Heippa!
Sairastuin OCD:en noin kymmenisen vuotta sitten. Pakko-oireet liittyivät juurikin puhtauteen ja asioiden varmisteluun. Kävin tuolloin viikottain yli vuoden terapiassa erityisesti kognitiivisessä terapiassa. Oireet helpottuivat jo muutaman kuukauden kuluessa ja oikeestaan pikkuhiljaa aloin paranemaan. Virallisen "tuomion" saadessani olin erittäin invalidisoitunut oireideni kanssa. Kaksi vuotta sairastumisen jälkeen aloin olemaan jo lähes "terve". Nykyään minulla ei ole enää minkäänlaisia pakko-oireita tai ajatuksia. Aikaisemmin minua ei oikeastaan edes kiinnostanut OCD, halusin vaan jättää sen aivojeni sopukoihin ja unohtaa koko asian. Nyt iän karttuessa mielenkiintoni asiaa kohden on herännyt ja olen koittanut löytää tarinoita muista, jotka ovat parantuneet OCD:stä. Vieläkin kyllä sana parantuminen nostaa ihon kananlihalle, mitä jos sairastunkin uudestaan tähän, mutta toisaalta sen OCD:stä olen oppinut, että elämä todellakaan on hetkessä elämistä. Muistan vieläkin ne päivät kun tuijotin hellan levyjä ja räpytin silmiäni 100 kertaa, jonka jälkeen siirryin tuijottamaan kelloa, jonka jälkeen... Haluaisin siis kuulla muiden tarinoita, joille OCD on ns. taakse jäänyttä elämää.
Sairastuin OCD:en noin kymmenisen vuotta sitten. Pakko-oireet liittyivät juurikin puhtauteen ja asioiden varmisteluun. Kävin tuolloin viikottain yli vuoden terapiassa erityisesti kognitiivisessä terapiassa. Oireet helpottuivat jo muutaman kuukauden kuluessa ja oikeestaan pikkuhiljaa aloin paranemaan. Virallisen "tuomion" saadessani olin erittäin invalidisoitunut oireideni kanssa. Kaksi vuotta sairastumisen jälkeen aloin olemaan jo lähes "terve". Nykyään minulla ei ole enää minkäänlaisia pakko-oireita tai ajatuksia. Aikaisemmin minua ei oikeastaan edes kiinnostanut OCD, halusin vaan jättää sen aivojeni sopukoihin ja unohtaa koko asian. Nyt iän karttuessa mielenkiintoni asiaa kohden on herännyt ja olen koittanut löytää tarinoita muista, jotka ovat parantuneet OCD:stä. Vieläkin kyllä sana parantuminen nostaa ihon kananlihalle, mitä jos sairastunkin uudestaan tähän, mutta toisaalta sen OCD:stä olen oppinut, että elämä todellakaan on hetkessä elämistä. Muistan vieläkin ne päivät kun tuijotin hellan levyjä ja räpytin silmiäni 100 kertaa, jonka jälkeen siirryin tuijottamaan kelloa, jonka jälkeen... Haluaisin siis kuulla muiden tarinoita, joille OCD on ns. taakse jäänyttä elämää.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse olen parantunut pakkorituaaleista ja joistakin peloista. Pakotin itseni vaan toistamasta tiettyjä rituaaleja ja pikkuhiljaa se tarve loppui. Ennen pelkäsin, että läheiseni kuolee jos en tee asioita tietyllä tavalla. Läheinen kuitenkin kuoli luonnollisesti. Sen avulla pääsin siitä pelosta eroon, koska kaikki kuolee kuitenkin joskus.
Ahdistavista pakkoajatuksista en ole päässyt eroon. Voin ajatella mitä iljettävimpiä asioita ja sitten ne alkavat ahdistaa. Olen oppinut hieman hillitsemään niitä, antamalla ajatusten vaan mennä, etten jää niitä märehtimään. Joskus on tosi hyviä päiviä, ettei ikäviä ajatuksia ole ollenkaan.
Minulle on tulossa uudelleen puhjenneesta OCD:sta 2 vuotta täyteen tässä kuussa.
Alkuillasta olin välttänyt jo paljon rituaaleja, ja tuntui kun olin voitolla.
Nyt taas olo on masentunut, kun se pääsi iskemään "nurkan takaa".
Olen kuitenkin ottanut tavoitteeksi päästä tästä eroon, sillä olen päässyt ennenkin. Mielellään siten että sen kuolinpäivä on sen syntymäpäivänä. Tai edes samassa kuussa.
On helpottavaa kuulla, että siitä voi päästä eroon.
Pahinta on jos se pääsee liian pitkälle. Sille ei saa antaa pikkusormeakaan.
Kuinka sinä siitä paranit?
Ajattelepa kuinka julman tuomion ne langettavat ohjelmassa "OCD-camp (löytyy YouTubesta.)" Ne ovat asenteella että OCD-ei parannu koskaan, vaan sitä voi vain enemmän tai vähemmän kotrolloida.
Täytyisi reformoida myös tämä neuroosienhoito totaalisesti siten, että keskitytään potilaiden parantamiseen, eikä mielureiden massien täyttämiseen.
Täytyy ymmärtää jotta pakkoneuroosia on niin monenlaista, Joillakin lievänä ja toisilla taasen todella pahana.
Suomessa on tehty ainakin yhdelle jopa leikkaus ocd:n takia.
Täytyy vaan miettiä, että oliko kaiken väärti. Pahoin pelkään ettei...
Mistä tiedät? Oliko tuttu? Mitä hänelle kuuluu nykyään?
Kuinka pakkoneuroosista parannutaan?
Tietoa otetaan ilomielin vastaan?
-kiitos
Joo no yksi keino, että ajattelet tekeekö muutkin näin, toimiiko muut tässä asiassa näin vai pitääkö minun olla tekemättä, koska se on liioittelua. Eihän muutkaan tee näin. Se on vaikeaa ja riippuu paljon pakkotoimista, pitäisi osata olla välittämättä ikäänkuin!
Itselläni helpottanut kun oireilun on tunnistanut ja tavallaan hyväksynyt (=tiedostanut itsessään kyseisen taipumuksen tapana reagoida stressiin/ ahdistukseen). Esim mitä enemmän stressaan, sitä useammin tuntuu että pitää pestä käsiä jne. Itselläni ollut tosin aika lievää, mutta silti tuntui aina tyhmältä, kun jotain juttua oli pakko toistaa vaikka tiesi miten älytöntä se oli. Jotkut jutut olleet ohimeneviä ja loppuneet itsestään, osa tahdonvoimalla. Myös terapiasta ollut apua mulle.