Oksennan tänne harhailevat ajatukseni jos joku voisi tunnistaa niistä jotain.
En ole ennen tajunnut päämäärätöntä rupattelua. Itsellä ei ole koskaan ollut tarvetta jakaa kokemuksiani kenenkään kanssa. Omassa historiassa näen kuinka minulla on rooli eri kavereiden kanssa diilaamiseen. Vaikuttaa ettei sellaista olekkaan kuin "minä". Ajatus siitä että minulla olisi joku persoonallisuushäiriö on aiheuttanut piikin ahdistukseeni ihmisten kanssa. Tämä ahdistus on saanut roolini rakoilemaan ja tuntuu kuin niissä aukoissa ihmiset näkevät etten ole aito. Mikä on aito minä kun en tunnista itsestäni mitään luoteenpiirteitä paitsi tukahdutettua vihaa? Muutamalle vanhalle ystävälle olen tyhmästi avannut näitä vihaavia ajatuksia ja he eivät koommin ole pitäneet yhteyttä. Mikä sai minut tännekkin kirjoittamaan on se kun huomasin etten kaipaa heitä yhtään. Läheinen sukulainen oli kuolla sairaalassa ja muiden itkiessä minä mietin -pitää näyttää vaivaantuneelta. Hiljattain olen alkanut huomaamaan kuinka paljon tietoa ihmiset välittävät toisilleen muutamalla sanalla ja eleellä. Pieninkin värähdys ilmeessä muuttaa vaihdosten hierarkiaa. Luonnollisesti olen alkanut harjoittaa äänensävyä ja olemustani peilissä. Googlea tutkimalla parhaiten itseäni kuvaa sosiopaatti, mutta se on joku trendi jotta saa olla erityinen. Ihan kuin en edes tiedä mitä ajattelen sillä tekstiä kirjoittaessa edellinen lause on jo vieras. Olenko vain neuroottinen? Enkö ole yhteydessä tunteisiini? Keskitynkö tarkoituksella näihin muistoihin jotta voisin oikeuttaa itselleni jonkun kiinteän hahmon?
En ole ennen tajunnut päämäärätöntä rupattelua. Itsellä ei ole koskaan ollut tarvetta jakaa kokemuksiani kenenkään kanssa. Omassa historiassa näen kuinka minulla on rooli eri kavereiden kanssa diilaamiseen. Vaikuttaa ettei sellaista olekkaan kuin "minä". Ajatus siitä että minulla olisi joku persoonallisuushäiriö on aiheuttanut piikin ahdistukseeni ihmisten kanssa. Tämä ahdistus on saanut roolini rakoilemaan ja tuntuu kuin niissä aukoissa ihmiset näkevät etten ole aito. Mikä on aito minä kun en tunnista itsestäni mitään luoteenpiirteitä paitsi tukahdutettua vihaa? Muutamalle vanhalle ystävälle olen tyhmästi avannut näitä vihaavia ajatuksia ja he eivät koommin ole pitäneet yhteyttä. Mikä sai minut tännekkin kirjoittamaan on se kun huomasin etten kaipaa heitä yhtään. Läheinen sukulainen oli kuolla sairaalassa ja muiden itkiessä minä mietin -pitää näyttää vaivaantuneelta. Hiljattain olen alkanut huomaamaan kuinka paljon tietoa ihmiset välittävät toisilleen muutamalla sanalla ja eleellä. Pieninkin värähdys ilmeessä muuttaa vaihdosten hierarkiaa. Luonnollisesti olen alkanut harjoittaa äänensävyä ja olemustani peilissä. Googlea tutkimalla parhaiten itseäni kuvaa sosiopaatti, mutta se on joku trendi jotta saa olla erityinen. Ihan kuin en edes tiedä mitä ajattelen sillä tekstiä kirjoittaessa edellinen lause on jo vieras. Olenko vain neuroottinen? Enkö ole yhteydessä tunteisiini? Keskitynkö tarkoituksella näihin muistoihin jotta voisin oikeuttaa itselleni jonkun kiinteän hahmon?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.