Seniorit muodostamaan kodinturvajoukkoja

Meidän senioreitten on vihdoinkin otettava vastuu elämästämme, kun nykyinen politiikka ei hallitse eikä välitä kansalaisten turvallisuudesta?
Me seniorit joudumme nähtävästi puolustamaan itse itseämme ja läheisiämme maahantunkeutujia, rosvoja ja terroristeja vastaan.
Älkää enää luottako tai uskoko Sipilän hallitukseen eikä myöskään "viranomaisiin" ja heidän apuunsa sitä ei ole tulossa koska kaikki on kiinnitetty taltuttamaan rettelöivien maahantunkeutuvien keskinäisiä tappeluita majoituskeskuksissa.
Saamme odottaa milloin ensimmäiset uhrit kahinoinneista kiirii median ämyreistä korviimme ja ne kohdistuvat vielä virkavaltaan tai hoitopuolen henkilöihin.
On itsenäisyyspäivä mutta onko maamme enää itsenäinen kun vieraanmaan miehittäjät ovat marssineet vapaasti rajoiltamme maahamme?
Itse en aio seurata mitään itsenäisyyspäivän vastaanottoa TV:stä koska minua inhottaa katsoa näitä hännysteleviä maanpettureita jotka ovat syyllisiä tähän holtittomaan tilanteeseen maassamme.
Haistakoot pitkänpaskan koko mätäpaskalauma siellä juhlissaan!
2164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Presitentti Niinistö puhui että tänne suomeen rynnivillä miehittäjillä on oikeus hoitaa asioitaan omalla tavallaan? Tuo saattaa toteutua hyvinkin pian sillä maahamme on tullut vapaasti terroristeja eli Isis-järjestön sotilaita ja he eivät varmaankaan kunnioita ketään eikä ainakaan näitä meidän pönttöpää johtajiamme.
Mitä tarkoittaa sekin että maahamme tulee miehiä joilla on lapsivaimoja ja heitäkin on monta yhdellä miehellä?
Olen aina luullut ettei suomessa sallita lapsiinsekaantumista?

"Kantaväestön tulisi ymmärtää, että jokaisella on oikeus harjoittaa uskontoaan ja hoitaa perhesuhteita omalla tavallaan."

Äänestä

Sokka irti!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MaammeOnMenetetty kirjoitti:

Meidän senioreitten on vihdoinkin otettava vastuu elämästämme, kun nykyinen politiikka ei hallitse eikä välitä kansalaisten turvallisuudesta?
Me seniorit joudumme nähtävästi puolustamaan itse itseämme ja läheisiämme maahantunkeutujia, rosvoja ja terroristeja vastaan.
Älkää enää luottako tai uskoko Sipilän hallitukseen eikä myöskään "viranomaisiin" ja heidän apuunsa sitä ei ole tulossa koska kaikki on kiinnitetty taltuttamaan rettelöivien maahantunkeutuvien keskinäisiä tappeluita majoituskeskuksissa.
Saamme odottaa milloin ensimmäiset uhrit kahinoinneista kiirii median ämyreistä korviimme ja ne kohdistuvat vielä virkavaltaan tai hoitopuolen henkilöihin.
On itsenäisyyspäivä mutta onko maamme enää itsenäinen kun vieraanmaan miehittäjät ovat marssineet vapaasti rajoiltamme maahamme?
Itse en aio seurata mitään itsenäisyyspäivän vastaanottoa TV:stä koska minua inhottaa katsoa näitä hännysteleviä maanpettureita jotka ovat syyllisiä tähän holtittomaan tilanteeseen maassamme.
Haistakoot pitkänpaskan koko mätäpaskalauma siellä juhlissaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu