Poliisia vastaan ylinopeutta, ei pysäyttänyt

Ajoin poliisia vastaan ylinopeutta, eikä poliisi vilauttanut vilkkuja, eikä lähtenyt perään. Onko mahdollista, että tutka ei ollut päällä, koska tämä tapahtui yöaikaan. Tapauksesta on jo muutama päivä, joten kai poliisi olisi soittanut mikäli kortti olisi tuossa tilanteessa lähtenyt. Vauhtia nimittäin oli niin paljon, että kortin voisi ottaa pois. Vai olisiko poliisi soittanut joka tapauksessa, vaikka ylinopeus ei olisi ollut niin suuri vai lähettääkö sakon postilaatikkoon.
6374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Saattoi olla kiire muualle. Sakkoa tuskin tulee postissa.

Äänestä

Ollut kiire lähimmälle ABC asemalle korruppiokahville.
Tuskin tulee seurauksia.

Äänestä

Toivottavasti korttisi lähtee niin opit ajamaan rajoitusten mukaan.

Äänestä

Tuttuni on poliisi, ja sanoi että poliisien moraali on löystynyt. Tehdään vain pakolliset toimet, eli juoppojen kuskaukset asemalle ja hälytystehtävät. Liikennevalvonta on aivan se ja sama. Ei saa poliisi palkkaa yhtään sen enempää, jos ylinopeuksia ajavien takia joutuu u-käännöksiä tekemään ja perään lähtemään. Vähemmällä käsien liikkeellä pääsee abc:lle kahville, hetkeksi huilaamaan ennen seuraavaa hälytystehtävää. Ei poliisi nykypäivänä itseään väsytä, jos ei aivan pakko ole. Nauravat korkeintaan silmänpalvojille. On sitten eri asia, jos niillä on erillinen tutkatehtävä, mutta sellaisia on nykyään erittäin harvoin. Juoppojen kuskauksesta ja tarkistustehtävistä se poliisin arki koostuu. Kasikytluku meni jo, sillon oli poliisit puskissa, mut ei enää.

Äänestä

Poliiseilla oli kiire selvittelemään vastaanottokeskuksen tappelua tai jotain raiskausta?

Äänestä

suomessa on niin paljon ylinopeuttaja ajavia autoilijoita ja idiootteja liikenteessä että ei voi vaan jokaista pysäyttää, niin sieltä pongailaan vaan ne pahimmat jotka ajaa esim keskustassa 40 alueellakin 60km/h lasissa piittaamatta muista.

jos pystyttäis pysäyttää joka ikinen ylinopeuttaja ajava tai idiootti ratin takana niin liikenteessähän ei olisi kohta edes autoja kun joko suurinosa menettänyt korttinsa tai saanut niin paljon sakkoja että ei oo varaa ajella autolla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


stressaantunut kirjoitti:

Ajoin poliisia vastaan ylinopeutta, eikä poliisi vilauttanut vilkkuja, eikä lähtenyt perään. Onko mahdollista, että tutka ei ollut päällä, koska tämä tapahtui yöaikaan. Tapauksesta on jo muutama päivä, joten kai poliisi olisi soittanut mikäli kortti olisi tuossa tilanteessa lähtenyt. Vauhtia nimittäin oli niin paljon, että kortin voisi ottaa pois. Vai olisiko poliisi soittanut joka tapauksessa, vaikka ylinopeus ei olisi ollut niin suuri vai lähettääkö sakon postilaatikkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu