Onko teillä millaisia eroja poikienne ja tyttöjenn

Ei se valitettavasti mummon tasapuolisesta rakkaudesta ole kiinni. Usein nainen määrää perheen tunnelmaston, ja miniä on läheisempi oman äitinsä kanssa kuin anopin. Nuoret perheet elää omaa usein hyvin kuormitettua elämäänsä, ei siinä ole edes aikaa miettiä, miten mummoja pitäisi miellyttää. Jos suhde lapsiin on muutenkin ollut etäinen tai riitaisa, ei se parane enää aikuisiällä. Voi olla että ura on mennyt lasten edelle ja eläkkeellä huomaakin tehneensä pahan virheen.

moniasyitä kirjoitti:

Ei se valitettavasti mummon tasapuolisesta rakkaudesta ole kiinni. Usein nainen määrää perheen tunnelmaston, ja miniä on läheisempi oman äitinsä kanssa kuin anopin. Nuoret perheet elää omaa usein hyvin kuormitettua elämäänsä, ei siinä ole edes aikaa miettiä, miten mummoja pitäisi miellyttää. Jos suhde lapsiin on muutenkin ollut etäinen tai riitaisa, ei se parane enää aikuisiällä. Voi olla että ura on mennyt lasten edelle ja eläkkeellä huomaakin tehneensä pahan virheen.

Eihän miniän luonnollinen kiintymys omaan äitiin, voi olla meille anopeille mikään ongelma. Omien tyttärien perheiden kanssa jaan kanssakäymisen, ihan samoin kuin poikani perheen kanssa. Usein myös asuinpaikkojen läheisyys voi säädellä tapaamisia, ilman sen kummempaa.
Eri asia on silloin, jos ei miniä hyväksy, tai ei tunne, tai pysty hyväksymään anoppiaan, myös päinvastoin, joka jotenkin kuultaa aloituksesta miniää kohtaan, onhan tarinoita laidasta laitaan varmaan. Voi olla pelkkää ajattelemattomuuttakin.
Tärkein on puolisoiden keskinäiset välit perheessään, anopit saa silloin elää omaa elämäänsä.
Jää arvailun varaan miksi on noin etäistä , mutta onni tyttären perheestähän suo onnea isovanhempana.

Ei se valitettavasti mummon tasapuolisesta rakkaudesta ole kiinni.

Hyvin kirjoitettu, koska minulla on kaksi tytärtä ja nyt ilmeni, että molempien kanssa olen mokannut, puhelin soitoillani? Heidän tuttaville ja humalassa.

Vanhempi suuttui minun puhelinsoittoni "mokan"(olihan se inhoittava) takia vuosia sitten, mutta piti sen verran yhteyttä, että "kurppasi " minun säästöni velkoihinsa lisäksi, että oli jo saanut isänsä tädin perinnön ja minun veljeni kuolinpesän osuuden itselleen.

Nyt nuoremman lapseni kanssa mokasin, koska siellä lapsenlapseni koulussa oli tullut jotain ongelmia (tiesin ne tarkkaan) yhdestä poissaolosta, ja toinen heistä oli kertonut, että hän kärsii, kun äiti juo? Siitähän "helvetti alkoi"!

Minä keksin "kännipäissäni" (hieman juovuksissa), että soitampa Rehtorille ja kerron, kuinka olen saatavilla aina tarvittaessa 5 min varoitusajalla. Lapseni sai viesti "Vilmaan", että mummi on soittanut! Nyt ei ole puhuttu, koska löin luurin korvaan, kun siitä minulle mainittiin.

Vaan mitäpä koulun rehtori? Ylhäisyys, jota häirittiin ja vielä asialla joka koski lapseni perhettä, jossa olen ollut tuhansia tunteja (9-vuotta)läsnä aina, kun apua on tarvittu?

"Hän ei keskustele isovanhempien kanssa mistään näistä asioista"?

Kuitenkin on koulussa ilmoitus, että on lasten ja isovanhempien ilta tulossa??

Ompa teillä valinnanvaraa, pojan perhe, tyttärenperhe, anoppi, miniä, ym. Minulla yksi tytär joka avoliitossa, en siis ole anoppi virallisesti,
enkä pidä itseäni anoppina. Tyttärellä ei ole lapsia, joten en ole mummo, enkä pidä itseäni mummona, olen vanha nainen tai rouva.
Kun ei ole lapsenlapsia, ei ole siinämielessä kanssakäymistä tyttären kanssa. Hän ei tarvitse minua oikeastaan ollenkaan, muuta kun hyvänhyvyyttään. Hän on iloinen että olen toimelias omassa elämässäni, enkä kaipaa apuja. Hänen koiriaan joskus hoidan.
Onhan se kiva kuitenkin että pääsen helpommalla, olenhan tyttären hoitanut yksin. Hänen isänsä on kuollut hyvin nuorena. Meillä on niin monenlaista tarinaa kun on kertojaakin.

Himmelsauge

Kunnioitan sinua, että ET ole tyttäresi perheeseen tunkeutunut muuta, kuin hyvää hyvyyttäsi koiria hoitamaan.

Minun tyttäreni on myös avoliitossa ja heillä on kaksi lasta, mutta koskaan kutsumatta en mene sinne. Pyynnöstä joskus kuskailen lapsenlapsia ja silitän pyykkejä, mutta heti, kun vanhemmat tulee kotiin, niin minä häivyn.

Koskaan en ole heillä Jouluna, tai lasten merkkipäivinä, koska miehen vanhemmat ovat minulle vieraat. Toki olemme tavanneet useinkin, mutta jotenkin tunnen, että en ole heidän veroisensa. Olen kai jo erakoitunut?

Oma anoppisuhde on opettanut minua hyvin paljon. Jokaiselta live-elämässä tapaamaltani tai elämääni kuuluneelta ihmiseltä olen oppinut jotain.
Lasten perheille on myös annettava rauhaa. On kuultava herkällä korvalla toivomukset, se on lapsiperheiden arkielämän pyörityksessä tarpeen.