100 miljoonaa euroa varattu aseiden takavarikkoon

Luvanoma

Yli 100 miljoonaa euroa on varattu itselataavien kiväärien, haulikoiden ja pistoolien takavarikointikorvauksiin EU:n asekieltodirektiivin varalta!

Sisäasiainministeriö on tehnyt kaikessa hiljaisuudessa arvioita ja varauksia TAKAVARIKOITAVIEN itselataavien aseiden (kiväärit yli 30.000, haulikot yli 50.000 ja pistoolit yli 100.000kpl) korvaussummasta ja arvio on ollut 100 miljoonaa euroa plus noin 10 miljoonaa euroa aseiden varusteiden ja patruunoiden korvauksia.

Näin pitkälle virkamiehet itsenäisessä (?) Suomessa ovat jo aseidenkielto-hurmoksessaan menneet. Nyt päästään toteuttamaan ase-ja arpajaishallintokeskuksen virkamiesten vuosia kotimaassa yrittämät asekiellot Isis-
murhaajien verukkeilla. Samalla viimeistellään maamiinakiellolla aloitettu Suomen
maanpuolustuskyvyn todellinen alasajo. Ovathan kymmenien tuhansien reserviläisten itse ostamat ja hallussaan kotonaan pitämät reserviläiskiväärit ihan oikea peloite ja uhka maahan hyökkäystä suunnittelevalle!

Myös jokainen deaktivoitu alunperin itselataava koristease tulee olemaan laiton, vaikka sellaisella olisi jopa poliisin antama tuorekkin todistus deaktivoinnista.

Aseiden poliisille pois luovutuksen yllyttimenä toimii hyvin uhka perua mahdollisten jäljelle jäävien aseiden luvat sekä jos aseita ei pois luovuta, uhka tuomiosta törkeästä ampuma-aserikoksesta, josta muuten seuraa aina vankeustuomio! Viimeksi asekätkijöitä oli Suomessa vankilassa 40-luvulla.

Erään ampujien foorumin kyselyssä 43% vastanneista ilmoitti, että mielummin kätkee aseensa, kuin luovuttaa ne takavarikkoon! Ase- ja omistajatilastojen perusteella tämä olisi liki 200.000 itselataavasta kivääristä, pistoolista ja haulikosta jopa yli 80.000 kätkettävää tai katoavaa asetta. Suuri osa ehkä kiltisti hammasta purren veisi reservikiväärin tai haulikkonsa poliisille, mutta ehkä tuhannet myös jättäisivät viemättä - seurauksena tuhansia rikostutkintoja ja oikeudenkäyntejä.

Pakolaisten täystyölliställe poliisille ei liene kovinkaan mieluisa tehtävä lähteä hakemaan aseita pois jopa tuhansien ammunnan harrastajien kodeista?

Surkuhupaisaa on se, että 600.000 aseluvan haltijaa Suomessa on tutkitusti maan ja varmasti EU:nkin tunnollisimmat ja kunnollisimmat ihmiset, muutenhan ei aselupia heillä olisi.

Muista EU-maista jo Tsekin Tasavalta on muuten virallisesti ilmoittanut vastustavansa kyseistä direktiivisuunnitelmaa kaikilta osiltaan.

26

198

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jokusejaksaavääntää

      Kirjoittajako uskoo tuohon juttuunsa ?
      Että oikein 100 miljoonaa, mistähän ne on tarkoitukseen ohi valtion budjetin saatu ?
      Ja mihin moista summaa asiassa tarvitaan ?

      Monenlaista shaissea täällä sepustellaan, aloitus on siitä hyvä esimerkki salaliittoteorioista.

    • hauskojateoriota

      Näkyy aloittajalla olevan varsin vilkas mielikuvitus. Saa yhdestä EU-direktiivistä (mahdollisesta) tuollaisen tarinan aikaiseksi. Tosiaan parasta tuossa on tuo 100 miljoonaa. Jos sillä oli tarkoitus saavuttaa uskottavuutta jutulle, niin toimii kyllä aivan päin vastoin.

    • Luvanoma

      Kannattaisi edes googlata asian tiimoilta, ennen kuin alkaa syytellä ketään mielikuvituksesta.

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102420553106_uu.shtml

      Sisäasiainministeriön arvio eduskunnalle aseiden pakkolunastuksen kulusta aseiden osalta on noin 60 miljoonaa, jonka päälle tulee liki toinen mokoma aseisiin liittyvien optikoille,matrikkeliin ja patruunoiden korvaamisesta. Reserviläiskiväärin korvattavaksi hinnaksi ministeriö arvio
      pahimmillaan jopa 2000 - 3000€ plus optiikka, tarvikkeet ja patruunat päälle.

      EU asekieltodirektiiviehdotushan ei koske vain sotilasaseiden näköisiä kivääreitä, vaan siihen on kirjattu kaikki itselataavat aseet, kiväärit, haulikot ja pistoolit, oli sitten kaliiperi .22 tai .50 BMG! Toteutuessaan tämä ei ole mielikuvitusta vaan jokaisen ammunnan harrastajan painajainen.

      Eri viranomaiset ovat asekieltohurmoksessaan antaneet asiassa toinen toistaan vääristelevämpiä lausuntoja eduskunnalle. Esimerkiksi Helsingin
      poliisilaitoksen lausunto toteaa itselataavia reservikiväärejä olevan vain joitakin tuhansia, aktiivikäytössä vielä vähemmän, kun tilastojen mukaan näiden aseiden määrä on Suomessa 21.000, mutta todellisuudessa luku lienee 40.000 - 50.000 kpl, koska aseita on poliisin aselupajärjrstelmässä koodattu eri nimikkeillä. Selkeästi siis joitakin tuhansia ei voi pitää paikkansa mitenkään. Itselaataavia kivääreitä, haulikoita ja pistooleja on Suomessa luvallisia yhteensä liki 200.000 kpl (Ruotsissa vertailun vuoksi noin 100.000 kpl.)

      Maalaisjärkikin jo tajuaa, ettei Pariisin joukkomurhia tehty luvallisilla aseilla, vaan esim. Balkanin alaueelta tuoduilla sarjatuliaseilla, joita alueen maat ovat sotien jäljiltä pullollaan.

    • höpönpöpön

      Lue kuule ihan itse tuo linkityksesi, ei siinä mainita yhtään mitään mistään korvauksista, tai puhuta mitään rahasta.

      Ensinnäkin, jos direktiivi tulee voiimaan, ei mitään korvauksia kellekään makseta, se on fakta, koska aseen omistaminen on ihan vapaaehtoinen asia, laki säätelee sitä, mikäli joku asetyyppi lailla kielletään, ei kenelläkään ole korvausvelvollisuutta, vaan riski on ihan omistajan.

      • JokaisenOmaVahinko

        Näin on, ei valtio korvaa sentin senttiä kuolinpesän aseistakaan, jos ne menee valtiolle 6kk sisällä luvallisina, jonka jälkeen muuttuvat laittomiksi.
        Joten ei mitään korvauksia myöskään tässäkään tapauksessa, jos puoliautomaattiaseet muuttuvat laittomiksi ja valtio kerää aseet pois.
        Ei siitä mitään tule, että veronmaksajat alkaa maksamaan toisten harrastuksia, kun harrastus väline menetetään.
        Vai maksaisisivatko ampuma harrastajat kilpapyöräilyn harrastajalle 3000 euron korvauksen, kun kilpapyörä romuttuu, kun se jää auton alle, ei varmasti.

        Harrastukset ovat asioita, joihin sisältyy aina rahan menettämisen riski ja aseet ovat harrastus.
        Eikä yhtieuskunta ole koskaan harrastuksista aiheutuneita menetyksiä korvannut, eikä nytkään.

        Eihän kukaan ole enää niin hullu, että alkaa harrastamaan tuliaseita ja menee sellaisen vielä ostamaan, koska ne kaikki tullaan jossain vaiheessa kieltämään.
        Jos ostaa aseen, niin ottaa samalla riskin, että aseesta tulee arvoton, kun siitä tulee laiton jossakin vaiheessa.


      • ljbsdköjbawdf

        Ootko jotenkin vajaa?

        Miten voit verrata laillisin omaisuuden mielivaltaista takavarikointia kilpapyörän romuttamiseen? Tämän takia en lue tätä foorumia, kun täällä on liian paljon kaltaisiasi idiootteja.


      • ljbsdköjbawdf

        Lisäyksenä vielä että laiton ase on kaikkea muuta kuin arvoton. .


