työeläkekertymä

jostyö eläkekertymä on katkastu tyon muuttuessa 1994 ja laskettu kertymä henkilön iän ja muiden laskutapojen mukaan enimmäismäärä vähennetty ja edelleen kertymä katkastu vuodesta 2004 ja jälleen vähennetty kertymää vaikkakin työstä kertynyt pienoinen summa mutta oli myönnetty työeläkelisä ajalla olin ollut työttömänä ja kouluttautunut ansiosidonnaisella niin kymmmenen vuoden kertymästä ei jäänyt juuri mitää .onneksi olen töissä vuodesta2004 tähän päivään joka pelastaa tilanteen.Kysymys kuuluukin vaikka työhistoriaa on 40 vuotta.niin miten vähennyksiä vähennysten päälle. On myönnetty lisä mutta lopussa siepattu pois.OLEN SYNTYNYT 1951.OSAISIKO TYÖELÄKETIETÄJÄ KERTOA MITEN NÄIN ON.kun kysyin asiasta kevalta sanoivat että on liikaa kertymää ja on vähennetty .kymmenen vuoden kertymä ilman lisää muutamia kymppejä todellisuudessa.
360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Työeläketietäjä selvittää kysymystä Kevan kanssa ja palaa tähän mahdollisimman pian.

Äänestä

Yhä työelämässä olevien kertyneitä eläkkeitä sovitetaan yhteen vain kerran, vuoden 2004 laskennassa. Siinä laskennassa voi tietyn enimmäismäärän ylittyessä aiheutua vähentämistä, toisaalta tällaista sovittamista ei tehdä enää uudelleen eläkettä aikanaan myönnettäessä. Yleensä enimmäismäärä ylittyy silloin, jos julkisen alan työuraa on pitkästi laskentahetkeen mennessä, esim. yli 20 vuotta. Tässä huomioidaan koko 31.12.2004 mennessä kertynyt eläke, ei niinkään sitä mistä osista eläke on muodostunut.

Työttömyysajalta karttunut eläkkeen osa näkyy laskennassa toisaalta työeläkelisänä, toisaalta sosiaalietuudesta kertyneenä eläkkeenä, riippuen siitä lasketaanko eläkettä ennen vai jälkeen vuoden 2005 olleesta työttömyysajasta. Työeläkkeen määrään vaikuttaa lisäksi kullekin ikäluokalle erikseen vahvistettava elinaikakerroin, jonka vaikutus on esim. työeläkeotteen kertymätiedossa jo otettu valmiiksi huomioon.

Eläkkeesi yksityiskohdat sinun on hyvä selvittää Kevan kanssa.

Äänestä

KIITOS HYVÄ TIETO JA SELKEÄSTI KERROTTU KIITOS.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ohitettu kirjoitti:

jostyö eläkekertymä on katkastu tyon muuttuessa 1994 ja laskettu kertymä henkilön iän ja muiden laskutapojen mukaan enimmäismäärä vähennetty ja edelleen kertymä katkastu vuodesta 2004 ja jälleen vähennetty kertymää vaikkakin työstä kertynyt pienoinen summa mutta oli myönnetty työeläkelisä ajalla olin ollut työttömänä ja kouluttautunut ansiosidonnaisella niin kymmmenen vuoden kertymästä ei jäänyt juuri mitää .onneksi olen töissä vuodesta2004 tähän päivään joka pelastaa tilanteen.Kysymys kuuluukin vaikka työhistoriaa on 40 vuotta.niin miten vähennyksiä vähennysten päälle. On myönnetty lisä mutta lopussa siepattu pois.OLEN SYNTYNYT 1951.OSAISIKO TYÖELÄKETIETÄJÄ KERTOA MITEN NÄIN ON.kun kysyin asiasta kevalta sanoivat että on liikaa kertymää ja on vähennetty .kymmenen vuoden kertymä ilman lisää muutamia kymppejä todellisuudessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu