Jonkin verran on tälläkin foorumilla ollut luettavissa maahanmuutosta tullutta palautetta, joskin on vahvasti epäiltävissä ettei asioista vastaavat tahot ole niitä huomioineen vähimmässäkään määrin.
Tänään voi Joensuussa omia mielipiteitään käydä esittämässä myös järjestettävässä avoimessa yleisötilaisuudessa, vaikka rohkenen väittää niiden vaikutuksen olevan täsmälleen yhtä tehokas kuin tällä keskustelupalstalla olleet kirjoitukset.
Maahanmuuttoon liittyvistä asioista on jo ennalta sovittu, eikä kansalaisten mielipiteillä niihin pystytä vaikuttamaan, mutta ikään kuin näytteeksi avoimuudesta ja paikallisten ihmisten kuulemisesta päätöksenteossa on tälläisiäkin tilaisuuksia järjestettävä.
Maahanmuutosta avoin yleisötilaisuus.
Tänään keskustellaan maahanmuuttajista ja kotouttamisesta Joensuussa. Kaupunginvaltuuston järjestämän kaikille avoimen illan päätarkoituksena on keskustella Joensuun kaupungin maahanmuuttajatyöstä ja –politiikasta sekä kuulla joensuulaisten mielipiteitä asiasta. Alustukset kuullaan kaupunginsihteeri Jari Horttanaiselta ja Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen Ville Elonheimolta. Tilaisuus järjestetään Tiedepuistolla.
Joensuun kaupunginvaltuusto järjestää kaikille avoimen keskustelutilaisuuden, jonka aiheena ovat maahanmuuttajat ja kotouttaminen Joensuussa. Keskustelutilaisuus järjestetään maanantaina 30.11. kello 18 Joensuun Tiedepuiston Louhela-salissa (Länsikatu 15).
Tilaisuuden alussa kuullaan kaksi teemaan johdattavaa lyhyttä alustusta. Toisen puheenvuoron pitää Joensuun kaupunginsihteeri Jari Horttanainen ja toisen Pohjois-Karjalan sosiaaliturvayhdistyksen monikulttuurisen järjestötoiminnan kehittäjä Ville Elonheimo. Illan päätarkoituksena on keskustella Joensuun kaupungin maahanmuuttajatyöstä ja –politiikasta sekä kuulla joensuulaisten mielipiteitä asiasta.
Keskustelutilaisuuden puheenjohtajana toimii kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Merja Mäkisalo-Ropponen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Keskustelutilaisuutta voi seurata myös yhteisöpalvelu Twitterissä tunnisteella #jnsvaltuusto.
http://www.radiorex.fi/paikallisuuti.../:newsid/50181

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.