      • ValitettavastiNäinOn
        JokaisenOmaVahinko kirjoitti:

        Näin on, ei valtio korvaa sentin senttiä kuolinpesän aseistakaan, jos ne menee valtiolle 6kk sisällä luvallisina, jonka jälkeen muuttuvat laittomiksi.
        Joten ei mitään korvauksia myöskään tässäkään tapauksessa, jos puoliautomaattiaseet muuttuvat laittomiksi ja valtio kerää aseet pois.
        Ei siitä mitään tule, että veronmaksajat alkaa maksamaan toisten harrastuksia, kun harrastus väline menetetään.
        Vai maksaisisivatko ampuma harrastajat kilpapyöräilyn harrastajalle 3000 euron korvauksen, kun kilpapyörä romuttuu, kun se jää auton alle, ei varmasti.

        Harrastukset ovat asioita, joihin sisältyy aina rahan menettämisen riski ja aseet ovat harrastus.
        Eikä yhtieuskunta ole koskaan harrastuksista aiheutuneita menetyksiä korvannut, eikä nytkään.

        Eihän kukaan ole enää niin hullu, että alkaa harrastamaan tuliaseita ja menee sellaisen vielä ostamaan, koska ne kaikki tullaan jossain vaiheessa kieltämään.
        Jos ostaa aseen, niin ottaa samalla riskin, että aseesta tulee arvoton, kun siitä tulee laiton jossakin vaiheessa.

        """Ei siitä mitään tule, että veronmaksajat alkaa maksamaan toisten harrastuksia, kun harrastus väline menetetään.
        Vai maksaisisivatko ampuma harrastajat kilpapyöräilyn harrastajalle 3000 euron korvauksen, kun kilpapyörä romuttuu, kun se jää auton alle, ei varmasti."""
        ___________________________________________________________________
        Kilpapyörän ja muunkin pyörän korvaa autoilijoiden liikennevakuutus.

        "Polkupyöräsi vauriot korvataan moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta. Selvitä ensin missä ajoneuvon kuljettajan liikennevakuutus on.
        Liikennevakuutusyhtiön saat selville ajoneuvon omistajalta tai rekisterinumeron perusteella ajoneuvorekisteristä. Sitten tee vahinkoilmoitus tähän vakuutusyhtiöön."
        "Polkupyöräsi vauriot korvataan moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta syyllisyydestä riippumatta."​
        https://www.if.fi/web/fi/henkiloasiakkaat/vahingot/polkupyoravahingot/pages/default.aspx


      • hämmästyin
        ValitettavastiNäinOn kirjoitti:

        """Ei siitä mitään tule, että veronmaksajat alkaa maksamaan toisten harrastuksia, kun harrastus väline menetetään.
        Vai maksaisisivatko ampuma harrastajat kilpapyöräilyn harrastajalle 3000 euron korvauksen, kun kilpapyörä romuttuu, kun se jää auton alle, ei varmasti."""
        ___________________________________________________________________
        Kilpapyörän ja muunkin pyörän korvaa autoilijoiden liikennevakuutus.

        "Polkupyöräsi vauriot korvataan moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta. Selvitä ensin missä ajoneuvon kuljettajan liikennevakuutus on.
        Liikennevakuutusyhtiön saat selville ajoneuvon omistajalta tai rekisterinumeron perusteella ajoneuvorekisteristä. Sitten tee vahinkoilmoitus tähän vakuutusyhtiöön."
        "Polkupyöräsi vauriot korvataan moottoriajoneuvon liikennevakuutuksesta syyllisyydestä riippumatta."​
        https://www.if.fi/web/fi/henkiloasiakkaat/vahingot/polkupyoravahingot/pages/default.aspx

        Ei ole yhtään ihme, että pyöräilijät ajaa päättömästi ja sääntöjen vastaisesti.
        Kummallinen säännös, että autoilijat maksaa pyörävahingot syyllisyydestä riippumatta.


