Käsitteenä "tuottavuus" tuntuu olevan suurimmalle osalle epäselvä. Puhutaan tuottavuudesta kun tarkoitetaan kannattavuutta.
Mutta asiaa. Useaan kertaan on julkisuuden eri henkilöiden taholta muistettu, ettei enää voida devalvoinnilla parantaa kilpailukykyä. Totta.
Palkkojen pienetämistä vaaditaan mutta kukaan ei ole kysynyt miksi ennen EMU-aikaa Suomen oli devalvoitava. Juu, se kipailukyky. Miksi esimerkiski Ruotsi ja Saksa ovat menestyneet ilman devalvointia? Pienet palkatko?! Ei, vaan tehokas toiminta kaikilla tasoilla. Kenen vastuu? TYÖNANTAJIEN! Meidän tsaristinen sanelupolitiikkamme yrityksissä ei suosi tuottavuutta eikä muuta kannattavuuden parannuskeinoa nähdä kuin yksikköpalkkojen alentaminen. Siinä tulee pää vetäjän käteen viimeistään silloin kun olemme jossakin Vietnamin tasossa.
Kun menin 1964 Ruotsiin oli siellä metallin tusinatöissä palkat noin 2 x Suomen taso. Kruunu oli 0,60mk ja monet hinnat olivat kruunuissa Suomen markkojen lukemissa.
Korkeat palkat eivät syöneet kilpailukykyä koska työn tuottavuus oli korkea ja muut kilpailutekijät kunnossa.
Tuon jälkeen ovat asiat muuttuneet muutamaan kertaan mutta perusasiat pysyvät.
Vientiteollisuutemme kustannuksista palkat muodostavat alle 20%. Sipilän 5%:n loikka merkitsee vientihinnoissa alle 1% kilpailukyvyn kohennusta.
JIPPII!
"Tuottavuusloikka" ja palkkojen pienetäminen.
22
109
Vastaukset
- 0korotukset
Juurihan tässä jossain lehdessä oli käppyrät, jossa suomalaisten työn yksikkökustannukset oli jo laskenut nyt alle EUn pääkilpailijamaiden alle...
Tässäkään taulukossa ei pärjät sveduille
http://www.iltalehti.fi/tyoelama/2015110420607409_tb.shtml
Firma tarjoaa 0-linjaa, mutta niin minäkin, ei lisää kakkua ilmaiseksi...- P.Alkio
Se on kottori rotan vaikea ymmärtää kun pyöräyttää elon laskuopin mukaan alv noston ja katsoo tulosta,verotulot karttuu,mutta kun niin ei käykkään vaan kilpailukyky heikkenee ja talous supistuu .Jääpi verot saamati.
Käytäntö ja elämä kun on paljon muutakin kuin elon matikkaa.
Ennen sai satasella mk aikaan muovikasillisen ruokaa .Nykyään tuo satanen on n 17e ja sillä ei saa tuohon kassiin kuin pohjan piiloon.
Kaikki lähtee tarpeesta .Elinkustannuksista.Siitä mitä tarvitaan elämiseen tänäpäivänä ja se, sekä veroitus määrittää tarvittavien palkkojen suuruden.Palkat on ne joilla kiihdytetään kysyntää ja pidetään päivittäinen talous pyörimässä.Kysyntä lisää markkioden kasvua ja hintataso määrää palkkojen tason..
Mitenhän käy kun ostovoima viedään ja palkoilla ei enää tulla toimeen?
Nyt Suomen palkkatasot ovat Eurooppalaista keskitasoa ,joka ei sinänsä ole kovin mainittava tasona,sillä tuota tasoa Eu:ssa laskee huomattavasti ,entiset itäblokin maat,jotka ovat kehitysasteella toisella tasolla,kuin OECD maat kuten Suomi. Suomessa keskipalkka on noin 3200 e/kk,joka miinus verot liiton maksut jne,riittää kotalaiseen toimeentulonn,mutta ei ylellisyyteen.Alle 2000 e palkkoja voidaan pitää lähinnä kotona asuvien koululaisten kesätyö harjoitteluun soveltuvana palkkatasona.
http://yle.fi/uutiset/40_000_euroa_vuodessa_ja_veroprosentti_30__tallainen_on_keskituloisen_palkkapussi/7577187
http://www.labour.fi/tutkimusjulkaisut/raportit/raportti29.pdf
- cädikuli
Itsekin industrialengineeringinä työskentelevänä en voi kuin ihmetellä, miten ns. tuottavuus on koko ajan laskenut kuin lehmän häntä. Suuri osa ajasta menee erilaisten IT-ihmeellisyyksien ja hitauksien kanssa ihmetellessä. Ja sähköpostiin pukkaa koko ajan jos jonkinnäköistä kehittämisohjelmaa, joka ei liity itse asian tekemiseen tippaakaan. Kaikenmaailman konsultit myyvät johdolle "osaamistaan", kun oikeasti pitäisi palata perusasioiden ääreen.
- lkfslkfjslkfjdkljvs
Suomessa sekä johtajien osaaminen että myyntiosaaminen on vajonnut heikoksi, laiskuuskin näkyy vaivaavan että ei viitsitä edes yrittää. Lisäksi kaikenmaailman konsultit ja muut huijarit ovat harhauttaneet painopisteet ihan sivuraiteille olennaisesta, niinpä esim. investoinnit eivät osu kohdalleen, laitetaan rahaa ihan vääriin asioihin mutta ei niihin mihin tosiasiallisesti kipeimmin tarvittaisiin.
Tilastoja kerätään ja pidetään jumalaakin korkeammassa arvossa, sitten tulee sellaisia hölmöyksiä että tilastot pitää saada näyttämään tietynlaiselta, tämä on jo kuin häntä heiluttaisi koiraa eikä päinvastoin ja pieleenhän se koko homma sitten menee tällä tavalla hölmöillessä.
Kaikenkaikkiaan näyttää siltä että Suomessa on kadotettu punainen lanka, taju mikä on oleellista kaiken muun paskan seassa. - fklsfjskljfsjfkljs
Palkkoja pienentämällä tämä maa vajoaa vain entistäkin syvemmälle suohon. Tuho varmistetaan korottamalla samalla veroja ja nostamalla vielä hintoja lisää.
Ei nyt oikeasti jumalauta mitä helvettiä päättäjät oikein tekevät, meinaavatko ihan tosissaan syöstä tavalliset suomalaiset köyhyysloukkuun??!! Minkä takia, tuottaako se niiiiiin suurta sadistista tyydytystä alistaa muita ja aiheuttaa kärsimystä sekä ongelmia muille???!! Vittu mitä mielisairasta paskasakkia päättäjien paikalle on hakeutunutkaan!!!!
Eiköhän tätä rataa saada vielä sisällissota aikaiseksi... - Vaihtoehto_mikä
kaikki vaahtoavat palkkojen alentamisesta.
Yritettiin yhteiskuntasopimusta useaan kertaan mutta kukaan ei osannut ketoa kaikille kelppavia ratkaisuja.
jos tuotteen/palvelun hinta on liian korkea jotain pitäisi tehdä.
Aiemmissa keksuteluissa todettiin että pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät eniiten, näiden yritysten tulokset ovat erittäin maltiiliset jos ylipäätään tulee tulosta.
Mistä nämä kustannusten pienetämis kustannukset otetaan?
Mitä voi valtio tehdä?
He voivat puuttua vain ja ainoastaan lakiin kirjattuihin asioihin, kannattaisi oikeasti lukea mitä asioita on kirjattu lakiin.
Valta osa kustannussäästöistä on sovittu työehtosopimkusissa jolloin valtio ei voi niihin kajota.
Eli kun ihmiset eivät hyväksy pakkolakia niin kertokaa mistä leikataan?
Pistetäänlö yritykset lahtiin ja ihmiset kortistoihin?
Esim. oma yritykseni on syönyt oman pääoman 50 000€,sta 400€.oon.
Kun syödään vielä tuo 400€ niin voin lopettaa toiminnan ja pistää 4 työntekijää koristoon.
Hirveästi on näitä valittajia mutta kukaan ei oikeastaan kerro miten se kannattavuusloikka tehdään, vaihtoehtoja peliin.
Niin ja kun tarkastellaan palkkojen vaikutausta kustannuksiin niin työntekijän 1€ netto palkanalennus vaikuttaa reilu 2€ säästönä yritykselle.
vastaavasti 1€ katteen pienentäminen yritykselle voi maksaa aika monta työtöntä.
Veroja voisi laskea mutta kun valtion kassa on jo valmiiksi tyhjä.
Kertokaa niitä vaihtoehtoja niin kommentoidaan niitä täällä.- ihan_perusjuttuja
Firman pitäisi saada sitten hinnankorotuksia läpi tuotteilleen. Myyntiosaamiseen panostaminen, esim. ei myydä pelkkää tuotetta vaan palvelukokonaisuus avaimet käteen periaatteella. Volyymin kasvattaminen eli uusien markkinoiden etsiminen.
Toimitilojen kiinteät kustannukset, onko halvempia vaihtoehtoja?
Voiko vaikeimman tilanteen yli päästä lomauttamalla osan työntekijöistä joksikin aikaa?
Tuotantomenetelmien viilaus sujuvammaksi, onko tuotantoketjussa jotain pullonkauloja tms.? - industrialengineering
Tavara- ja palvelutuotannolla on eroja mutta molemmissa on kehityspotentiaalia kun asioita analysoidaan.
Asiakkaan tarve, sen minimitäyttäminen, tuotteen suunnittelu, siinä vaiheessa määräytyy valtaosa kustannuksista, raaka-aineesta, tarvittaviin koneisiin ja välineisiin, vaadittavaan ammattitaitoon, valmistuksen ohjaukseen jne. jne.
Pk-sektorin tavaratuotannossa on rahaa valunut ulos jos ostoissa. Osaaminen on vähissä. Tavaravalmistuksessa läpimenoajat ovat pitkiä, paljon eri laatuisia häiriöitä, puolivamisteet merkitsemättä ja sijainti missä sattuu. Työohjeet puutteellisia, vakanssiajattelu vallalla johtuen tsaristisesta johtamisesta.
Kaikkien palkansaajaryhmien motivatio ja oma-aloitteisuus nollassa johtuen edellämainitusta jne. jne. Tuossa vain raapaisu pinnasta. Ansiotasosta ei tarvitse vielä edes puhua.
Palvelutuotannosta minulla on vain vähän kokemusta. Hieman toimijana, enemmän asiakkaana. Tehtäviin väärin pätevöityneet ihmiset laitettu sopimattomiin tehtäviin puutteellisin tiedoin ja välinein.
Yksi yksinkertainen vihje jolla pääsee jo pitkälle. Analysoi koko ketju, tapahtumat ja ennen kaikkea, siinä esiintyvät häiriöt. Jo työn keskeytyminen muusta kuin sovitusta syystä on häiriö.
On satraappeja jotka jumalallisessa tietämyksessään eivät anna tilaa palkollisten aloitteellisuudelle ja pikkunilkit purkavat omaa turhautumistaan alaspäin.
Aktiivivuosinani en törmännyt yhteenkään paikkaan jossa ei olisi saanut tulosta aikaan yksinkertaisin järkikeinoin eikä koskaa tarvinnut pudotta ansiotasoa!
Yksikköhinnat ovat eri asia mutta työn suorittajalla on oltava mahdollisuus parantaa ansiotasoaan oli tes mikä tahansa. Se on sitä paikallista sopimista.
Kahdesti tein päivän tutustumisen jälkeen työsopimuksen periaatteella "pienellä palkalla sisään" ja puolen vuoden jälkeen katsaus "ukko ulos tai jos tulos tyydyttää niin sitten sopimukseen sisältyvän ehdon mukainen tuntuva korotus".
Yhdessä paikassa tämä aiheutti reaktion "jos se olisi niin helppoa niin johan se olisi tehty". Ei tullut diiliä. - ei-toivoa
tänä päivänä esimiehet puhuvat ihan peittelemättä tyyliin "paska valuu aina alaspäin"...
- Vaihtoehto_mikä
Hienoja asioita.
Mitäs luulette että yritykset ovat tehneet tähän asti?
Otan esimerkiksi oman yritykseni.
½ liikevaihdosta tulee palvelujen myynnistä ja toinen puoli asennusmateriallien myynnistä.
yrityksessämme on supistettu kaikessa mahdollisessa menoerissä.
Kalustoa ei ole uusittu nyt 4 vuoteen.
Jopa hanskat pestään ja käyetään toiseen kertaan.
Koneiden ja kaluston korjaus hoidetaan yrittäjän ylitöinä (palkattomalla).
Tavarat tilataan suoraan asiakkaalle ilman välivarastointia.
Toimitilat ovat ½ hintaan vallitsevaan hintatasoon nähden.
Ehkä voisi vielä säästää, myydään autot pois, tyntekijäthän voi alkaa vetämään peräkärryllä isoja koneita (talkooilla).
Työntekijät hankkivat itse varusteensä (haalarit hanskat, työkengät yms.)
Tarvitsekko työntekijät välttämättä taukotiloja, niistäkin voisi säästää.
Edelleen on se fakta että muualta säästetty € on vain € arvoinen.
Työpalkoista säästetty € on 2 € arvoinen.
Niinkauan kuin asetelma on sellainen että työnataja ryöstää aina ei suomen kilpailukykyä saada parannettua.
Silloin vasta kun aletaan ajattelemaan koko palettia päästään eteenpäin.
Mulle sopisi hyvin sellainen että yritys maksaisi voitoista työntekijöille extraa mutta tappion tullessa sekin jaetaan samassa suhteessa. Tämän syynäilyketjun kriittinen henki sopisi toimitettavaksi meidän päättäjiemmekin tajuntaan. Arvelen kuitenkin, etteivät meidän vallanpitäjämme ole vastaanottavaisella mielellä ja jos korkeintaan kuunteleisivat, niin eivät silti ota ilmaiseksi saatua kriittisyyttä millään tavalla huomioon käytännön ratkaisuissa. Jos Himasen tapaan samoista toteamuksista kirjoitettaisiin kunnon lasku, niin se saattaisi vaikuttaa tehokkaasti ja päättäjien korvat herkistyisivät kuulemiseen.
Pari kommenttia juohtuu mieleen. Devalvaatio näkyy olevan käyttökelpoinen termi, kun halutaan heittää mörkö kehiin. Devalvaation uhalla on mukavaa säikytellä ja tehdä propagandaa. Kun sinä arvoisa "industrialengineering" viittaat heti aloituksessasi Ruotsin ja Saksan devalvoimattomuuteen, niin siihen yhteyteen kuuluu ehdottomasti nykyään valuutan kellutus. Saksahan on eurossa, mutta viime vuosisadan puolella ennen euroraha-aikakautta D-markka kellui. Sama pätee nykyään Ruotsin kruunuun. Kelluvaa valuuttaa ei devalvoida. Kelluvan valuutan arvo säätyy automaattisesti markkinoitten mukaan. Kun kelluva valuutta vahvistuu, niin se periaatteessa revalvoituu ja kun kelluva valuutta heikkenee, niin se periaatteessa devalvoituu ja molemmat ilmiöt tapahtuvat ilman varsinaista valuuttapoliittista revalvointia tai devalvointia.
Toisena asiana aloituksessasi "industrialengineering" toteat: "Korkeat palkat (Ruotsissa) eivät syöneet kilpailukykyä". Juuri tänä aikana meillä Suomessa valtiovarainministeri Stubb äskettäin tyrmäsi television Ykkösaamu-ohjelmassa elvytyksen sillä perusteella, että voimistuva kulutuskysyntä nostaisi hintatasoa ja sen takia elvytys menisi hukkaan. Niin asennoituessaan valtiovarainministerimme siis perusteli kansan kurmuutuksen jatkamista edellisten hallitusten tapaan. Hintatason vakaana pitämisen politiikka on yleisempikin EU-ideologia eikä mikään Stubbin keksintö. Tuottavuuden rinnalla tilanteeseen vaikuttaa myös ihmisten, kuluttajien, muunkinlainen käyttäytyminen eli esim. säästäminen. Ansiotason paranemisen mukana saadusta rahasta osa säästetään niin kuin on viisasta tehdä. Kaikkea ei tuhlata kulutukseen. Eivät ihmiset sentään ihan tyhmiä ole, kuluttajatkaan.- Siinäpä_se_on
"Ansiotason paranemisen mukana saadusta rahasta osa säästetään niin kuin on viisasta tehdä. Kaikkea ei tuhlata kulutukseen."
Huomaatko itsekkin mikä ongelma tuossa piilee?
Elvytysrahat on tarkoitettu yhteiskunnan piristysruiskeeksi.
Ehkä ½ rahoista menee henkilöille jotka pistävät ne heti kiertoon, eli he piristävät taloutta.
Mitä tekee loput, jemmaavat rahat.
Jos tehdään toisinpäin, otetaan pikkuisen jokaiselta ja tällä tavalla tuetaan yhteiskuntaa, silloin otetaan myös näiltä jemmaajilta ja kaikki päätyy yhteiskunnalle.
No miten tällainen otto suoritettaisiin tasapuolisesti?
Samoin kuin elvytys, miten se suoritettaisiin tasapuolisesti?
Sitten yhteiskuntasopimus, eikö se olisi paras ratkaisu?
Ihmiset tai heidän valtuutamat henkilöt neuvottelisivat tasapuolisen ratkaisun miten jokaiselta nipistetään jotain, toisilta rahaa toisilta vapaa-aikaa, toisilta jotain etuutta.
Mutta ei, tässäkin tulee ryhmiä jotka ovat arvokkaampia kuin toiset, miksi?
Onko näin että kun yhdessä ei kyetä päättämään ja jotain tarvitsisi tehdä jää ainoaksi vaihtoehdoksi pakkolait?
Mitä pakkolailla voidaan päättää? Vain ja ainoastaan lakiin kirjattuja asioita.
Lakiin ei ole kirjattu työehtosopimuksissa päätettyjä asioita (pääsääntöisesti), eli jäljelle jää vain kourallinen asioita joihin voidaan vaikuttaa.
Huomattavasti isommat työkalut on käytössä jos yhteiskuntasopimus saataisiin sovittua.
Sitten ruotsiin.
Asuin ja työskentelin ruotsissa 80 luvulla, palkat olivat huomattavasti paremmat kuin suomessa, myös lisät olivat ruhtinaalliset.
Heti 90 luvun alussa leikattiin lisiä yms. raskaalla kädellä.
Tämän hetkistä tilannetta en tideä mutta epäilen että siellä leikataan kylmän rauhallisesti jos on pakko, yleislakkoahan ei tule kun lakkoilija maksaa aiheuttamansa kustannukset.
Mites suomessa?
Suomi on euron ja ay likeiden panttivankina. Elvytystä voi tehdä monin tavoin. Elvytyksen kohteet voivat nekin olla erilaisia. Sipilän-Stubbin hallitus on ilmoittanut pyrkivänsä elvyttämään vientiteollisuuden toiminnan mahdollisuuksia eli vientiteollisuutta. Sitä varten tavalliselta kansalta ja keskiluokalta pitää imuroida niin paljon rahaa, että kipeää tulee tekemään. Eipä siinä operoinnissa ainakaan kotimainen kulutuskysyntä elvy. Niin itse Stubb kertoi olevan myös tarkoituksena. Hän uskoo nähtävästi, että valtio osaa käyttää ihmisten rahat paremmin kuin ihmiset itse.
Valtion jo kroonisena (ehkä ei sentään patologisena) ongelmana on velkaantuminen. Hyvien asioitten hoitaminen niin kotimaassa kuin maailmallakin nielee enemmän rahaa kuin verokertymällä saadaan sisään valtion kassaan. Velkaa on otettu vaillingin täytteeksi. Sipilän hallitus on asettanut toivonsa vientiteollisuuteen ja uskoo tai ainakin kuvittelee sitä kautta saavansa valtion velkaantumisen kuriin ehkä joskus vuoten 2019 mennessä tai sitten 2020-luvulla tai toivottavasti ainakin vuoteen 2030 mennessä.
Valtion budjettivaillinkia pitää tilkitä kuitenkin pian lähitulevaisuudessa. Menojen puolella asioita voi tapahtua toisaalta karsimalla menoja ja toisaalta menojen puolta voidaan saada vähenemään tietoisesti politiikalla. Kun esim. työllisyystilannetta parannetaan päämäärätietoisin toimenpitein (ihan hyvä sanonta maineestaan huolimatta), niin työttömyyden hoitamiskustannukset kutistuvat ja sehän näkyy suoraan valtion budjetin menopuolella. Tulopuolella taas alkaa verokertymä karttua. Työllisyyden kohentuminen vaikuttaa muutoinkin eli esim. asumistukimenot vähenevät paikallisesti kuntatasolla.
Työllisyystilannetta pitää parantaa pian lähitulevaisuudessa. Ei ole aikaa jäädä odottelemaan vientiteollisuuden mahdollisia tai unelmoituja vaikutuksia. Kun valtio luopuisi eli myisi sopivassa määrin joitakin pörssiyhtiöitten osakeomistuksiaan, niin sillä tavalla tulopuolella saataisiin aikaan pikaista kohennusta. Jo siitä syntyisi operointivaraa olennaisen tärkeisiin verojärjestelyihin. Perintö- ja lahjavero pitää poistaa. Se uudistus auttaa ratkaisevasti yritysten sukupolven vaihdoksen tilanteissa mukaan luettuna maatalousyritykset. Kyllä tavallinen kansakin kiittää. Asumiseen ja liikkumiseen vaikuttavia veroja, maksuja ja taksoja alentamalla helpotetaan tavallisen kansan ja keskiluokan elämisen ehtoja. Siis rahaa jää enemmän käyttöön olipa tuo käyttö sitten kulutusta tai säästämistä. Kulutuskysyntä sataa euroina suoraan elinkeinotoiminnan laarin ja myös valtion kassaan. Kohentuva työllisyys kuuluu elpymisen kokonaiskuvaan. Ei meidän tarvitse odottaa vientiteollisuuden kenties ehkä mahdollisesti havaittavaa piristymistä ensi vuosikymmenen puolella. Toki hyvä olisi, jos piristyisi.- industrialengineering
Kelluvat valuutat. Kruunu ja DEM todella kelluivat ja Skr jatkaa uiskentelua. Kumpikaan ei ole tarvinnut mitään "loikkia".
70-luvun alussa DEM oli noin 1,4Fim. Muistan siksi, että teimme ensimmäisen automatkamme Eurooppaan 1971.
Ennen EMUa DEM oli yli 2Fim:a ja doitsujen kilpailukyky oli silti säilynyt.
Ennen EMU:a ainakin joisskin yrityksissä oli asetettu numeeriset työn tuottavuuden parantamistavoitteet. Suurehkossa yrityksessä, jossa silloin työskentelin, tavoite oli aina hieman enemmän kuin ennakoitiin TES:n nostavan palkkoja. Tavoite "jalkautui" tuotano-osastoille joilta vaadittiin selkeät suunnitelmat seuraavalle vuodelle takasti ja 3- 5:n vuoden tähtäyksellä uskottavat raamit.
"Tuottavuusloikka" ei ole ratkaisu! Jatkuva tuottavuuden kehitys sitä on. Tarttee tarkastella toimintaa kokonaisuudessaan mutta sehän edellyttäisi yritysten johtajiltakin jotain.
Pudotetaan nyt palkkoja 5%. Entäs sitten kun seuraavan kerran on huonot housuissa? Pudotetaan uudelleen, uudelleen, uudelleen.
Jossakin vaiheessa kai tavoitamme Vietnamin tason?
Valtiolle "tarttis tehdä jotain". Kun poliitikot kantavat suurta huolta "Suomen velkaantumisesta", niin käytännössä silloin useimmiten tarkoitetaan Suomen valtion velkaantumista. Velkaantumiskierre on olennaisessa määrin valtion vallanpitäjien päätöksentekoon ja tekemättömyyteen liittyvä ongelma.
Kun hallitus ja eduskunta ryhtyvät päämäärätietoisiin toimenpteisiin velkaantumisasiassa, niin siinä askareessa valtion huonosta asioitten hoitamisesta syntyneitten kustannusten osittaismaksajaksi velvoitetaan koko kansantalous ja veropohjaa laajentamalla maan köyhälistökin Pihtiputaan mummoa myöten.
Tietääkseni Sipilän hallituksen ministereistä ainakin Olli Rehnillä on yliopistollisen tason tietämystä kansantaloudessa. Toinen talousasioita jo opintojensa ansiosta tietävä ministeri lienee Lenita Toivakka. Miten mahtanee olla muun hallitusporukan kanssa?- Suomi_OLI_hyvä_maa
"Asumiseen ja liikkumiseen vaikuttavia veroja, maksuja ja taksoja alentamalla helpotetaan tavallisen kansan ja keskiluokan elämisen ehtoja. Siis rahaa jää enemmän käyttöön olipa tuo käyttö sitten kulutusta tai säästämistä. Kulutuskysyntä sataa euroina suoraan elinkeinotoiminnan laarin ja myös valtion kassaan."
Tänään on taas uutisoitu että bensiinin hinta tulee nousemaan kymmeniä senttejä, se siitä liikkumisen halpenemistoiveesta. Tämä on ollut tällaista kiristystä jo 90-luvulta alkaen eikä loppua tälle näytä tulevan ainakaan ennenkuin koko maa romahtaa täysin. Olipa tuonne äänestetty ketä tahansa niin mikään ei siltikään muutu, kansaa senkun kurjistetaan puhuttiimpa vaalipuheissa ihan mitä tahansa!
Minä en enää välitä tästä maasta, syöksyköön sementtiin minun puolestani!!
Isänmaa oli hyvä isillemme mutta ei enää meille nuoremmille. - P.Alkio
Asiaa voi miettiaä myös siltä kantilta ,että miksi toiset yritykset pärjäävät samoilla ehdoilla Suomessa ja toiset ei. Kustannustaso työvoiman suhteen on aEuroopan keskitaso,eikä poikkea mitenkään erikoisesti esim Saksalaisen työvoiman kustannuksista.Saksassa sen sijaan on työvoiman irtisanomisen suhteen huomattavasti korkeammat kustannukset mm.irtisanomisten suhteen kuin Suomessa.
Suomessa sen sijaan pyritään kilpailukykyä nostamaan työntekijöiden kustannuksella heikentämällä heidän työehtosopimuksia ja nostattamalla työaikoja.Näin aikakautena ,jolloin työtä tulisi kyetä tarjoamaan useammalle ja jakamaan toimeentulo mahdollisuuksia useammille,sen sijaan,että työtä teetetään yhä harvemmalla ja pidempään.
