lukematta kirjoitettua siinä, jatka

heinä kosketti hetkeäno.heräsin. ihmeekseni . aurinko katseli selin näkemääni. en aluksi erottanut piirteitä. vain hahmona oletin hänet. kutettli toistamiseen. siristin silmiä. herätys käpy. äänestä tiesin antin olevan asialla. valkean siuksiston. lyhyeksi leikatun. poika viikari aikana hulmuava vaalia verikkä. antti itse eävänä. hudan elämän historia on ollut pitkä. antin tukka on ollut nuoruudesta asti valkoisen seitin kaunis. antti, mistäs tiesit tulla vanhoille leikki paikkoille. hiekkalinnoja katso, tuolla aikoinaan tehtiin. antti katsoi joki vartta. tuolla oli parhaimmat nuoruuden aikamme. nousin istumaan. kuules. todella yllärin teit tästä päivästä. en ehkä ollut uskoa antin kertomusta. antti oli kertonut tunnin verran elämänsä historiaa. kunnes kohtalon sormi oli traakisesti koskettanut hänen elämää. antin ainut haaveensa oli tulla tuntemaan hänen äitinsä oli mennyt uusiin naimisiin. antti oli jo vanha poika. koskettava elämän muutos oli ovalla. joutuisiko menemään tuntemattomaan.

kaikilla kirjoitus virheillä. livenä. ei edes luettu. vain kirjoitettu. jatka sinä eiliseen katsomatta. ole silmät kuin kärpäsellä ja tartu siipeen.
6372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Antti rohkeasti ritarrin ottein tarttui ja vei tuulen ulvoen korvissa vei ja hän kuuli elämän tulevan.

Äänestä
  • tulevaan sokeasti tyhmät niin.Näinhän kerrottu meille on.Insinöörit laskee huorille eurot.Tunne on mikä pitää yllä.Antti vanhapoika ymmärtänyt on jotain mikä on monella saavuttamatta.

    Äänestä

  • hönö kirjoitti:

    tulevaan sokeasti tyhmät niin.Näinhän kerrottu meille on.Insinöörit laskee huorille eurot.Tunne on mikä pitää yllä.Antti vanhapoika ymmärtänyt on jotain mikä on monella saavuttamatta.

    Syntymiästä lähtien mitataan ja arvijoidaan.Kuolemaan se päättyy.Ei kuolemaa pisteillä.Ei ole pisteitä kuolemalle.ON VAIN SURU

    Äänestä

  • hönö kirjoitti:

    Syntymiästä lähtien mitataan ja arvijoidaan.Kuolemaan se päättyy.Ei kuolemaa pisteillä.Ei ole pisteitä kuolemalle.ON VAIN SURU

    hulda oli suruinen. kioskin edustalla makasi hänen ystävänsä. mausteet rinnuksilla. pitkä matka ja tässä todellisuus. kauniit kirjeet olivat tippuneet posti laatikkoon. puoli lupauksia oli annettu. kasanoova vain imi talous paperin lailla viiniä paikallisessa ravintolassa. maire oli loppujen lopuksi laittanut seurueen ulos. katujen kasvatti syleili asvalttia. porukalla vain kainalosta ylös ja lähdimme raahaamaa asuntoa kohti. onneksi matka oli lyhyt. muutama sata metriä. hönö välillä melkein kävi ihmisten ilmoilla. silmät näyttivät olevan auki. katse oli poissa olevan näköinen. ulko ovelta katsoin grillin mainos valoja hyvästellen. eteisen portaat tuottivat vaikeuksia. satakiloista oli vaikea sulloa ovi aukosta sisään. vastapäisestä ikkunasta näki lasten saksien tuotoksia. koristeet olivat kauniita. keinut tuulen voimasta odottivat huomisia keinujia. yö valtasi hiljaisuudellaan huoneiston.

    jatkakaa pliis.

    Äänestä

  • hulda kirjoitti:

    hönö heräs, söi mustaamakkaraa, sammus, lysähti kantajien päälle, uuuhhh, raskas taakka, satakiloa ehtaa läskiä oli kaatunut kantajiensa päälle, taakka painoi kumaraan...

    Äänestä

  • ehhe kirjoitti:

    -Sai olla viimeinen kerta,kun töppäilen läskinä.Hönö sadatteli seuraavana aamuna herätessään mustamakkaran jätökset rinnuksillaan.Kolmen kuukauden porkkana kuurin jälkeen kehtasi hönö nokkansa työntää ulos.-Ei ku menoks.tuumi Hönö ja painui paanalle;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hulda kirjoitti:

heinä kosketti hetkeäno.heräsin. ihmeekseni . aurinko katseli selin näkemääni. en aluksi erottanut piirteitä. vain hahmona oletin hänet. kutettli toistamiseen. siristin silmiä. herätys käpy. äänestä tiesin antin olevan asialla. valkean siuksiston. lyhyeksi leikatun. poika viikari aikana hulmuava vaalia verikkä. antti itse eävänä. hudan elämän historia on ollut pitkä. antin tukka on ollut nuoruudesta asti valkoisen seitin kaunis. antti, mistäs tiesit tulla vanhoille leikki paikkoille. hiekkalinnoja katso, tuolla aikoinaan tehtiin. antti katsoi joki vartta. tuolla oli parhaimmat nuoruuden aikamme. nousin istumaan. kuules. todella yllärin teit tästä päivästä. en ehkä ollut uskoa antin kertomusta. antti oli kertonut tunnin verran elämänsä historiaa. kunnes kohtalon sormi oli traakisesti koskettanut hänen elämää. antin ainut haaveensa oli tulla tuntemaan hänen äitinsä oli mennyt uusiin naimisiin. antti oli jo vanha poika. koskettava elämän muutos oli ovalla. joutuisiko menemään tuntemattomaan.

kaikilla kirjoitus virheillä. livenä. ei edes luettu. vain kirjoitettu. jatka sinä eiliseen katsomatta. ole silmät kuin kärpäsellä ja tartu siipeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu