammissa. En ole saanut tarpeeksi tiivistä apua. Itsetuntoni on tällä hetkellä pohjamudissa. En uskalla, enkä välitä toimia enää kavereiden nähden itsetuhoisesti. Olen käpertynyt itseeni. Olen vaimentunut. En jaksa puhua. Joudun pienestäkin asiasta ihan lukkoon. Ja tästä on seurannut lisävaikeuksia. En jaksa kertoa tässä sen kummemmin, mihin kaikkeen tämä lukkoon joutumiseni on vaikuttanut. Näen tulevaisuuteni todella huolestuttavana, enkä usko enää, että pääsisin enää jaloilleni edes parhaallakaan hoidolla. Jumala loi minusta hylkiön.... Niin huonon, etten enää jaksa luottaa Jumalaan, saatikka uskoa siihen. Olen ihan hakoteillä.
Ja nyt olen ajautunut todella tukalaan tilanteeseen. Heikon päätöksentekokykyni vuoksi olen tehnyt sopimuksia, jotka olen jumittavan pääni vuoksi unohtanut, tai olen suoriutunut niistä todella surkeasti. Olen alkanut toimimaan vastuuttomasti ja nyt saan maksaa siitä kovaa hintaa. En usko enää, että selviän näistä kaikista, kun aivotkin ovat ihan jumissa. Ja seuraava aika psykiatriselle sairaanhoitallekin vasta kahden viikon kuluttua. Edellisestä on kuukausi aikaa.
Sanokaa te, onko minun järkevää jatkaa enää elämää. Olen huomannut, että tukalissa ja vaikeissa tilanteissa olen paennut todellisuutta musiikkiin. Raskaaseen musiikkiin, mutta mitä enemmän jätän asioita hoitamatta, sitä suuremman kaaoksen tulen edestäni löytämään. Ja se edessäni oleva kaaos on jo melkoisen valtava vuori.....
Miksi Jumala ei luo kaikille ihmisille kykyjä selviytyä elämästä?!!
Jos aivoni olisi aina toimineet hyvin, olisin eteen tulevista ongelmista selvinyt paljon paremmin. Jos aivoni toimisivat tilanteessa, kuin tilanteessa, ei mun tarvitsisi paeta vaikeita asioita... Nyt näen edessäni suuren suuren vuoren. Ylitsepääsemättömän. Olisi vain helppo edelleenkin ottaa ne luurit korvaan, sulkea silmät ja jäädä kuuntelee musaa. Mutta kun vastuu on otettava elämästä! En ole tahallani itseäni tähän jamaan päästänyt. Mulla ei ole ollut välineitä ratkoa ongelmiani... Ja ammattiapuakin liian vähän tarjolla.
Tänään on tuhannen taalan paikka!!! Teenkö sen lopullisen paon todellisuudesta??!!! Jos turruttais ensin tajunnan johonkin litkuun ja sitten jättäis lopulliset jäähyvästit tälle ajalle...
Vastaukset 11
Vanhimmat
Onko sinulla ketään tukihenkilöä, jonka kanssa voisit keskustella elämäntilanteestasi?
kirjoittanut avauksesi jo päivällä ja sait ensimmäisen vastauksesi vasta yöllä.
Palstalla on tässä tämänkin vuoden aikana ollut pari samantyyppistä aloitusta.
Perusongelmahan on se, että me kaikki luulemme, että vain meillä itsellämme on ongelmia emmekä ymmärrä, että ongelmia on kaikilla ihmisillä. Aivan kaikilla. Me emme tätä edes usko, vaikka se meille sanottaisiinkin. Tuon tietäminen ja tajuaminen ei tietenkään poista meidän omia ongelmiamme.
Kun minulla ei ole ratkaisua Sinun ongelmiisi enkä siis osaa neuvoa, voisin vain kertoa hieman omaa psalmiani. Minun elämäni on ollut syöksymistä ongelmasta toiseen. Kun yksi ongelma on ratkennut niin heti on tullut tilalle toinen, monesti entistäkin pahempi. Ja kun sitten tulee elämänvaihe, että erityisen suuria ongelmia ei olekaan - - - niin YLLÄTYS - - - sitä ei osaa arvostaa tätäkään elämänvaihetta, ja hoksaa tuon ajan onnellisuuden vasta sitten kun taas ollaan suurissa ongelmissa.