    • Tai sitten asia menee näin:
      Valtioneuvoston U-kirjelmä
      U
      21
      2015 vp
      Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi aseiden hankinnan ja hallussapidon valvonnasta annetun neuvoston direktiivin muuttamisesta (asedirektiivin muuttaminen)

      On hyvin vaikea arvioida, mitä tulisi maksamaan operaatio, jossa ampuma-aseiden omistajilta lunastetaan valtiolle aseet, joiden hallussapito on tehty lainsäädännön muutoksella laittomaksi. Aseilla ei ole myyntiarvoa Suomessa eikä tässä tapauksessa muissakaan Euroopan maissa, koska kukaan ei voi saada niihin enää hankkimislupia. Jos ampuma-aseita voisi edelleen luvittaa, niillä olisi joku markkinahinta, joka määräytyy kunnon, varusteiden, yleisyyden, haluttavuuden, saatavuuden, lupakäytäntöjen jne. perusteella. Suomessa on luvallisia itselataavaa kertatulta ampuvia kiväärejä noin 21 000 kappaletta. Jos sääntely ulotetaan myös itselataavaa kertatulta ampuviin haulikoihin, niitä on lisäksi noin 50 000 kappaletta. Tyypillisen, esimerkiksi reserviläistoiminnassa käytettävän kiväärin hankintahinta voi vaihdella 500 ja 3500 euron välillä, mutta olla huomattavasti enemmänkin.
      Asetyypin kieltämisen myötä muuttuisivat käytännössä arvottomiksi ampuma-aseeseen hankitut lupaa vaatimattomat lisälaitteet, kuten erilaiset tähtäimet, varustekiskot, säätöperät, lisäkahvat, valaisimet, kotelot, kanto- ja kuljetusjärjestelmät sekä puhdistus- ja huoltovälineet. Tällaisten lisävarusteiden yhteenlaskettu hankintahinta ylittää helposti pelkän ampuma-aseen hankintahinnan. Laadukas toiminnallisessa ammunnassa käytettävä kiikaritähtäin maksaa 2000 - 3000 euroa, eikä se välttämättä sovellu hyvin esimerkiksi metsästykseen.

    • eitipukorvauksia

      Turhaa toiveunta, mitään korvauksia ei makseta, jos asetyyppi kielletään. Nyt esim. pistoolien ja revolverien jälleenmyyntiarvot on melkein nollassa, koska lupia on vaikea saada, se on kuin vanhan auton kanssa, jokainen kantaa riskin ostaessa.
      Sama asia mikäli joku ase kielletään, se on arvotonta romua, kuka määrittelee sille arvoa, ei kukaan.
      Päiväunia voi persaukiset nähdä, kun pelkäävät jonkun aseen romun menettävän kokonaan arvonsa, mutta sellaista on elämä, joskus aina häviääkin.

    • Jokin aika sitten Helsingin virkamies (nainen), taisi olla ympäristöpäällikkö , esitti TV1 pääuuutisissa kaikkien Suomen yksityisten henkilöautojen autojen takavarikointia yhteiskunnan haltuun. Edelläkirjoittavat ovat siis sitä mieltä, että ihan OK homma ja vielä ilman korvauksia. Eli unohdetaan perustuslain tarkoittama yksityisomaisuuden suoja. Tosi asiantuntijoita.

      • nepuurotjavellit

        Hieman on huono tuo esimerkkisi. Aseluvat on myönnetty harkinnanvaraisena, toisin kun auton omistaminen johon ei lupia tarvita.
        Tuo harkinnanvaraisuus tarkoittaa sitä, että se voidaan perua koska vain asiaa hoitava virkamies niin haluaa. Luvan perumisen jälkeen omistajalla on mahdollisuus hoitaa aseen myyminen itse, tai luovuttaa se poliisille hoidettavaksi.
        Mikäli asetyyppi kielletään, ne vain kerätään pois. Ei siinä ole perustuslailla mitään tekemistä. Kun laki määrittää jonkun laittomaksi, ei se enää nauti lain suojaa. Aseethan ei ole mikään perustuslaki kysymys muutenkaan.
        Hauskaa kun nuo joilla ei ole mitään käsitystä laeista, aina vetoavat nimenomaan perustuslakiin. Se on jotenkin huvittavaa. Lukekaa nyt edes mitä perustuslaissa sanotaan, ennen kuin siihen vetoatte.


      • Jep_jep_ja

        kyllähän nuo liivijengiläiset ratsaavat aseenomistajien kämppiä... Ikävä juttu jos sattuu ennen takavarikkoa...


    • hullukunsaapasoot

      Ooks sää hullu, kyllä lupa tarvitaan mikäli sillä autollas meinaat ajella.

    • Viittasin ylempänä valtioneuvoston eduskunnan suurelle valiokunnalle antamaan lausuntoon, josta laitoin katkelman. Kait ne sitten valtioneuvostossa eivät ymmärrä lakiasioista mitään-jännää eikö olekin.

      • vaikeetaonkommunikointi

        Laita joku virallinen linkki siitä, tuollaisia kirjoituksia voi kuka tahansa sepustaa.

        Tuolle yksinkertaiselle, joka hulluksi epäilee.
        Auton omistamiselle ei lupia tarvitse, Auton ajamiseen on toki suoritettava ajokortti, mutta sitä ei tarvita auton omistamisessa. Kirjoituksesta käy normaaliälyiselle kyllä hyvin selväksi, mistä siinä on kyse.
        Täällä on kaikki väännettävä rautalangasta, panee miettimään onko täällä vain kansan heikkolahjaiset sepustelemassa mielipiteitään.


      • eikorvauksia

        Minä kävin katsomassa tuon mainitun U21-kirjelmän.
        Kun sen lukee, käy hyvin selville, että valtio ei korvaa yhtään mitään. Siinä kävi selville, että viranomaisille aiheutuisi kuluja rekisteröintivelvoitteen laajentumisesta, mikä edellyttää tietojärjestelmien päivityksestä. Ne muut kulut on sitten asekauppiaille ja omistajille aiheutuneita tappioita, jotka aiheutuu aseiden arvon mitätöitymisestä.
        Kannattaisi lukea vähän tarkemmin, mitä niissä kirjelmissä sanotaan.


      • nettivinouttaa
        eikorvauksia kirjoitti:

        Minä kävin katsomassa tuon mainitun U21-kirjelmän.
        Kun sen lukee, käy hyvin selville, että valtio ei korvaa yhtään mitään. Siinä kävi selville, että viranomaisille aiheutuisi kuluja rekisteröintivelvoitteen laajentumisesta, mikä edellyttää tietojärjestelmien päivityksestä. Ne muut kulut on sitten asekauppiaille ja omistajille aiheutuneita tappioita, jotka aiheutuu aseiden arvon mitätöitymisestä.
        Kannattaisi lukea vähän tarkemmin, mitä niissä kirjelmissä sanotaan.

        Noin ne netissä lausunnot muuttuvat merkitykseltään, jopa silloin kun sitä käytetään tiedon lähteenä. Se kertoo vaikeudesta ymmärtää lukemaansa, teksti luetaan tukemaan omaa mielipidettä, tai toiveita, ja se voi vääristyä pahasti.
        Ei siis kannata uskoa kenenkään mielipidettä, aina olisi mukana oltava myös tiedonlähde, josta voi tarkistaa sen alkuperäisen tarkoituksen.


    • Auton omistamiseen ei tarvitse lupaa, mutta valtiolta tarvitsee autolle rekisteritodistuksen, auto on katsastettava ja sitten sillä voi ajaa, kunhan omistaa ajokortin. Ei se ihan ilman lupia mene.

    • Vielä kerran valtioneuvoston lausunnosta:
      Eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutusta perustuslain säännösten, kuten omaisuuden suojan ja valtion korvausvelvollisuuden, kannalta on kuitenkin arvioitava jatkovalmistelussa tarkemmin erikseen.
      Toisaalta se on hyvä että aseet kerätään pois (niillähän joku voi vaikka harrastaa ampumista), kielletään autot, kielletään takkojen ja puukiukaitten käyttö, kielletään öljyllä lämmitys, sähkönkin saa pistorasiasta jne.

    • luvanoma

      Tällaista asiaa kansalaisten valitsemista kansanedustajista muodostettu eduskunnan hallintovaliokunta vie eteenpäin eduskunnalle;

      https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Lausunto/Sivut/HaVL_24 2015.aspx

      "Asedirektiivin 6 artiklan ehdotus takavarikoitujen A-luokan aseiden tuhoamiseksi yksinomaisena keinona ei ole kannatettava, vaan vaihtoehtona voisi olla esimerkiksi aseiden ottaminen valtion käyttöön. Eri vaihtoehtoja ja niiden vaikutusta perustuslain säännösten, kuten omaisuuden suojan ja valtion korvausvelvollisuuden, kannalta on kuitenkin arvioitava jatkovalmistelussa tarkemmin erikseen. Lainsäädäntömuutoksella laittomaksi muuttuvien ampuma-aseiden arvon aleneminen olisi arviolta 60 miljoonaa euroa ja tuhoamiskustannukset viran-omaistoimin toteutettuna enintään 1,5 miljoonaa euroa."

