lisää kauppoja

On se mukavaa kun Tippavaaraan tuleen Seppälä,Lidiä toivosin kovasti myös.
7233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Samaa mieltä. Lidl sais tulla kans ja äkkiä! Mikä siinä oikeen mättää, ettei Lidliä saada tähän kylään?

Äänestä
  • Lidiliä kannatan myös!

    Äänestä

Ei natsisiwaa hämeenkyröön missään tapauksessa. Lapin polttajat saatana!

Äänestä

Lidl tulee Tippavaaraan kun sen markkinapaikkatutkijat oivaltavat, miten hyvä sijainti on, miten Hämeenkyrö kasvaa ja kehittyy vuodesta toiseen, väkiluku lisääntyy. Hämeenkyrö on väkiluvultaan noussut jo sijaluvulle 94 ja samalla ohittanut kaupunkeja toisensa jälkeen. Ensi vuonna taas pari kaupunkia tulee väestöllä mitattuna selkä edellä vastaan.
Kaiken lisäksi Hämeenkyrön vaikutusalueella, asiointi - ja työssäkäyntialueella asuu yli 20. 000 asukasta!

Äänestä

Ei varmaan lidlin omistajat liity mitenkään lapinpolttajiksi, pysytään nyt asiassa. Ja Lidli tippavaaraan kiireesti.

Äänestä
  • Sakut oli tehokkaita, mitä ne sitten tekikin. Jos me jäätetään etiikka syrjään, niin harva kansakunta onnistuu tosta noin vain hävittämään kuusi milöjoonaa ihmistä ihan savuna ilmaan ja ihan kirjaimellisesti.

    Syyyttömiä nykysukupolvet ovat menneisyyden hirmutekoihin.

    Lidlin valikoimat ovat laajentuneet viime vuosina ja tulevana hämeeenkyröläiisenä toivon kauppaa sinnekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ikimuori kirjoitti:

On se mukavaa kun Tippavaaraan tuleen Seppälä,Lidiä toivosin kovasti myös.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu