Venäjä, (ääri)oikeiston ihannemaa

epäreilua

Venäjällä on laajaa tyytymättömyyttä maan nykyiseen talous- ja sosiaalipolitiikkaan, sanoo Suomessa äskettäin vieraillut poliittisen taloustieteen professori Aleksandr Buzgalin Moskovan valtiollisesta yliopistosta.

Tulo- ja varallisuuserot ovat huikeat, keskiluokka on kapea ja valtaosa väestöstä on varsin köyhää. Sadan euron palkoillakin elävät maksavat tuloveroa samat 13 prosenttia kuin miljardeja omistavat oligarkit.

Länsimaissa tyytymättömyys saattaa kuulostaa oudolta: onhan täällä Ukrainan kriisin alkamisen jälkeen toistuvasti uutisoitu presidentti Vladimir Putinin valtavista kannatusluvuista. Buzgalin selittää ristiriitaa jo tsaariajalta juontuvalla ajattelulla, että tsaari tai presidentti on hyvä ja hallitus on paha.

– Suurin osa venäläisistä tukee Putinin ulkopolitiikkaa, mutta ei pidä hallituksemme talous- ja sosiaalipolitiikasta.

Todellisuudessa Putin ei ole kyvytön vaikuttamaan hallitukseen, mutta näin ihmiset kokevat asian. Toistaiseksi ei kuitenkaan ole väyliä, joiden kautta tyytymättömyys hallitustakaan kohtaan voisi laajasti kanavoitua ja johtaa muutoksiin.

http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3468903-marxilaiset-sinnittelevat-venajan-yliopistoissa

9

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • trolli-Abrahamm

      Tulo- ja varallisuuserot ovat huikeat, keskiluokka on kapea ja valtaosa väestöstä on varsin köyhää. Sadan euron palkoillakin elävät maksavat tuloveroa samat 13 prosenttia kuin miljardeja omistavat oligarkit.

      Tuollaista maata "kommunisti"-Abrahamm ihailee?!

    • kusisukassa

      Abrahamm on taas hiljaa kuin kusi sukassa, kun täällä arvostellaan Putinia ja oligarkkikavereitaan, jotka kusevat Venäjän kansaa silmään.

    • mikseipä

      Eipä Abrahamm uskalla kommentoida.

      • Tohvelisankar

        Ei uskalla ei. Tosin eipä sen sönkötyksistä saa selvääkään. Taitaa venäjän kieli sujua siltä paremmin kuin suomi.


    • kiehumispisteeseen

      Venäjällä toi keskiluokka on jo olematon, kahdessa vuodessa se on haihtui kuin tuhka tuuleen. Nyt tyssätään pk yrittäjät ja maanviljelijöitä. Virkakoneisto ja uudet lait poistaa parissa vuodessa se mitää pienyrittäjästä on vielä jäljellä. Good by demokraattinen venäjä, olkaa ikuinen Diktatuuri.

      • paksusti

        Onneksi edes Putin ja oligarkkikaverinsa elävät paksusti, kansan kustannuksella.


    • fggfkhfkgh

      Putin vie Venäjää päin helvettiä!

    • lkjöläköl

      Siltä vahvasti vaikuttaa.

    • fasismia

      Venäjä lisää asevarustelua ja sotii ulkomailla, samaan aikaan kun Venäjän kansa köyhtyy. Jollei tuo ole (ääri)oikeistolaisuutta, niin mikä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      88
      2503
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1455
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      84
      1378
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      923
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      900
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      33
      773
    8. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      773
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      102
      771
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      706
    Aihe