      "A-luokan ampuma-aseiden hankkiminen ja hallussapito tulisi jatkossakin voida mahdollistaa maanpuolustuksellisiin tarkoituksiin tällaista toimintaa harjoittaville yhteisöille ja yhdistyksille, joiden toiminta on jäsenvaltion viranomaisten valvomaa ja auktorisoimaa. Erityinen ongelma EU-tasolla on sarjatuliaseiden kulkeutuminen terrorististien ja muiden rikollisten käsiin, jota on tapahtunut erityisesti Balkanin alueen kautta sekä erilaisten asevälittäjien kautta."

      Kovin ristiriitainen on tuo esitys; alussa todetaan itselataavien kivääreiden A-luokkaan luokittelun lopettavan reservin omaehtoiset ammunnat ja toisaalla viitataan JATKOSSA hankkimisen ja hallussapidon tulevan olla amahdollista ........yhteisöille ja yhdistyksille...... !

      Herää vain ajatus siitä, onko joku älypää tosiaan ajatellut, että aseet ovat jatkossa vain reserviyhdistysten hallussa ja käytössä? Siinäpä sitten asevarkaille hekumapotteja, kun kerralla voidaan viedä kymmeniä aseita. Vinkkiä voisi kysyä Ruotsista, jossa kodinturvajoukkojen asevarastot olivat kymmenien murtojen kohteina ja sitä kautta Ruotsin ja muunkin Euroopan rikolliset saivat aseita aina sinkoja myöten.

    • jjudhhdjkflff

      Meinaattako alistua kommunistien harjoittamaan fasismiin?

      Suomalaisilla ei ole enään muuta mahdollisuutta kuin irtaantua EU:sta vapautensa säilyttämiseksi. Ryssän maalla kommunistit harjoittivat fasismiaan n. 70v eli yhden ihmissukupalven ajan. Meinaattako antaa lapsienne, lapsen lapsienne kitua orjuudessa kommunistifasismissa koko elämänsä ajan?
      Nykysukupolvet asian päättävät, sillä kommunisti aivopesee pieniä lapsia uskomaan kokoajan ettei ihmisellä ole oikeutta vapauteen vaan ihmisen elämän tehtävä on palvella kommunisti eliittiä. Käykää siellä lastenne koulussa niin ymmärätte asian.
      Tämän toi julki myös presidentimme sanoen, että suomi on siirtynyt täydellisesti järjestäytyneeseen yhteiskuntaan.

      Veroprosentti suomessa jo yli 2/3 tehdystä työstä, verot kerätään teloituksen uhalla. Nyt ollaan kieltämässä lopullisesti ihmisoikeutta eli puolustus aseen omistamista fasisteja vastaan teloituksen uhalla. Kuinka pitkälle aiotta fasismin päästää?

      • sattuviitana

        EU menköön helvettiin asekieltoineen ja muine ryssimisineen . Varsinainen korruptioparatiisi koko EU. Alunperin tarkoitus oli hyvä mutta kun operaattoreina on kunkin maan korruptiokerma niin tulokset näkyy. Optimaalinen toimintaympäristö ammttirikollisuudelle ja pedofiiliringeille.


    • hutanen

      Melko naurettavia nämä EU:n säännökset. Satun asumaan rajanylityspaikkojen läheisyydessä, jossa näitä maahanmuuttajia paijjataan.
      Kyläläiset ovat hankkineet toistakymmentä .45 sotilaspistoolia näiltä maahanmuuttajilta. Tullee vain mieleen, että kuinka paljon aseita on tullut näiden maahanmuuttajien mukana kun saksaan väitetään saapuneen yli 800 000 maahanmuuttajaa.

      Sitten EU on keräämässä kansalaisiltaan aseita pois terrorismin pelossa. Joopa joo. Ilmeisesti EU pelkää kansalaisten hyökkäävän EU:ta vastaan, ei tuota aseiden pois keräämistä voi muuten ymmärtää.

    • nauravamies

      Oletetaan aseiden takavarikon toteutuvan mutta miten takavarikoitujen aseiden arvo korvataan?Jos ase maksaa kaupassa 600€ niin antaako aseen omistaja silloin tiedon aseen hinnasta vai määrääkö antelias valtiomme sen arvon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1847
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1543
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1141
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe