Isot on tehtaiden varastot koska tulee kaksi kuukautta täyteen agressiivisessa päivittäisessä mainostamisessa, 50-80% huimine alennuksineen. Mistähän hinnasta alennukset lasketaan.
KymenSanomat ja Ankkuri koska vihellätte poikki kyseenalaisen markkinoin mainokset?
Kilpailu ja Kuluttajavirasto
Kuluttaja-asiamiehen yhdessä Kaupan liiton kanssa laatimassa linjauksessa Hintailmaisut markkinointikeinona on linjattu, että loppuunmyynti saa kestää enintään kaksi kuukautta.
Loppuunmyynnin tarkoituksena on nimenomaan päästä eroon olemassa olevasta tietystä tavaravarastosta tai tuote-erästä. Siksi loppuunmyynnin kohteena olevaa varastoa ei saa täydentää loppuunmyynnin aikana eikä enää sen jälkeen, kun päätös loppuunmyynnistä on tehty.Kuluttajansuojalain 2 luvun 6 §:n mukaan harhaanjohtavien tietojen antaminen on kielletty markkinoinnissa ja asiakassuhteessa.
Kuluttajat odottavat loppuunmyynneiltä erityisen halpoja hintoja. Kyseessä mielletään olevan poikkeuksellinen tilaisuus, jonka hyödyntämiselle on rajattu aika.
Määrittelemätön ajallinen kesto johtaa myös siihen, että loppuunmyynti myyntimenettelynä muodostuu myymälän tavanomaiseksi toiminnaksi. Loppuunmyynnin pitkäaikainen mainostaminen on näin ollen kuluttajien kannalta harhaanjohtavaa.

Vastaukset 14
Vanhimmat
Aika korutonta kerrontaa sohvan valmistuksesta ja myynnistä
http://www.finder.fi/Huonekaluvalmistusta/VANTAA/Suomen+S%E4nkytukku+Vantaa/Yhteystiedot/2506048
Vastuuhenkilöt
Toimipaikan ylin johto
toimitusjohtaja Harri Toivainen
Lähde: Fonecta-konserni
Hallituksen jäsenet Kaupparekisterissä
Varajäsen:
Keskinen-Toivainen Marita Hannele
Varsinainen jäsen:
Toivainen Harri Jukka
HIEMAN HISTORIAA
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/03/18/soffaparonin-tyhjennysmyynti-kasikirjoitus
Kotimaisia sohvia halvalla, oli Suomi-Soffan keskeinen lupaus. Ja kauppa kävi.
Soffa henkilöityi omistajapariskuntaan Harri Toivaiseen ja Marita Keskinen-Toivaiseen, joiden miljoonatulot herättivät huomiota vuonna 2009.
Sitten rysähti. Ensin meni konkurssiin Suomi-Soffan myymäläketju ja sitten tehdas. Jäljelle jäivät miljoonavelat.
Kevätkesällä 2011 Suomi-Soffa meni konkurssiin.
Konkursseista jäi yli 30 miljoonan euron saatavat. Velkojia on lähes 300. Niiden joukossa on Soffan vuokranantajia, alihankkijoita, kuljetusalan yrittäjiä, kuluttajia ja mediayhtiöitä. Verovelkaa Soffalta jäi yli neljä ja puoli miljoonaa, ja maksamattomia työeläkevakuutusmaksuja noin puolitoista miljoonaa euroa.
Lisäksi Kainuun suurelta työllistäjältä jäi työntekijöiden palkat maksamatta. Suomi-Soffan tehtaan ja myymäläketjun työntekijöiden palkkasaatavia maksettiin valtion varoista yli 1 200 000 euroa.
LISÄÄ LAINATTUNA
Tämän maaliskuun alussa Sänkytukku ilmoitti muuttavansa Suomi-Soffan vanhaan tehdaskiinteistöön Kajaanissa. Helmikuun lopulla sisään oli jo tuotu sänkyjä ja patjoja.
Sänkytukun mainokset toistavat samaa kaavaa: ensin on avajaiset, sitten hullu tyhjennys, sitten loppurysäys ja viimein lopputyhjennys.
Mainonnassa on jotain tuttua. Vuonna 2009 Markkinaoikeus kielsi Suomi-Soffaa mainostamasta jatkuvaa alennusmyyntiä. Kieltoa tehostettiin 100 000 euron uhkasakolla.
Tv-uutiset 22.12.2009:
”Markkinaoikeus on puuttunut Suomi-Soffan ja Maskun ylipitkiin alennusmyynteihin.”
Sehän on sitä SUOMI SOFFAN perskojen myyntiä, mikä kippasi tässä taannoin. Niitä huonekaluja kierrän kaukaa. Olen hommannut sitävarten kusikompassin etten vain sinnesuuntaan edes virtsaa.
Kymen Sanomien laatulupaus
Kymen Sanomat haluaa yllättää lukijansa positiivisesti joka päivä. Lehti kertoo nopeasti ja luotettavasti Etelä-Kymenlaakson tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset. Se osallistuu yhteiskunnassa käytävään keskusteluun ja tarjoaa paikan erilaisten näkemysten esittämiseen. Kymen Sanomat on ihmisen puolella.
PS. Kyllä Te yllätätte, tänäänkin etusivun mainos ,50-80% Kymen Sanomat on kuluttajan puolella, kertoo kuukausikaupalla etusivulla mistä saa sohvan halvalla ja ilmeisesti laatutavaraa.
soffa & suomen sänkytukku mainostaa taas tänään 26. helmikuuta 2016 loppuunmyyntiä Kymen Sanomien koko etusivulla. Jonkinlainen pop up -puoti kuulemma suljetaan...nyt...
Rikkooko Kymensanomat ja soffa & suomen sänkytukku yhdessä Kuluttaja-asiamiehen yhdessä Kaupan liiton kanssa laatimaa linjausta?
Pelkkä linjaus ei kiinnosta ketään. Raha ratkaisee. Suomi soffassa oli muuten muutama ihan laadukaskin tuote.2352523
kauhean pitkät löpinät....
Oko laatu hyvää vai huonoa?
Välttävää.
Toiviaiset yrittää kovasti, korutonta kertomaa, lainaus;
Soffaparonin tyhjennysmyynti
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/03/18/soffaparonin-tyhjennysmyynti-kasikirjoitus
Mainonnassa on jotain tuttua. Vuonna 2009 Markkinaoikeus kielsi Suomi-Soffaa mainostamasta jatkuvaa alennusmyyntiä. Kieltoa tehostettiin 100 000 euron uhkasakolla.
Kevätkesällä 2011 Suomi-Soffa meni konkurssiin.
Konkursseista jäi yli 30 miljoonan euron saatavat. Velkojia on lähes 300. Niiden joukossa on Soffan vuokranantajia, alihankkijoita, kuljetusalan yrittäjiä, kuluttajia ja mediayhtiöitä. Verovelkaa Soffalta jäi yli neljä ja puoli miljoonaa, ja maksamattomia työeläkevakuutusmaksuja noin puolitoista miljoonaa euroa.
Lisäksi Kainuun suurelta työllistäjältä jäi työntekijöiden palkat maksamatta. Suomi-Soffan tehtaan ja myymäläketjun työntekijöiden palkkasaatavia maksettiin valtion varoista yli 1 200 000 euroa.
Pian Suomi-Soffan konkurssin jälkeen lehdissä alkoi näkyä tutunoloisia mainoksia. Harri Toivainen oli palannut kehiin uuden yrityksen kanssa.
Kovin hyvin ei tunnu menevän koko mikkeliläisvetoisella Kaakon Viestinnälläkään. Juuri alkavien yt-neuvottelujen tavoite on peräti 2,5 milj. euron vuosisäästöt. Ihmekös tuo: pelkästään Kymen Sanomien, Kouvolan Sanomien ja Etelä-Saimaan paperilehtien levikkikato yhteensä oli vuosina 2009-2015 peräti lähes 22 000 kpl eli yli 26 %. Ja laskukiitoa on Länsi-Savossakin.
Tällainen tapaus lainauksena toimintamallista jos riitaa syntyy;
Reklamaatio Suomen sänkytukku (Eurolla Oy)
http://huoneistoremontti.blogspot.fi/2014/03/suomen-sankytukku-eurolla-oy.html
Suomen sänkytukku oy reklamaatio (entinen Suomisoffa)
Tilatunkaltaiset sohvat saapuivat lopulta 22.5.2014, eli koko ostoprosessiin, tilauksesta oikeiden sohvien toimittamiseen meni vähän vajaa puoli vuotta.
Taitaa kyseinen EskoEpäilevä, KuluttajaAsiamies, etc olla yksi ja sama henkilö. Lisäksi kirjoittaa aivan väärää tietoa Suomi-Soffasta ja nykyisestä firmasta. Palkkoja ei jäänyt konkurssissa maksamatta, eikä bonuksiakaan. Lisäksi SSF:n taru loppui 2011, eikä siitä jäänyt mitään jäljelle. Nykyinen firma on aivan uusi, joka näyttää perustuvan kiertäviin pop up myymälöihin. Mahtaako kirjoittaja olla joku katkera SSF:n entinen työntejijä vai mikä häntä riivaa???
Itse ostan kaikki, myös sängyt etuasiakaskaupasta.
Konkkaan+pisti+taas+Toivaisen+Harri+firmansa.+Sukuvika.+Mutta+ei+huolta,+ahneus+jälleen+varmaan+ajaa+kohti+uusia+yrityksiä,+ihan+kuin+koko++Kajaanin+Toivaisten+suku+ois+rahakiimassaan+järjiltään.++Ja+näkyvät+olevankin.+Mutta+ratkaisu:+Seteliä+vaan+kuolleen+suuhun+sitten+kun+aika+jättää,+ehkäpä+saisi+jopa+ostettua+paremmat+fasiliteetit+sitten+"siellä+perillä"?+=)
Ja+aina+se+-50-80%+on+hyvä+mainita+sitten+matkan+päätteeksi+:D