Tarkkana Elisan liittymien päivityksen kanssa!

M52v_

Nykyisen Elisan, entisen Saunalahden ja NIC tietoverkkojen asiakkaana vuodesta 1999 olen pääasiassa ollut tyytyväinen, etenkin yhteyden varmuuteen ja hallintasivuihin. Mutta nyt päivitin liittymiäni asiakaspalvelun kautta, enkä hallintasivuilla.... en olisi uskonut että onnistuivat kusettamaan. Tarina ihan varoituksena muille, ja myös minulle muistutuksena miksi kaikki pitää tehdä itsepalveluna netissä eikä ikinä asiakaspalvelun veijareiden kanssa.

Alkutilanne: kohta kaksi vuotta ollut tuplalaajakaista 10M 3G. Sinänsä ihan tyytyväinen pakettiin, mutta nopeampi ADSL kiinnosti kun lopultakin meidän osoitteeseen oli 10M lisäksi saatavilla 20M.

Itsepalveluna netissä nopeuden nosto ei onnistu, siispä yhteys asiakaspalveluun. "Ymmärrän, että pakettini on määräaikainen, mutta sopiiko päivitys 20M 3G:ksi, siinähän on isompi kk-maksukin?". Vastaus, että 3G tuplalaajakaistaa ei enää myydä, mutta nopeuden nosto kyllä onnistuu 20M 4G:ksi. Mitä asiakaspalvelu jätti kertomatta, oli että 24kk määräaika alkaa juosta taas alusta, kysymys ei siis ollut vanhan paketin päivittämisestä, vaan uudesta sopimuksesta.

Toki halusinkin nopeutta nostaa, ja siinä mielessä lopputulos oli toivottu eikä ole mitään syytä vaihtaa ISP:tä joten tuo 24kk ei ole ongelma. Lähinnä ketuttaa, kun joku aspa-veijari onnistui naruttamaan vaikka tarkasti mielestäni olin ostamassa pelkästään nopeampaa ADSL:ää _vanhaan_ sopimukseen.

Caveat emptor, sanotaan, ja hyvä pitää mielessä jos on yhteydessä asiakaspalveluun. Mitä ei netissä pysty itsepalveluna hoitamaan, ei ikinä kannata tehdä ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun puhelimella, chatissa tai myymälässä. Koskee puhelinfirmojen lisäksi muitakin toimialoja.

3

257

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei M52v! Ikävä kuulla, että asiakaspalvelutilanne on ollut epäselvä. Pahoittelen, ettei määräaikaisuuden jatkumisesta olla mainittu. Tässä tilanteessa sinulla on todennäköisesti ollut vanha sopimus, jonka päivittäminen on vaatinut koko sopimustyypin muutosta. Sen vuoksi määräaika on automaattisesti alkanut alusta.

      Mikäli haluat keskustella asiasta lisää, voit lähettää minulle yksityisviestin Palstalla: http://elisa.to/tiude

      Viestin lähettäminen vaatii rekisteröitymisen. Laita mukaan yhteystietosi ja lyhyt kuvaus tapahtuneesta. Voin sitten vielä tarkistaa asiakastietosi ja selvittää tapahtunutta.

      Tiia-Maria / Palstatiimi
      http://palsta.elisa.fi

      • M52v_

        "...todennäköisesti ollut vanha sopimus, jonka päivittäminen on vaatinut koko sopimustyypin muutosta. Sen vuoksi määräaika on automaattisesti alkanut alusta. " Tuossahan se tuli selvästi sanottua. Syystä (tai toisesta) asiaa ei todettu kun asiakaspalvelun kanssa tuota 10->20 ADSL muutosta järjestettiin. Ei tarpeen ottaa enää yhteyttä Elisaan tai tarkastella asiaa sen enempää, sillä tilanne on aivan selvä.

        Rahasta ei ole kysymys, hinnassa on niin vähän eroa per kk ja koko sopimuskaudella. Itselleni lähinnä olen vihainen, kun menin hoitamaan asian myyjän kanssa eikä itsepalveluna netissä, jolloin olisi ollut huomattavasti paremmat mahdollisuudet tutustua tarkasti ehtoihin.

        Minä viisikymppinen ekonomi, joka on ollut töissä tekemisissä suomalaisittain suurten yrityskauppojen sopimusten kanssa ja opiskeluajoista asti kaikenlaisten ulkomaalaisten myyjien kanssa - jouduin Elisan asiakapalvelun "geelitukan" vedättämäksi. No, parempi vapaa-ajalla eikä työssä.

        Nettiyhteyden toimintaan olen tosiaan tyytyväinen. Ja Elisan osakkeenomistajana kurssikehitykseen. Joten ehkä minulle on myös hyvä, että myyjät osaavat tyrkyttää ja unohtaa mainita asioita ;)


    • hyvää_päivänjatkoa

      Minä voin toimia motivaattorina: Täten irtisanoin liittymäni 4.12 ja ilmoitin syyksi kusettamisen puhelinpalveluissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      63
      779
    2. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      158
      764
    3. Ampuminen kylpylässä

      Onko vornasen timbe käynyt hiukan kylpemässä vai mikä tämä ampumatapaus on kylpylässä? Tuntuu aika villi meno olevan naa
      Naantali
      25
      760
    4. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      100
      730
    5. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      708
    6. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      677
    7. Kerro minulle totuus

      Minä haluan kuulla sen nyt. Kenen kanssa sinä olet nykyisin, ja miksi jätit minut? 🐒
      Ikävä
      193
      636
    8. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      22
      592
    9. Miten yrität

      Vielä saada kaivattusi?
      Ikävä
      61
      572
    10. VILLISIKALAUMA TULOSSA IISALMEEN

      Yle: Poliisi varoittaa Iisalmen keskustaa lähestyvästä villisika­laumasta Poliisi on pyytänyt Pohjois-Savossa Iisalmessa
      Iisalmi
      40
      539
    11. Hautakivien massapoisto aloitettu Härkökankaan vanhalla hautausmaalla kaikessa hiljaisuudessa!

      Suomussalmen seurakunnan kirkkoneuvosto on tehnyt historiansa surullisimman päätöksen hautojen haltuunotosta ja raivauks
      Suomussalmi
      35
      524
    12. On todella ikävää

      Todella ikävää, että asiat ovat menneet tällaisiksi. Tämä ei ollut missään vaiheessa tarkoitukseni. Olen tehnyt virheit
      Ikävä
      78
      470
    13. 39
      455
    14. Muutto auto hakee sut tänään!

      Tein sulle oman huoneen! mieheltä naiselle
      Ikävä
      57
      445
    15. sinulle....

      Olen ymmärtänyt, ettei minua haluta enää takaisin. Mitään pahaa en koskaan halunnut sinulle. Ikävä että kuvittelit niin.
      Ikävä
      75
      437
    16. Useita poliisiautoja kunnantalolla

      Maijojen kyydissä tuttuja naamoja ja nyt kannetaan arkistolaatikoita autoihin. Nyt se on alkanut. Pidätykset.
      Ähtäri
      9
      429
    17. Oletteko koskaan torjuneet kaivattuanne?

      Minä olen, kun en silloin tajunnut vielä ihastuneeni. Yritin paikata tapahtunutta, mutta ei onnistunut enää.
      Ikävä
      25
      427
    18. Jos näkisimme vielä joskus

      ... mihin veisit miut treffeille? 😊
      Ikävä
      70
      423
    19. Ottanet yhteyttä

      Facebookissa,jos on jotain asiaa.Miehelle! T.M-nainen.
      Ikävä
      54
      408
    20. Jos kaivattusi olisi

      Vieressäsi niin mitä tekisit?
      Ikävä
      40
      407
    Aihe