"Ammatillisista" tukihenkilöistä ja terapeuteista ei aina ole hyötyä. Eihän heitä kiinnosta muu kuin se, että saavat kuukaisittain palkkansa. Heillä ei ole edes auttamisen välineitä. Sen sijaan joku tavallinen yksinkertainen ja tietenkin itsekin ongelmainen ihminen ystävänä ja kaverina saattaisi olla kultaakin kalliimpi.
Minulla ei ole ketään ystäviä eikä kavereita enkä ole tehnyt mitään sadakseni sellaisia. Kuuntelen seuroja netistä. Surffailen netissä sekä sopivilla että sopimattomilla sivuilla. Lueskelen paljon. Televisio on aina auki, mutta koska se on selkäni takana en syyllisty katselun syntiin, mutta kuulen vain äänen. Urheilua ja musiikkia vihaan yli kaiken, mutta kaikki muu menettelee.
Toivotan Sinulle, Aloittaja, kaikkea hyvää ja JUmalan siunausta!
jahan voisit kuunnella tämän lohdullisen saarnan 1960-luvulta, jonka linkin joku nyt yöllä valvova oli laittanut palstalle:
https://www.youtube.com/watch?v=KKL4ujx-CHc&list=PLJKoZq0y2H7a8YEUC_-VAfThZnr_fTBJ-&index=1
Eihän se elämä ole ryuusuilla tanssimista kai kellään,mutta älä tee itsaria,sillä kohta loppuu maailma nykytilassaan.
Jos mieli sitten kuolla tekee niin jätä vain kumartamatta tulevaa pedon kuvaa,niin tulee pian sotilaat ja vie teloitettavaksi.
Koeta kestää siihen asti.
Jatkuu..
Tunnen monia ihmisiä joilla oli elämässään kroonistunut masennus,mutta uskoontultuaan paranivat,ei välttämättä heti,mutta ajan kanssa.
Voi Jumala parantaa hetikin,mutta tekee kuten hyväksi näkee.
Masennus on ikävää,on sitä kenellä tahansa,ja jos se pitkittyy itsemurhan vaara on suuri.
Älä kuitenkaan tee vahinkoa itsellesi,odota Herraa.
Toivon sinulle koko sydämestäni voimia,ja pidän myös rukouksissa sinut.
Kristus on tullut parantamaan synnin sairauksista,ja siihen kuuluu myös ahdistukset ja masennukset,jotka eivät kuitenkaan ole este Hänen rakkaudelleen sinussa ja meissä.
Seuraa häntä niin voit olla varma eheytymisestäsi,niin sinä kuin minäkin,ja me kaikki..
Oletko superpiereskelijä? Peräruutta Pirjo? Kaikkien aikojen dödö.
Sama tyyppi taisipari kk sitten kirjoitella itsemurhalla uhkaamista. En tiedä, oliko kyseessä feikki. Taisit palata ?
Toimiiko paikkakunnallasi mielenterveysyhdistys, Nuorten Ystävät, Hyvän mielen talo tms. joissa voisit kohdata toisia ongelmissa olevia, saisit vertaistukea ja ehkä ystäviä jotka ymmärtävät. Netissä on eri sivustoja, esim. tukinet, josta voisit saada henkilökohtaistakin apua.
Jos sinulla kaikki muu tuntuu olevan mennyttä, niin pidä kiinni siitä pienestäkin uskostasi, se kantaa vaikeuksissa! Kaikkea hyvää sinulle!
Rukoile.
Maalais-saarnamies, pienviljelijä ainakin aikanaan tiesi kaiken,
pyysi vl olemaan aina yhteydessä "Jumalan armosta" häneen, oli kysymys
sitten synnytyksistä maanmittausrajanvedoista, hammassärystä, suolisto-
sairauksista, kasvaimista, perintöriidoista, varastamisesta jne.
Miksi, siksi, että asiat pitäisi olla "vain sisäisen siionin asioita" ei ulkopuolisille.
Voi heh.heh