Eläkeiästä

Mikä on totta ja mikä ei? Eläkeikää lähestyessä, minulle sanottiin Joensuun Kelassa, että työeläkkeelle voi päästä 63-vuotiaana ja vanhuuseläkkeelle vasta 65-vuotiaana. Kolmas eläkemuoto oli vakuuseläke, jonka avulla turvattiin ns. minimitoimeentulon taso ennen vanhuuseläkettä.
Nyt olen kuullut mediasta, että eläkeikää ollaan nostamassa 63 vuodesta 65 vuoteen. Valehdeltiinko minulle Joensuun Kelassa vai mikä on totta ja mikä valetta? Ei tällaiseen yhteiskuntaan voi luottaa, joka toimii mielivaltaisella tavalla, jos oikea eläkeikä olisikin voinut alkaa silloin, kun olin 63 vuotias. Tästä on läpinäkyvä rehellisyys ollut kaukana ja olisi aika puhua totta myös näistä asioista, etteivät väärät ihmiset joutuisi toisten kieroilujen vuoksi syytettyjen penkille. Lakien - jos minkä - kuuluisi olla totuuden mukaista oikeutta jakavaa oikeutta kaikille.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ikaantyvä kirjoitti:

Mikä on totta ja mikä ei? Eläkeikää lähestyessä, minulle sanottiin Joensuun Kelassa, että työeläkkeelle voi päästä 63-vuotiaana ja vanhuuseläkkeelle vasta 65-vuotiaana. Kolmas eläkemuoto oli vakuuseläke, jonka avulla turvattiin ns. minimitoimeentulon taso ennen vanhuuseläkettä.
Nyt olen kuullut mediasta, että eläkeikää ollaan nostamassa 63 vuodesta 65 vuoteen. Valehdeltiinko minulle Joensuun Kelassa vai mikä on totta ja mikä valetta? Ei tällaiseen yhteiskuntaan voi luottaa, joka toimii mielivaltaisella tavalla, jos oikea eläkeikä olisikin voinut alkaa silloin, kun olin 63 vuotias. Tästä on läpinäkyvä rehellisyys ollut kaukana ja olisi aika puhua totta myös näistä asioista, etteivät väärät ihmiset joutuisi toisten kieroilujen vuoksi syytettyjen penkille. Lakien - jos minkä - kuuluisi olla totuuden mukaista oikeutta jakavaa oikeutta kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu