Isänmaan ihminen, lue tämä! Tärkeää

Tiedoksennerakkaudella

"Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen" - Paasikivi

- toisen puolen maapallon tappelut eivät kuulu tänne pohjoiseen.
Ei ole meilä osaa ja arpaa emme tarvitse
- on täysin kestämätöntä ja sairasta , että nykyinen systeemi päästää maahamme ihan ketä vain , mistä vain ja millä asialla vain ja kuinka paljon vain: tulos: mukana rikollisia ihmisiä, taistelukoulutusta terroristeilta saaneita lahopäitä, ja monella valhedellut henkilöpaperit, kuten kempeleen raiskarilla (syntynyt MUKA 1.1.1998)

- suomalaisten sosiaaliturva on mitoitettu suomalaisten määrälle

- oikealla pakolaisella on oikean pakolaisen UNHCR:n status

- suurin osa turhapaikanhakijoista kuuluu alaluokkaan, kouluttamatonta, sivistymätöntä, jopa lukutaidotonta väkeä

- ei eurooppaa pelasta sosiaalielättien raju määrä kolmasista maista

- Suomeen tullut jo 1990-luvulla irakilaisia, somaleja ym valtavasti, joiden TYÖLLISYYSPROSENTTI ON NOIN 10-13% . (Kertoo työhaluista, ja ,kyvyistä!
-ASIOISTA KERROTTAVA AINA FAKTAT.

- jos haluattelukea älykästä ja faktatietoa näistä asioista, tutustukaa ihmeesssä. RIIKKA PURRAN ja ALAN SALEHZADEHIN blogeihin ja LUKEKAA ERITYISESTI UUSIMMAT PÄIVITYKSET SYYS,LOKA JA MARRASKUULTA! Varsinkin Riikka Purra kertoo täysin faktaa näiden iphonepakolaisten intresseistä, eli lukekaa varsinkin syyskuun tekstit!

Riikka Purra ihmettelee varsinkin ilman pelastusliivejä kuvassa olevaa naista ym. Todella faktaa ! Ei unelmia, ei idelogioita(jotka eivät toimi käytännössä koskaan jne) ei toiveajattelua, vaan reaalifaktaa, OIKEAA ELÄMÄÄ

11

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sirkkupulmunen

      Minäkin luin ja viisastuin. Ennen uskoin toiveisiin , mutta sitten hoksasin että sadut ovat alle 7-vuotiaille.

    • Yksiheiltäpuuttuu

      Irakissa lisäksi tapetaan koko ajan assyrian kristittyjä, mutta eipä näytä vihernaamasuvakkeja haittavaan.
      Ennen heitä oli 1500000 nyt vain 500000

      Musut siellä ei anna heille mitään arvoa, se kertoo musujen rasistisuudesta,

      MAAILMAN 10 julminta ja kristittyjä vihaavaa maata kun katsotaan niin niistä 8/10 on islamistimaita.
      - kun taas kristittyjen maissa kukaan ei vainoa musuja heidän uskomustensa takia. Ei kukaan.

      Asiasta löytyy tietoa kun googlaat vaikkka kritittyjen vainoista.

      -yli 80-% maailman uskontovainoista kohdituu kristittyihin.

      -esim. Egyptin koptikristittyjä tapetaan uskonsa takia päivittäin.

      "YKSI HEILTÄ PUUTTUU JA SEN MYÖTÄ KAIKKI"

      He eivät tunnusta Jumalan Poikaa, vaikka yksikään ei mene Isän luo kuin Pojan kautta.
      Yksi heiltä puuttuu ja sen myötä kaikki....

      Viimeisenä päivänä he sen uskovat. Tai kovast vihastaan päätellen taitavat aavistaa jo nyt.......

      Ruumiini he voivat tappaa mutta sieluani eivät koskaan saa.

    • Kiitos-Herralle

      Onneksi Herra on luvannut pitää omistaan huolen viimeiseen päivään saakka.

    • Sanokaamme-ei

      On tää sairasta, iraqin armeijan joku sotilaspamppu kävelee isohätämajoituksesta syyskuussa 2015 oulun poliisiaeman eteen haukkumaan ruokaa, lautasella on ohran jämät
      Kuulemma ei edes koirat syö, vain naisten ruokaa hän sanoi.

      MITÄ HELVETTIÄ TEKEE KEHITYSMAALAINEN RIISINIMIJÄ KYLMÄSSÄ POHJOLASSA LÄHELLÄ NAPAPIIRIÄ HAUKKUMASSA JUMALAN VILJAA?
      Ilmainen ylöspito, sairaanhoito jne.

      Vain saatanaapalvova tyyppi voi tehdä noin.

      Oikea vanhurskas ihminen ei koskaa tekisi noin, edes haukkuisi ruokaa ym.

      • Pollliisin.äitin.serkku

        Se oli Irakin armeijan yliluutnantti joukkueineen. Loput 300 eivät marssineet ruikuttamaan. Illan lopuksi Oulun Pollliisi kuskasi nämä ruikuttajasoltut Hiukkavaaran kasarmille, että ehtivät kello 21 iltapalalle. Oulun Pollliisit siis alkoivat matujen orjiksi ja palvelivat heitä ihan niinkuin Koraanissa käsketään. Luulisi Pollliiseja hävettävän, vaan eihän ne osaa sellaista...


    • Sirkku-palasokeri

      Suomes pitää enää kasassa oikeasti uskovien esirukoukset, ja pyydän että jatkatte ja määrä lisääntyisi.

      Muistakaa erityisesti talvisodassa satojen sotilaiden näkemä näky, taivaallienn näky ja silloin venäläiset jätti sen pahimman hyökkäyksen tekemättä.
      Kiitos Herralle.

    • Jajoutuinrajalle

      >>>jätti sen pahimman hyökkäyksen tekemättä<<<
      Lisäähän niitä vain olisi kuollut, jos olisivat jatkaneet -suomi olisi viimeiseen mieheen tapellut, olis vanälältäkin karpaasit loppuneet ja paukut, eihän tuo vallattu karjala niille ole mittään autuuta tuonut, muutakuin horsmaa hasvaa ja maatuskoja.

      kaatunutta pustöaitaa

      Vittujakos me muuten noita kehitysmaalaisia täälä paateroiraan, ei muutakuin rajantaakse ja joutuisaan ölynkyllästämät joutilaat.

      • Pikapalautus

        Eivät muuten norjalaiset saaneet pikapalautuksen saaneita rajan yli takaisin Venäjälle. Jäivät rajalle istumaan. Lopulta norjalaiset ottivat majoitukseen Norjan puolelle. Näin oli ainakin eilen tilanne.

        Näinköhän meidänkin pikapalautusten käy?


      • Riikka-purra

        Todella hyvä blogi. Kiitos vinkistä.


    • Viisaus

      Ihmiskunta elää täällä vain hetken, ihmisiä aletaan etsiä vielä jostain tyynenmeren viidakoista siitä alkaen kun sivistysvaltiossa keksii virheellisen rokotte, lääke tai biologinen sodankäynti keksintö, joka tuhoaa munasoluja ja siitöitä?
      Viimeiset aikuiset sitten ihmettelevät, miten ovat tänne tulleet?

      • Armostapelastetut

        Onneksi ihminen voi laittaa toivonsa Isän Poikaan, joka eli täällä maan päällä noin 30 vuotta kenellekään pahaa tekemättä, syntiä tekemättä ja pilkkaajien toimesta RISTIINNAULITTIIN. Kauhea kuolema siis.
        Mutta Hän elää ja uskomalla Häneen voit itsekin pelastua.

        (Sitten on noin 600 jKr elänyt saudiarabialainen mies, joka tuli rikkaaksi otettuaan rikkaan miehen lesken Khadijan vaimoksi ja pitäessään vaimon rahat. Sitten tulikin lisää useita naisia iältään 9-100v, tuli sotia ja tappeluita ja sodissa hän otti orjaksi ja raiskasi naisia. Jne jne.
        (Minulle hän on : EI KIITOS. )


        ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

        MINUN VALINTANI ON JEESUS, JUMALAN POIKA, JOKA ELI PUHTAAN ELÄMÄN JA KÄRSI RISTINKUOLEMAN, ETTÄ SINÄKIN VOIT PELASTUA! Sinun ei tarvitse hyvillä teoilla pelastua, vaan yksin armosta (ettei kukaan kerskaisi!)

        Muistakaamme myös, että jokainen Kristuksemme opetuslapsista kärsi raakan marttyrikuoleman!
        Ihan jokainen! Puhutaan, että Pietari oli myös ristiinnaulittu, mutta ylösalaisin ja joku nyljettiin ym kauheaa. Nykyisin Turkin alueella on mm. Apostoli Johanneksen hauta ja muistopaikka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      90
      5479
    2. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      55
      3637
    3. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      61
      2995
    4. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      46
      2201
    5. Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet

      🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.
      Ikävä
      61
      1976
    6. Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa

      Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.
      Maailman menoa
      296
      1866
    7. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      47
      1616
    8. Mitä meidän välillä

      Tulee tapahtumaan vai tuleeko mitään?
      Ikävä
      96
      1511
    9. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1397
    10. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      9
      1363
    Aihe