Minun maksamallani kirkollisverolla ei ainakaan ensi vuonna tueta karvakäsilapsi terroristeja.
Erotkaa kirkosta viimeistään jiulukuun loppuun mennessä, muuten tuette koko ensivuoden Isis terroristeja kirkollisveron kautta.
WWW.EROAKIRKOSTA.FI, helppoa.
Erotkaa kirkosta viimeistään jiulukuun loppuun mennessä, muuten tuette koko ensivuoden Isis terroristeja kirkollisveron kautta.
WWW.EROAKIRKOSTA.FI, helppoa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Rauhallista jiulukuuta vaan sinullekin, aivoton ääliö.
Kunhan aletaan partalapsia tosissaan palauttelemaan takaisin, niin hakevat TAAS kirkoista suojapaikkoja - tämähän on monta kertaa nähty.
Rauhatonta ja vittumaista joulua sinulle Tawaton ja ime partaperseen munaa.
Aloittaja on yx sama hippisivaritrolli. Kaikenvastustaja äänessä. Käyttää säästyneet rahat Barcelonan matkaan, jossa menee katsomaan... kirkkoa!
En voi enää, erosin kirkosta jo vuonna 1984. Syy oli silloin, ettei naisia huolittu papiksi. Nyt mieleni on sen verran muuttunut, että naiset eivät sovi kirkkoon saarnaamaan, muuten kyllä. Kaksi lastenlastani on kastettu kotona ja toisen lapsen kastamistilanteessa myös vanhemmat vihittiin (ensin vihittiin, sitten kaste). Nainen oli silloin pappina. Mutta enpä ole kirkkoon liittynyt takaisin, vaikka mielipiteeni ovat vähän lieventyneet. Nyt suurin syy siihen on se, että vihitään homoja/lesboja. Ikinä en mitään lahjoitusta kirkolle anna. Nehän menee kaikki ulkomaille. Eikö ole mitään järjestöä, joka auttaisi kotimaisia lapsia? SPR kään ei enää auta kun näitä partalapsia.
Vaan missä ovat ne papit jotka nyt ottaisivat köyhän kukijaan taloonsa - ei ne ota.
Miks, luuseripapit ota haisevaa mamua luokseen asumaan.
Aina ne rippiskoulua käydessäni saarnasivat: OTTAKAA KÖYHÄT LUOKSELLENNE, no.
Koska: ne voi raisata vanhan pappiskanrouvan .
Suomi on upottanut miljoonia , miljoonia ,,,saaatana afrikkaan - vittu, aseita ne ovat niillä vaan ostanet usalaisilta.
Mitä mieltä on sinne rahdata -- mitä?
Eläköt siellä- kuten ovat eläneet 2990 vuotta
Vituttaa edelleen hyysäreiden AUTUAS hymy.
Luulen että ne haluaa muka auttaa mustaa miestä, tosiasiasa ne pillu märkänä banainiille tarjoilevat ja menevät vessaan runkkaamaan, naiset siis
Ketä naiset ovat?q
Lopetin kaiken avustamisen missä käytetään "välikäsiä". Olen avustanut sellaisia Suomalaisia jotka ovat joutuneet todella ahtaalle ilman omaa syytä. Avun saaja on ollut todella tyytyväinen antamaani apuun. Suosittelen kaikille muillekin kyseistä tapaa avustaa kotimaisia avun tarvitsijoita.
Jumalauta, kaikkikirkot pitäis polttaa roviona, ne niitä saatananpesiäovat.
Ne antaneet piilotukea ählämeille aina - älkää ikinä lahjoittako kirkole mitään.
Miksi, ne ukevat terromismia - ne saatanan tyhmät eivät tiedä miin ne rahat menevät.
Suomessa tarpeeksi köyhiä riittää, perkele.
Naispapit voisivat mennä VOK:keskuksiin jakamaan persettään jotta karvakädet pysyisivät keskuksien sisätiloissa ja näin saisivat tyttäremme käyskennellä rauhassa kaupungilla.
Vihdoin on siis naispapeillekin käyttöä - jakoperseiksi keskuksiin.
Miten se menikään. Ainakin monta vuotta sitten, kun minä erosin kirkosta, kirkkovuosi päättyi marraskuun lopussa. Jos siis aikoi erota siten, että tuli voimaan seuraavan vuoden alusta, piti siis erota 30.11. mennessä. Onko tämä vuosien varrella muuttunut? Minä erosin kirkosta noin 30 vuotta sitten.