Sanompa vaan, että sama toistuu, kuin viikko sitten lumen aurauksen osalta.
Silloinkin satoi lunta perjantai-lauantai välisenä aikana, eikä aurauskalusto liikkunut.
Maanantaina vasta aloittivat auraamisen, jolloin tiet olivat urilla ja polanteilla.
Olisivat auranneet jo lauantaina, niin tiet olisi saatu aurattua yhdellä kertaa.
Oli lähinnä naurettavaa, kun maanataina auratraktori kevyellä etuauralla aurasi lunta.
Aura vain lejui jään päällä, eikä saanut mitään irti itse uraisesta jäästä.
Jouduttiin ajamaan myöhemmin tiekarhulla, mutta ei täällä edes tiekarhua näkynyt.
Katsotaanpa, niin sama näytelmä toistuu, ei aurata, varmaan nyt perustellaan asiaa sillä, että auraustöntekijät ovat lähtteneet itsenäisyyspäivän viettoon, etteivät juhlimiseltaan kerkeä auraamaan ja aurataan vasta maanantaina.
Sen jälkeen jälkiviisaina selittävät, että olisi pitänyt kuitenkin aurata jo perjantain ja lauantain välisenä yönä, nyt joutuu auraamaan kahteen kertaan, kun ei yhdellä kertaa saatu polanteiteita ja uria tasaiseksi.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Se selitetään sillä että lauantaina tulee lämpöasteita.
Tuskin se auraajista on kiinni. Turha mollata niitä. Katse valkoiseen taloon. Siellä ne päätökset tehdään.
Huomenna 6 iltasella joten ei kannata huolta näistä lumista kantaa...
uliuliuli ettekö kestä pientä lumentuloa? Muuttakaa ruotsiin ja laittakaa hame päälle. Eiköhän ne lumet oo aamulla aurattu.
T. Ennustaja
Sunnuntaina nämä lumet ovat muisto vain. Olisi pelkkää rahan haaskausta alkaa auraamaan päivän takia.
Tänä vuonna säästetään. Jätetään kadut auraamatta koko talveksi, ilmaston muutos hoitaa asian. Ja jos ei muuten, niin viimeistään Juhannuksena teillä pääse kulkemaan muutkin ilman nelivetoakin.

Kyllä siellä pärjää etu/takavetoisellakin hyvin.
Neliveto Traktorit on tarkoitettu pelloille ja metsäteille.
Osta Nelipyörävetoinen auto sinäkin,
Mut ethän osta kun se on Japanilainen,muut ei taida
vielä sellaista tehdä kuin SUBARU?