PS sai vaatimuksensa läpi

Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) toteaa plokissaan, että hallintarekisterin kaatuminen oli perussuomalaisten linjan mukainen päätös.

– Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin. Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa. Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime eduskuntakaudella, Soini kirjoittaa.

Niin ikään talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) kiitteli ratkaisua aiemmin tänään.

– Arvopaperikeskusasetus on mielestäni tärkeä ja se on syytä tuoda nopeasti eduskunnan käsittelyyn. Mutta on erittäin hyvä, että hallintarekisteri irrotettiin lakihankkeesta, Turunen summasi.

PS vaati hankkeelle henkseleitä viime kaudella:

Perussuomalaiset on ollut hallintarekisteriä kohtaan jo pitkään erittäin kriittinen.

– Laki heikentäisi viranomaisten tietojen saamista, yleisöjulkisuutta ja näin ollen vähentäisi esitäytettyjen veroilmoitusten määrää, Turunen kommentoi hanketta marraskuun alussa.

– Aktiivinen katuminen vaikuttaa rötösherrojen paapomiselta. En voi sitä suositella, Soini puolestaan totesi marraskuussa.

Linja on ollut johdonmukainen. Viime vuoden syyskuussa Soini vaati silloiselta elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.), että tämä hautaisi hankkeen.

– Mikä tässä nykytilassa on sitten näin väärin, että se vaatii tällaista piilottamista? Tavalliset ihmiset joutuvat esittämään kaikki tulonsa, menonsa ja ajonsa – niin miten sitten suuret omistukset nauttisivat tällaisten hämärärekisterien suojaa? Arvoisa hallitus – tehkää yksi hyvä päätös vielä – haudatkaa tämä, Soini vetosi.

Vapaavuori tai silloinen valtionvarainministeri Antti Rinne (sd.) eivät hanketta tuolloin kuopanneet, joten perussuomalaiset hoitivat maahanpanon itse.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Urmas_Kala kirjoitti:

Puheenjohtaja Timo Soini (ps.) toteaa plokissaan, että hallintarekisterin kaatuminen oli perussuomalaisten linjan mukainen päätös.

– Hallintarekisteriä ei viedä eteenpäin. Päätös on oikea ja vastaa Perussuomalaisten linjaa. Tämä on ollut johdonmukainen kantamme jo viime eduskuntakaudella, Soini kirjoittaa.

Niin ikään talousvaliokunnan puheenjohtaja Kaj Turunen (ps.) kiitteli ratkaisua aiemmin tänään.

– Arvopaperikeskusasetus on mielestäni tärkeä ja se on syytä tuoda nopeasti eduskunnan käsittelyyn. Mutta on erittäin hyvä, että hallintarekisteri irrotettiin lakihankkeesta, Turunen summasi.

PS vaati hankkeelle henkseleitä viime kaudella:

Perussuomalaiset on ollut hallintarekisteriä kohtaan jo pitkään erittäin kriittinen.

– Laki heikentäisi viranomaisten tietojen saamista, yleisöjulkisuutta ja näin ollen vähentäisi esitäytettyjen veroilmoitusten määrää, Turunen kommentoi hanketta marraskuun alussa.

– Aktiivinen katuminen vaikuttaa rötösherrojen paapomiselta. En voi sitä suositella, Soini puolestaan totesi marraskuussa.

Linja on ollut johdonmukainen. Viime vuoden syyskuussa Soini vaati silloiselta elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.), että tämä hautaisi hankkeen.

– Mikä tässä nykytilassa on sitten näin väärin, että se vaatii tällaista piilottamista? Tavalliset ihmiset joutuvat esittämään kaikki tulonsa, menonsa ja ajonsa – niin miten sitten suuret omistukset nauttisivat tällaisten hämärärekisterien suojaa? Arvoisa hallitus – tehkää yksi hyvä päätös vielä – haudatkaa tämä, Soini vetosi.

Vapaavuori tai silloinen valtionvarainministeri Antti Rinne (sd.) eivät hanketta tuolloin kuopanneet, joten perussuomalaiset hoitivat maahanpanon itse.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu