Olen alkanut pelkäämään vaimoani. Tiedän, että hänen aiemmassa suhteessaan on ollut jonkinasteista väkivaltaa ja esineiden hajottamista tms. riitatilanteissa. Nyt hän on ollut pidemmän aikaa stressaantunut raha- ja työkuvioiden vuoksi. Suuttuu tyhjästä, huutaa, paiskoo tavaroita. Olen alkanut pelkäämään, että joku päivä minä olen nyrkin kohde seinän sijasta. Ei ole ketään kenelle puhua, koska liittoni vuoksi lähipiirini katkaisi välit. Ahdistaa niin paljon. Yritän olla mieliksi ja huomaamaton etten ärsyttäisi. Olen ihan hukassa tässä tilanteessa. Olen yrittänyt puhua ja varovasti ehdottaa että hakisimme vaikka yhdessä apua, mutta se vain pahensi tilannetta. Mitä ihmettä teen?!?
Pelkään että parisuhteestani tulee väkivaltainen
RunRunRun
13137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Pahalta vaikuttaa jos hän ei halua hakea apua ja siten muuttaa tapojaan. Ehdotitko avun hakemista hänen raivokohtauksen aikana vai rauhallisemmassa tilanteessa? Rauhallisessa tilanteessa voisit kertoa tuntemuksistasi ja peloistasi ja hän saattaisi olla vastaanottavaisempi. Näkeekö hän vikaa omassa toiminnassaan? Jos näkee niin mitä hän on tehnyt asian muuttamiseksi?
Oma kumppanini välillä heittelee tavaroita ja purkaa suuttumustaan minuun sanallisesti, mutta hän herää jos sanon, että nyt tämä menee pahoinpitelyn puolelle. Ihmisiä on erilaisia eikä tällainen herättäminen varmaankaan toimi vaimosi kanssa jos aiemmassakin suhteessa oli väkivaltaa, joten se ei ehkä ole ajatuksena yhtä vastenmielinen kuin omalle kumppanilleni.
Kenenkään ei tulisi pelätä kumppaniaan eikä sinunkaan tulisi hyväksyä pahoinpitelyä oli se fyysistä tai henkistä. Pidempään jatkuessaan tästä saattaa jäädä sinulle traumoja, masennusta, itsetunnon alenemista tms. Tuo alistuminen ja pienentyminen eli huomaamattomuus ja miellyttäminen voi jäädä päälle ja kadotat itsesi ja omat tarpeesi ja tunteesi, varsinkin jos sinulla ei ole suhteen ulkopuolella tukiverkostoa.
Sikäli mikäli ihmisiä noin yleensäkin tunnen niin jokaisella elämässään on jossain vaiheessa suuttumisia, ahdistusta, raivoa ja jonkinasteista raivokohtaustakin. Se on aivan normaalia se. Epänormaalia ja hälyttävää se on jos ei ikinä suutu ja aina on kylmän viileä myös tilanteissa, joissa niin ei pitäisi olla (psykopatia).
Niin kauan kuin suuttumiskohtaus kohdistuu esineisiin tai on vain suusanallista huutoa tai ovien, esineiden tms. paiskomista asia on viel suht koht ok. Siinä vaiheessa kun nyrkit alkavat heilumaan, ihmisiä aletaan heittelemään päin seiniä tms. tai vielä pahempaa, että puukot sun muut, niin pakene ja äkkiä!
Olen itse ollut perheväkivallan uhri ja voin sanoa, että jotkut ihmiset kykenevät hillitsemään itseään jatkossa mikäli tahtoa on, mutta se pelko on ja jää sinne takaraivoon ja kaiken aikaa pitää olla varpasillaan. Se on ja säilyy koko loppuelämän. Itse en kuitenkaan omassa parisuhteessa missään nimessä lähtisi luottamaan siihen, että fyysinen väkivalta jäisi siihen tai toinen muuttuisi vaan se on ehdottomasti kerrasta poikki.
Joskus minullakin on ollut naisia, joilla on ollut pinna ihmeen kireällä ja sitten tapahtuu jokin ihmeen suuri raivokohtaus (ei suoraan minuun kohdistuva). Ei siinä auta kuin jotenkin tyynnytellä sitä ihmistä ja itse olla mahdollisimman rauhallinen.
Henkinen väkivalta voi olla myös yhtä pahaa tai jopa pahempaa. Se on myös piilevämpää, koukuttavampaa ja hitaasti, mutta varmasti hyvin henkisesti tuhoavaa ja saa joskus ihmisen todella ovelasti ja julmasti itsemurhan partaalle (kokemusta on tästäkin) ja tai seuraa vuosien masennus, mikä taas aiheuttaa muita ongelmia.
Toisinaan jokin terapia voi auttaa, toisinaan ei. Toisinaan se jopa pahentaa tai sitten hyssytellään siellä kaikki asiat ja lakaistaan maton alle tai uhrista tehdään se sairas ja syyllinen( kuten minun tapauksessa)
Neuvoisin, että jos kerrankin sinua lyödään kunnolla, kuristetaan tai kuvioon astuu puukot sun muut niin heti poikki koko suhde, vaikka kuinka rakastaisit. Tiedän, se on vaikeata, mutta sen arvoista.
Minusta on hyvin huolestuttavaa, että alistut kumppanisi käytökseen. Oletteko aiemmin pystyneet keskustelemaan suhteestanne tai sen ongelmista? Olisi tärkeää, että pystyisit puhumaan tunteistasi suoraan. Ehkä olisi jopa hyvä mainita, että et anna anteeksi, jos riehuminen ja iskut kohdistuvat sinuun. Hänen toimintansa kuulostaa niin rajulta, että en ihmettele että sinua pelottaa. Minä loukkaantuisin jo tavaroiden rikkomisesta. Pitää osata kunnioittaa kotia ja toisen/yhteistä omaisuutta.
Onko kumppanisi aiemmin osannut purkaa stressiä ja riidellä rakentavasti? Ehkä olisi helpointa aloittaa kysymällä miten hän yleensä purkaa stressiä tai kiukkua? Jospa löytäisitte jonkun yhteisen tavan toimia, kun hänelle tulee tarve käyttäytyä noin. Ei joka tapauksessa kannata syyllistää. Ainakaan, jos haluat jatkaa yhdessä. Syyllistäminen on usein vain aiheuttaa toiselle ahdistusta, joka saattaa purkaantua totuttuna käytöksenä ja kehä on valmis.
Olin itse ennen pitkään väkivaltaisesssa suhteessa. Jos haluat jutella, niin voin antaa vaikka sähköpostin. Tsemppiä joka tapauksessa! :)
Voisit sanoa sille hirmujustiinalle kuinka sen kiukkuilu vaikuttaa sinuun. Että hän saa pian kiukkuilla ihan yksikseen jos ei typeryys lopu.
Kyllä aikuinen ihminen pitää kyetä osata hillitsemään itseään ja ottaa ympäristönsä huomioon. Onko sillä hormoonit sekaisin?
Ehdota laskemaan niin pitkälle numeroita että rauhottuu tai hokemaan mielessään jotain positiivisempaa mantraa. Tai yksinkertaisesti kertomaan sinulle mistä oikeasti kiikastaa ja onko se oikeasti kaiken riehumisen arvoista. Parantaako se äksyily stressiä tai raha-asioita? Nope.
Kyllä mäkin alan tonne mun mammalle kohta raivoamaan jos ei ala ryhdistäytymään. Saatanan patalaiska lahna.
Ala sinäkin lahnaksi. Ehkä siitä toisesta tulee sitten hauki.
Sellaisia ne lesbo- ja homosuhteet ovat. Paljon enemmän parisuhdeväkivaltaa kuin heterosuhteissa keskimäärin. Syy siihen on jokaisen itse pääteltävissä.
No, enpä usko. Ainakin mitä olen ympärilläni näkevinäni niin ainakin ne heteropariskunnat mätkivät toisiaan ja kamala kyttäys varsinkin heteroämmillä, että eihän vaan missään nimessä mies satu edes vilkaisemaan muita naisia saati sitten pettämään. Yöllä ravintolasta tullessa alkaa kamala mätkiminen, itkupotkuraivarit, mustiskohtaukset, esineet lentelee seinille yms. muuta mukavaa tai sitten ennen kuin menevät nukkumaan niin kamala huuto, läiskiminen tms. alkaa.
Sen sijaan seurustelukumppanina naiset ovat kyllä äärettömän vaikeita, hankalia, kiukkuisia, epävarmoja, hirveän ailahtelevia, hirveän nirsoja, teki sitten niin tai näin, aina väärinpäin. Joskus sitä vaan toivoisi, että olisi hetero tai vähintään bi, että saisi kumppanin, joka olisi henkisesti tasapainoinen, terveen itsevarma ja parisuhde olisi tasainen, pitkä ja kestävä. Todellisuudessa taas ailahtelevaisten ja nirsojen naisten tilalle astuisi väkivaltaiset, vaaralliset, kenties rikollismieliset miehet kera raiskauksien, tyrmäystippojen ja väkivallan. Huonolla tuurilla vielä sellainen äijä, joka ramppaisi vieraissa tai maksullisissa, se kun on niin yleistä. Tosin voihan niitä tyrmäystippoja naisetkin harrastaa toisiin naisiin, mutta vähemmässä määrin kuin mitä miehet ovat tekijöinä.
Provo..
Täällä samanlainen tilanne. Tyttöystävä muuttuu juurikin stressin alla todella pelottavaksi, ja on kyllä käynyt käsiksi minuun. Yritin kanssa tota ''ole näkymätön, ignooraa, älä anna yhtään huomiota'' taktiikkaa, ei toimi, tuntuu vaan provosoivan lisää. Tyttöystävä on paiskinut ovia ja tavaroita minua päin niin, että on jäänyt tosi ikäviä mustelmia. Muutama kuukausi sitten hän suuttui jostan aivan olemattomasta asiasta ja löi minulle verisen huulen, sekä mustan silmän.
Ootko puhunu sun tyttöystävän kanssa hänen aggressiivisuudestaan? Meillä se auttoi sen verran, että hän suostui hakemaan apua, sillä hän kyllä tiedostaa ongelmansa.
Tsemppiä! Vertaistukea on saatavilla!
Kai silti muistit tehdä rikosilmoituksen?
Oletteko miettiny miksi juuri lesboilla ja homoilla on mielenterveysongelmia paljon? Useilla huono äiti tai isäsuhde tai puuttuu kokonaan toinen. Usein hyväksikäyttötausta. Monesti myös on adoptoituja, se kertoo siitä että lapsi on hyvin pienenä haavoittunut.
Kun näette että sodat laajenevat eurooppaan, juutalaisia vainotaan, israel halutaan tuhota ja tulee maanjäristyksiä, tulvia, tauteja ja nälkää, venäjän hyökkäys tai miehitys suomessa.
Kun käteinen lopetataan ja jokaisen on otettava mikrosiru ihonsa alle, silloin tietäkää että jeesus on tulossa takaisin maanpäälle ja on tuomitseva kaikki tekojensa ja uskonsa mukaan.
20-40 vuotta antaisin tälle max aikaa. Sillä suurin osa profetioista on jo toteutunut,utta jumala on ollut kärsivällinen.
Ydinsotakin puhkeaa