autismi johtaa yksinäisyyteen

Voinko ilman syyllisyyden tunnetta lopettaa soittamasta läheisille ja tuttaville, jotka eivät minulle ollenkaan vastaa tai eivät vastaa asiallisesti tai lyövät luuria korvaan ?
Vai pitääkö minun vain kärsivällisesti yrittää ?
Kuinka kauan pitää yrittää???

Osaatko kertoa syytä, miksi he toimivat sinua kohtaan noin? Ei noin saisi toimia ketään kohtaan.

Siis onko sinun joku läheisesi kiusannut sinua ja myöntänytkin sen sinulle? Jos ei ole aivan lähiomaisista kyse, niin voisitko olla ottamatta heihin yhteyttä enää, jos he vain haluavat kiusata sinua? Jos on kyse lähiomaisista, tuntuu aika sairaalta heidän toimintamallinsa. Sinä tuossa et ole paha vaan he. - Haluatko kertoa, kuinka he ovat sinua kiusanneet? Mitä he tahtovat kiusaamisellaan saada aikaan mielestäsi?

Jos haluat jutella puhelimessa tästä asiasta, niin ainakin tuolta

http://aspergerinfo.foorumi.eu/viewtopic.php?f=106&t=552

löytyy puhelinnumero, johon voi vaikka jättää viestiä.

Siellä on myös muutama ketju otsikolla "syrjintä", johon voi kirjoittaa anonyymina mieltä painavista asioista halutessaan.

Hyvä, että kirjoitit ja kerroit kuinka sinua on kohdeltu, eli väärin.

Mutta jonkun pitäisi puhua aloittajalle, muuten hän ei varmaan kirjoita mitään :)

istun hiljaa ja odottelen että joku puhuu minulle ja sitten tokaisen että "joo" :D

Minä olen pikkuhiljaa saanut laajennetuksi sanavarastoani eli tuon klassisen "joon" rinnalle olen ottanut käyttöön myös muutaman muun kätevän ilmaisun jos jotain pitää jollekin vastata, kuten "aijaa", "voi kun kiva" tai "oho". :)

Minä olen hyvin monisanainen, mutta tykkään kuvaamannekaltaisista vähäsanaisista puhujista jollain tapaa ja koen, että minulla olisi heistä paljon opittavaa, kun minun pääni pursuaa sanoja. Mutta välillä tulen väärinymmärretyksi, jos sanon vaikka jollekin vähänpuheiselle, että minulle kuulostaa mukavalle ja hauskalle, kun vastaat kaikkeen mitä sanon "joo". Valitettavasti vähäpuheiset tuolloin joskus arvelevat minun vähättelevän heitä, eikä minulla sitten lukemattomista sanoistani huolimatta ole keinoa ilmaista heille, että en koe niin, vaan se on minusta oikeasti mukavaa, varmaan vähän niinkuin rauhoittavaa liioista sanoista. Ja minulle on tosissaan vaikeaa saada sanottavani muutamaan sanaan, mikä on hieno taito.

Muistan erään ihmisen, joka puhui täsmälleen samasta aiheesta, jopa kasvotusten. Hänen vanhempansa olivat kommunistitaustaisia, ja pilkkasivat usein tätä miestä. Oli kuulemma niin koulukiusattu, että sai trauman niin fyysisesti kuin henkisestikin. Minua toisinaan hämmensi tämä, että hän soitti juuri minulle (koko ajan), sitten vähän siitä ahdistuinkin, koska suoritin muita rutiineja samaan aikaan asunnolla. Yksi tumma rouva neuvoi mua antamaan ohjeen, monelta tämä henkilö voisi soittaa ja minä päivänä viikossa.

