En todellakaan ole feministi, enkä miestenvihaaja. Kannatan tasa-arvoa, enkä katso naisten olevan miehiä parempia taikka päinvastoin. Silti täytyy todeta että pääni meinaa hajota aina välillä miesten takia.
Miehet... Miten he voivatkaan saada esille kaikki aggressioni, käytöksellään ja asenteellaan että 'heille kaikki on sallittua koska!'. Miehet saavat pettää koska heille siinä kyse on vain seksistä. (niinkuin ei naisille olisi) Miehet saavat nauttia pornosta. Miehet saavat pitää naista objektina. Hyvin paljon kyse on siis aiheesta seksi ja miesten suhtautumisesta kaikkeen seksuaaliseen. Miehet puhuvat tarpeistaan, ja unohtavat että meillä naisillakin on tarpeemme. Miehet valittavat kun nainen 'ei anna', vaikkeivat kuitenkaan huolisi ketä vain naista.
Miehet kuvittelevat että heillä on oikeus valita. He saavat päättää, heidän toiveillaan on merkitystä.
Toiseksi miehet pystyvät solidaarisuuteen vain toisia miehiä kohdatessaan. Naiset ovat aina 'kohteita' taikka jotain. Naisia kohtaan ei voi suhtautua luonnollisesti. Mies ei näe mitään hyötyä etsiä naisesta keskustelu tai juttukumppania. Nainen edustaa miehelle etenkin silmäniloa ja seksiä. Useissa liitoissakaana miehen ja naisen välinen kommunikointi ei oikein toimi. Onko kyse siitä että mies vai nainen ei osaa/pysty puhumaan, en tiedä, mutta itseni tuntien uskon ainakin monen naisen pystyvän tähän...
Miehen kanssa voi harvoin keskustella. Ja miestä EI saa arvostella. Silloin mies (varsinkin anonyyminä) haukkuu sinut pataluhaksi tai heittää koko jutun leikiksi. Mies ei mene itseensä (ehkä kyse on miehisestä ylpeydestä?)... Miehet, miehet, miehet. Niin hyviä monin tavoin, mutta seksuaalisella tasolla he eivät ainakaan halua jakaa 'ensimmäistä sijaansa' päätöksentekijöinä. Mikään ei auta, ei keskustelu miesten kanssa, kuin keskustelu miehistäkään.(mihin ironista kyllä, etenkin naiset ottavat kantaa puolustavaan sävyyn)
Tällä hetkellä olen siis todellakin turhautunut. (kukin kaiketi vuorollaan....) Joten halusin kirjoittaa ja ihmetellä että onko todellakin paras tapa hyväksyä, pelkästään niellä kiukkunsa, ja ajatella valoisasti?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Moi Älykäs Nainen.
Et ehkä ole tavannut älykkäitä miehiä? Heitäkin nimittäin löytyy ( usko tai älä). Heitä tapaa kuitenkin hyvin harvoin ravintoloissa tms. paikoissa.
Missäs näitä miehiä sitten tapaa? Ei tarttis olla mikään "nörtti", kun en itsekään ole, mut ei myöskään juoppo.
Sellaisia fiksuja miehiä löytyy:
-joskus työkavereista.
-yleensä vähän korkeammin koulutetuista.
-harrastuspaikoista (squash-hallit jne.)
-allekirjoittanut ehkä ( riippuu mitä vaadit).
-
Laitappa sähköpostiosoite niin tapaat taatusti erilaisen miehen kuin mitä kerroit. En ole juoppo enkä nörtti vaan tavallinen ajatteleva mies.
Miks kirjoitat "koko"- osastolla? Taidat olla aika sekaisin itsekin, että turha on kaikesta miehiä syyttää. Mahdatkohan edes etsiä oikeanlaista miestä? Vai oletko lievässä paniikissa? Juttele jonkun luotettavan ihmisen kanssa.
Miten olet nähnyt asian juuri väärinpäin? Siis näinhän homma menee. Jos mies pettää hän on sika. Jos nainen pettää, se on miehen vika sillä tämä on tylsä tai kiltti tms. Tai sitten nainen ei oikeastaan petä, hän vain "tutustuu seksuaalisuuteensa" tai "etsii naiseuttaan" tai "mies ei vaan saa syttymään". Jolloin siis naisella on oikeuskin käydä vieraissa.
Jos miehet kesällä katsovat vähän niukemmen pukeutunutta naista niin he ovat kuolaavia juntteja. Jos naiset katsovat hyväkroppaista miestä niin siinä ei ole mitään väärää sillä naisilla on oikeus silmänruokaan. Oma äijä kun ei ole vartaloltaan adonis. Oman miehen tulee silti pitää katseensa kurissa.
Jos miehet arvostelevat naisia vartalon perusteella he ovat tunteettomia ääliöitä. Naiset sen sijaan toitottavat joka paikassa miten miehellä pitää olla tiukka peppu, teräksinen sikspäkki-vatsa ja valtava mela. Siinä kuitenkaan ei ole mitään väärää sillä naisella on oikeus nauttia elämästään. Naisen anatomiaa lähemmin arvosteleva mies on heikko, säälittävä ja typerä. Sen sijaan nainen joka uskaltaa kaikuvasti kajauttaa että "koolla on väliä!!!!" on vahva ja moderni nainen joka tietää mitä haluaa.
Listahan on loputon. Ja mitä tasa-arvoon tulee niin sen suurena kannattajana tunnettu Golda Meir sen aikanaan muotoili kaikenkertovasti sanomalla että:"En ole varma ovatko naiset parempia kuin miehet mutta siitä olen varma että huonompia he eivät ole". Jos todella uskoo tasa-arvoon pitäisi kai olla varma kummastakin kohdasta. Mutta naisten tasa-arvoajattelu on mitä on. Joka paikassa huudetaan miten kaikki pitää jakaa tasan, etenkin työelämässä. Taitaa kuitenkin naisten mielissä tarkoittaa sitä että toimitusjohtajien paikat pitää jakaa tasan. Vakanssit venäläisessä hiilikaivoksessa eivät kuulu joukkoon "kaikki". Eli naisten "kaikki" tarkoittaa lähinnä "kaikki minkä me haluamme".
Mä rakastuin Sinuun heti, kun luin sun kirjotuksen!!!!!
Sä oot niin älykäs, et mua rupes huimaamaan...
Sä oot kaikkee...
Sä oot hyvä...
Ikuisesti sinun...
Naiset ovat "kohteita" heti siitä saakka kun mies ymmärtää kuinka monen lajikumppaninsa kanssa oikein joutuu loppujen lopuksi jakamaan naisensa.
Itse yritin joskus saada naisesta tärkeintä asiaa elämässäni, ja parasta ystävää, jotta koko touhussa olisi ollut jotain merkitystä...
Ei sitä vain jaksa ikuisuuksiin itseänsä rikkoa...
Olet kyllä aivan hukkunut kantaasi, kyllä miehet osaavat. Minun on pakko puhua vaimoni kanssa asioista, se ei toimi muuten. Pääaiheena meillä on yleensä seksi, koska vaimollani on niin paha endometrioosi, että emme voi rakastella hetken mielijohteesta, rakastelemme noin 5 kertaa vuodessa eikä mulla ole tullut mieleenkään pettää tai jättää häntä vain seksin takia.