Venäjällä on laajaa tyytymättömyyttä maan nykyiseen talous- ja sosiaalipolitiikkaan, sanoo Suomessa äskettäin vieraillut poliittisen taloustieteen professori Aleksandr Buzgalin Moskovan valtiollisesta yliopistosta.
Tulo- ja varallisuuserot ovat huikeat, keskiluokka on kapea ja valtaosa väestöstä on varsin köyhää. Sadan euron palkoillakin elävät maksavat tuloveroa samat 13 prosenttia kuin miljardeja omistavat oligarkit.
Länsimaissa tyytymättömyys saattaa kuulostaa oudolta: onhan täällä Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen toistuvasti uutisoitu presidentti Vladimir Putinin valtavista kannatusluvuista. Buzgalin selittää ristiriitaa jo tsaariajalta juontuvalla ajattelulla, että tsaari tai presidentti on hyvä ja hallitus on paha.
– Suurin osa venäläisistä tukee Putinin ulkopolitiikkaa, mutta ei pidä hallituksemme talous- ja sosiaalipolitiikasta.
Todellisuudessa Putin ei ole kyvytön vaikuttamaan hallitukseen, mutta näin ihmiset kokevat asian. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole väyliä, joiden kautta tyytymättömyys hallitustakaan kohtaan voisi laajasti kanavoitua ja johtaa muutoksiin.
http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3468903-marxilaiset-sinnittelevat-venajan-yliopistoissa

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulo- ja varallisuuserot ovat huikeat, keskiluokka on kapea ja valtaosa väestöstä on varsin köyhää. Sadan euron palkoillakin elävät maksavat tuloveroa samat 13 prosenttia kuin miljardeja omistavat oligarkit.
Ja tuollaista maata Venäjäkiimavajakki, Abrahamm ja muut tiltut ihailevat.
Venäjäkiimavajakki ja Abrahamm ovat taas turpa rullalla. Nuolevat Putinin peräreikää!
Vanhat kommarit ovat kääntäneet takkinsa ja alkaneet (ääri)oikeiston juoksupojiksi. Nuolevat nyt Putinin ahteria niin että soi.