Täällä saa varoa myös yllyttäjijä ja hyväksikäyttäjiä

Olisiko tuota syytä selventää "suurelle" yleisölle vielä siten, että se varmasti ymmärrettäisiin globaalimminkin?

https://www.youtube.com/watch?v=ZC3VfQOyF8o

Etsin täältä vanhoja keskustelunaloituksia ja löysin tämän, jossa otsake kuuluu "autismi johtaa yksinäisyyteen".

Jos jokin johtaa yksinäisyyteen niin enemmistö tuntuu ajattelevan, että se on paha juttu. Assina koen enemmistön ylisosiaaliseksi, jolla tarkoitan sitä, että ihmiset eivät kunnolla enää osaa ajatella omilla aivoillaan, vaan katsovat esim. somesta mitä heidän pitäisi ajatella eli mitä muut ajattelevat.
Ylisomettuminen ja jatkuva ällärissä (älykännykässä) roikkuminen tekee nykyaikana uskomattoman monista uusorjia ilman että itse sitä huomaavat. Tämä enemmistön uusorjuus tuntuu sisältävän pelon ajatella omilla aivoillaan, ajatella itsenäisesti enemmistöstä riippumatta.
Enemmistöriippuvaisuus on aikamme sairaus. Ehkä muutoksia on kaikkialla jatkuvasti nyt niin paljon että enemmistön mielipiteisiin turvaudutaan kuin viimeiseen keinoon pysyä hengissä.

Mutta todellisuudessa yksin oleminen ei ole paha juttu. Kun on yksin, pystyy ajattelemaan. Joukossa se on vaikeampaa. Joukossa ajautuu huomaamattaan mukautumaan joukon releyksilöiden mielipiteisiin ja asenteisiin, vaikka ne olisivat kaikilla mittareilla todella alhaisia.
Yksin ollessaan pääsee sentään omalle tasolleen, mikä on useimmiten selvästi parempi kuin joukossa tiivistyneen tyhmyyden taso.

Yksinäisyyttä on kahdenlaista. Massaluonteinen ihminen on hukassa, jos joutuu yksin. Hän tarvitsee muita, kun ei pysy yksin pystyssä. Hänelle yksinäisyys on paha asia. Sitten on itsenäisiä ajattelijoita. Havaintojeni mukaan esim. asseissa on sellaisia suhteellisen paljon. Heille yksin oleminen ei ole ahdistavaa yksinäisyyttä, vaan kuten esim. Paula Tilli (kirjoittanut kirjan 'Toisin')
sanoo: "Yksin minulla ei ole koskaan tylsää". Minä koen yksin olemisen aivan samalla lailla. Yksin oleminen voi olla assille melkein ainoa olotila, jossa AS:n ominaisuudet eivät ärsytä ketään vaan päinvastoin pääsevät esteettä toteutumaan ja aivot (omat aivot) toimivat erinomaisesti.

En ole koskaan oikein ymmärtänyt sitä, miksi jotkut assit niin kovasti olettavat, että assillakin pitäisi olla paljon ihmissuhteita ja että hän silloin muka olisi paljon onnellisempi. Olisiko hän?

Eikö tuo "kaikilla pitää olla ihmissuhteita" -höpötys tulekin vain ja ainoastaan enemmistön suusta.
Enemmistö, jolla ei ole autisminkirjon piirteitä eikä edes kunnon kykyä ymmärtää sellaisia piirteitä, ei kelpaa neuvomaan autisminkirjon ihmisiä.

Asperger-ihmiselle sopivat neuvot tulevat sieltä, missä autisminkirjon piirteistä todella ollaan selvillä ja tiedetään, millainen neurobiologinen ilmiö se arjen todellisuudessa on. Enemmistön orjallinen mukailu tekee assin elämästä vain entistä ahdistavampaa, koska silloin ajaudutaan enemmistön tietämättömyyden myötä ahtautumaan sellaisiin muotteihin, joihin assi ei todellakaan sovi.

Mieluummin yksin ja terveenä kuin sulloutuneena väärään normimuottiin ja koko ajan sairaana siitä.