Viime laman (90 luvulla),maksatettiiin jo Ahon hallituksen toimesta työntekijöillä, pankkisektorin holtittomat seikkailut.Nyt tuo ikäpolvi,jota kyseinen lama kosketti ottaa toiseen kertaan siipeen ,pankkien holtittomuudet Euroopan unionin pankkitakaamisten ja holtittoman talouden hoidon seuraukset.
Ja mitä tekee valtio hallinto?Nostaa elkeikää näille nykyisille yli 50 ,joiden ei voi olettaa enää kohtuudella työllistyvän. He maksavat ja ovat maksaneet jo kaikkein kalleimman hinnan näistä töppäilyistä. Nämä kohtuuttomuudet tulisi lopettaa ja keskittyä realiteetteihin,kun puhutaan yhteiskunta sopimuksesta.
Yhteiskunta sopimusu ei ole yksipuolinen sopimus,vaan se koskee kaikkia .Työnantajia
,työntekijöitä ,Rikkaita ja rakkaita.Kutakin osallistumiskyvyn mukaan, verojen kartuttamiseksi,ilman että kukaan voi vain suunnitella maksavansa niitä.
Kannattavuus lähtee siitä että kaikki osallistuu ja kantaa vastuun, jota seuraa tuottavuus kun tulot jaetaan tasaisesti.Samalla tulee huolehtia siitä,että toimitaan asioiden suhteen kuten realiteetit on,eikä niin ,että säästötoimte maksatetaan toisten elämien kustannuksella ,romuttaen ihmisten taloudet.- paskatpäättäjät
Valtio tulisi määrätä korvausvelvolliseksi tuhoamansa ihmiselämät jo 90-luvun lamasta lähtien. Nyt poliitikot säätelevät täysin holtittomasti lakeja ja määräyksiä ihan huvin ja kokeilun vuoksi kun ei ole mitään vastuuta aiheuttamistaan tuhoista!
Virkavirhelakikin näyttää olevan ihan tyhjänpanttina, liekö ketään koskaan edes syytetty saati tuomittu virkavirhelain perusteella?!
- nahkurinorsilla
-90 luvun alussa pakko devalvaatio pelasti suurimman osan Suomalaisista, häviäjiä ulkomaan lainojen kanssa painivat yrittäjät. Nyt ei devalvoida, järkkymätön Ay liike vaatii lisää liksaa ja etuja, yritykset, työttömät ja eläkeläiset kurjistuu!
Vientiteollisuus on häipynyt tai lopettanut, pikku näpertäjiä on jäljellä.
600 000 virkamiestä mennä porskuttaa, ei poijaat tää homma ei vaan toimi!- rkp
kumma ay ei suostu palkanalennuxiin,kyllähän asuntolainakin tippuu samassa suhteessa.
- juopottavuustroikka
Jo 90-luvun lamassa monestakin tuli tuottavuusloikan sijasta juottavuustroikan jäsen...
- P.Alkio
Vastuullista toimintaako vai ei?:
Mihin katosi tämä kolmen A:n vakaa talous,jota niin hehkutettiin:
http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2011/08/02/harvat-ja-valitut-kuuluvat-kolmen-an-kerhoon/201110733/12
Horjuiko se Euroopn pankkitakauksien ja sitä seuranneen laman myötä Euroopn pankkien saamisien varmistamisien myötä vai julkisen velka asteemme kasvun myötä vai miksi?
http://www.hs.fi/talous/a1442574307724
Vai oliko koko luottoluokityuksemme kupla ja olemmeko ollet mukkana junassa jossa meidän istuinpaikka olisi jossain muualla,ellei sille asetettua hintaa olisi maksettu?
http://www.taloussanomat.fi/jan-hurri/2014/02/05/outo-poikkeus-suomi-maksaa-luottoluokituksesta/20141697/12
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta663372Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh453184Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1222688- 432538
- 311953
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271860- 481636
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä861487- 391330
- 821199