Huomenna 6.12.15 Suomen poliitikot ja muut kuuluisuudet kokoontuvat taas presidentin linnaan juhlimaan Suomen "itsenäisyyttä", vaikka sitä Suomella EU:n jäsenenä ei olekaan. Suomen poliitikot aikoinaan luovuttivat Suomen itsenäisyyden pois vastoin Suomen perustuslakia. Olemme siis laittomasti EU:n jäseniä ja sen juoksupoika.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Niin, 6. joulukuuta on itsenäisyyden muistopäivä, koska itsenäisyyttä ei meillä ole ollut enää miesmuistiin.
Antti Pesosen hyvä kirjoitus: http://www.anttipesonen.fi/2015/11/kohta-taas-juhlitaan-olematonta-suomen.html
Vanhempi väki muistaa hyvin itsenäisen Suomen ajan. Silloin ei ollut kaikilla helppoa. Se johtui puolueista kuten nytkin. Ne tuhlasivat varamme yhtä mielikuvituksellisilla keinoilla kuin nyt lähinnä suuryrityksille. Vain pörssipeli puuttui ja tietokoneet. Mutta jo Kekkosen ajoista pelattiin sellaista peliä jolla tuhottiin hyvinvointi kokonaan.
Puolueitten takia kansa äänesti Suomen niukasti EU-jäsenyyteen. Toivona oli että epävarmuus loppuisi ja ulkomaiset puolueet olisivat viisaampia kuin omat. Pieleen meni ja rankasti. Ulkomailla olikin vielä surkeampaa väkeä kuin kepulandella.
Itsenäisyyden menetys johtui siis epäluulosta omiin puolueisiin jotka juuri olivat tuhonneet ahneudessaan kansantaloutemme. EU-jäsenyys pelasti puolueet pälkähästä. Ne saivat uuden mahdollisuuden säilyttää asemansa. Nyt jopa Keskustapuolue on suurin puoleista vaikka sen olisi pitänyt häipyä puoluekartalta Kekkosen myötä. Sen pelasti EUn harjoittama korruptiovehkeily tukiaisilla. Tosin siitä tuli pian myös kuolonlaulu kun niillä tuhottiin kansan varat ja omaisuudet uusien omistajien eduksi. Taitaa olla edessä uusi itsenäisyyskeinottelu jolla varmistavat taas olemassaolonsa nykyiset valtapuolueet. IPU näyttää jäävän sivuun väärän toimintatavan vuoksi jollei saada jotain todella kyvykästä johtoa puolueelle. On aika ryhtyä työhön kansan eduksi.
Suomi olisi liitetty EU:hun vastoin kansan tahtoakin!
Otapa huomioon että kansanäänestys oli vain neuvoa antava, ei sitova. Päättäjämme olivat jo sopineet EY:n kanssa Suomen liittymisestä, olkoon sitten kansa mitä mieltä tahansa.
Presidentti Koivisto järjesti 1990-luvun laman tarkoituksella, jotta sai EY-mukautettua Suomen perustuslain etukäteen EY:n vaatimusten mukaiseksi, vieläpä ilman, että kansanedustajat edes ymmärsivät, mitä oli tapahtumassa.
Jos haluat tietoa, etkä vain höpöttää mustatuntuu-juttuja niin täältä löytyy: http://jormajaakkola.fi/