Ihottumaa sisäilmasta?

kutittaa

Oman näkemykseni mukaan saan ihottumaa työpaikkani sisäilmasta. Tähän tulokseen olen tullut mm. sen takia, että ihottuma on kaksi kertaa lähtenyt pois, kun olen ollut sairaslomalla, tosi nopeasti häipynyt, noin neljässä päivässä. Ja palannut muutamassa päivässä, kun olen palannut töihin. Monilla muillakin työpaikalla on monenlaisia oireita, päänsärkyä, ihottumia jne.

Työterveyden lääkäri linjasi, että hän ei ole nähnyt ihottumaa, joka ei kortisonivoiteilla talttuisi, ja passitti minut takaisin samaan taloon. Niitä voiteita nyt sitten käytän, mutta ei tunnu talttuvan. Minulla on atooppinen iho ennestään, mutta ikinä ennen minulla ei ole ollut näin aggressiivista ja joka puolelle kehoa leviävää ihottumaa kuin tänä syksynä. Pahimmillaan ihoa alkoi pistellä, kun olin ollut töissä tunnin.

Työterveyden lääkäri sanoi, että home ei aiheuta ihottumia vaan lähinnä limakalvo-oireita hengitysteihin ja poskionteloihin. Professori Tuula Putus taas sanoo, että home voi aiheuttaa iho-oireita, mutta hän edustaa toista koulukuntaa kuin valtavirran lääketiede, joka ei millään suostu myöntämään, että homeet ja kemikaalit voisivat aiheuttaa muitakin oireita kuin näitä hengitystieoireita. Kysymys on varmaan siitä, että sitten julkinen sektori joutuisi pulaan, kun ihmiset hakisivat korvauksia ja sairaslomia.

Miten on, onko kenelläkään kokemuksia siitä, että sisäilman aiheuttaisi iho-oireita? Entä onko kukaan saanut ketään lääkäriä myöntämään sitä?

6

3642

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • LumiukkonaLuoksesPompin

      Sain kutiavat silmät homekämpästä. Antibioottivoide auttoi. Ei ikinä enää sieni-home altistukseen! Ulkoilmaan vaan ja sieniä keräämään! Abestikuidut on myös aikapommi ennen 1990 rakennetuissa taloissa. Kunhan ne asbestit irtoilee ja putkirempat tehdään niin ilma on sakeana asbestipölyä, ja pölykeuhkot sairastuu.

    • tietämättömyys.vituttaa

      Iho-oireet ja ihottumat on ihan tavallisia homeoireita ainakin itselläni. Iho kuivuu, hilseilee, kutisee, punoittaa, pistelee, pahimmillaan voi raapia ihonsa ihan verille, voi tulla erilaisia näppyjä ja läiskiä, ja monenlaisia iho-oireita ovat ihmiset raportoineet. Tietyt homelajit aiheuttavat niitä tavallista tyypillisemmin. Oireilu on myös jossain määrin yksilöllistä.

      "Työterveyden lääkäri sanoi, että home ei aiheuta ihottumia vaan lähinnä limakalvo-oireita hengitysteihin ja poskionteloihin."

      Se lääkäri on idiootti, anteeksi kouluttamaton.

      Kortisoni ei auta, ja se voi olla jopa vaarallista, hoitovirhe. Rosaceaan ja sieni-infektioihin ei saa käyttää kortisonia.

      http://keskustelu.suomi24.fi/t/2109068/homeoireet---melkein-kaikki
      https://biofacto.mycashflow.fi/news/12/100-homeoiretta

    • kutittaa

      Tämä työterveyden lääkäri sanoi itse kouluttaneensa kollegoita homeasioissa. Minun pitäisi kuulema vakuuttaa immuunipuolustukseni siitä, että ei ole mitään vaaraa. Eli siedätystä. Tuula Putuksen mukaan mikään ulkomainen tutkimus ei tue siedätysteoriaa.

      • juhygtfr

        Homeesta sairastavalle ei siedätyshoitoa.
        Ei se ole sama kuin muu allergia.

        Itselläni tuli homeesta hengitystie oireita (pahoja) ja kun menin työterveyslääkärille hän kirjoitti antibiotti kuurin ja tokaisi et tällä lähtee taudit.
        Lähti pikkuhiljaa kun olin sairaslomalla mutta tulipa samat oireet takaisin kun palasin töihin.

        Älä usko tuollaista lääkäriä vaan mene vaikka yksityiselle jos haluat parempaa diagnoosia. (toki sielläkin voi tietty olla niitä joilla ei tietoa homesairauksista).
        Jaksamista!


    • Toivova

      Mulla palaa iho niin kuin auringonpolttamaksi ongelmarakennuksissa. Ja ei ole mikään hetkellinen helotus, vaan pahassa tilanteessa iho "palaa" vaikka keskellä talvea niin, että monta päivää ovat paljaat ihoalueet sen näköisiä kuin olisin polttanut itseni kuumassa kesäauringossa. Lisäksi saan joistain kemikaaleista tunteen kuin työnnettäisiin pieniä neuloja kasvojen ja päänahan läpi. Ota oikeesti tosissaan vaikka lääkärit eivät ottaisi. Mulle puhkesi krooninen ihosairaus sairaassa rakennuksessa, sairaus siis todettu ihan lääkärin toimesta. Ja hän jopa uskoi aiheuttajan, vaikka eihän sitä mihinkään toki kirjata.

    • kutittaa

      Aloittaja tässä. Kiitos kommenteista.

      Luulen, että THL ja Kansanterveyslaitos ovat ne instituutiot, jotka linjaavat terveyskeskusten ja työterveysasemienkin kannanotot näihin homeasioihin. Ei esim. keskussairaalan ihopolin ihotautilääkäri suvainnut ottaa minkäänlaista kantaa siihen, voisivatko iho-oireeni johtua homeesta. Ei kuitenkaan ihan teilannut ajatusta.

      Yksityinen lääkäri myös sanoi, että homeesta tulee iho-oireita vain yleensä ihoalueille, jotka ovat saastuneen ilman kanssa kosketuksissa, ei siis vaatteiden alla olevalle iholle. Oli sitä mieltä, että ihottumani ei olisi hometaustaista. Kun kerroin vähän ihottuman käyttäytymisestä, mm. paranemisesta sairaslomalla, hän suostui sanomaan, että tiedekään ei tiedä kaikkea, varsinkaan immuunipuolustusasiasta.

      Tiede ei tosiaan tiedä kaikkea, mutta silti lääketieteen edustajat ovat aina niin varmoja sanomaan, että "ei aiheuta haittoja". Hyvänä esimerkkinä sikainfluenssarokotus, josta sairastui narkolepsiaan ihmisiä satakunta. Sitä ennen pidettiin "kovaksikeitettynä faktana", että rokotukset eivät aiheita autoimmuunisairauksia, totesi THL:n tutkija Noyheum. Näillä kovaksikeitetyillä faktoillaan lääkärit aina lyö epäilevää potilasta kuin uskovainen Raamatulla syntistä. Kunnes saadaan todistettua, että potilas oli oikeassa. Parikymmentä vuotta sitten homeoireilijat laitettiin psykiatrille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      80
      7665
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      129
      3059
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      153
      1894
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      71
      1718
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      131
      1569
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      172
      1502
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      132
      1212
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      80
      894
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      50
      834
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      53
      784
    Aihe